Scroll Top

G – Nurkka

08 kesä: Mikä on SE kerroin jonka alle ei kannata enää lyödä vetoa?

Vedonlyönti ei ole pelkkää arvausta – se on todennäköisyyksien arviointia ja todennäköisyyslaskentaan perustuvaa päätöksentekoa. Ammattimainen vedonlyönti nojaa keskeisesti odotusarvon (EV,…

12 touko: MAHTAVA UUTINEN: Hiihtoliitto blokkasi monopoli Veikkauksen!

Vielä maanantaina valtion omistama peliyhtiö Veikkaus kertoi netissään Suomen hiihtoliiton maajoukkueet eli maastohiihdon, yhdistetyn ja mäkihypyn merkittäviksi yhteistyökumppaneikseen urheilusponsoroinnin saralla….

26 tammi: Mitä Veikkauksen monopolin murtaminen merkitsee urheilijoille ja taustatekijöille?

Suomi on tällä hetkellä ainoa EU-maa, jossa rahapelitoiminta on monopolin eli Veikkauksen alla. Nimellisesti. Nyt jo Geen kuulopuheiden mukaan jopa…

11 elo: Suomen Olympiakomitean tuloskausi täysi floppi!

Suomi sai Pariisin olympialaisista nolla mitalia. Kyseessä on ensimmäinen kerta kesäolympialaisten historiassa, kun Suomi jäi ilman podium-paikkaa, joten ei tarvitse…

12 heinä: Miltä uusien urheilulajien omaksuminen näyttää suomalaisten nuorten keskuudessa?

Johdanto Urheilu on suuressa roolissa nuorten suomalaisten elmässä, tarjoten mahdollisuuden fyysiseen aktiviteettin, henkilökohtaiseen kehittymiseen sekä yhteisöllisyyteen. Urheilun adoption myötä, eli…

19 kesä: VAROITUS: Näin maailman suurin vedonlyöntiyhtiö huijaa asiakkaitaan!

Tänään jalkapallon EM-kisoissa pelattiin ottelu balkaninmaiden, Kroatian ja Albanin, välillä. Gee ajatteli, että kyseisten maiden kulttuuri on kohtalaisen temperamenttinen, joten…

22 loka: Jääkiekon ja koripallon betsausvinkit tulevaan talveen

Koska pyydettiin artikkelia myös jääkiekosta ja koripallosta betsien suhteen niin täältä tulee, pitäkää hatusta kiinni. Jääkiekon osalta on ensinnäkin todettava,…

14 loka: Mihin maihin ei kannata tuhlata pelikassaansa?

Ensimmäisenä on pakko sanoa tässä tilanteessa, jonka jokainen varmasti ymmärtää, että Venäjälle ja Valko-Venäjälle betsaamista ei missään tapauksessa suositella, mikäli…

13 loka: Mitkä ovat parhaat maat lyödä BTTS- sekä over-vetoja?

Monella betsaajalla elikkä suomeksi sanottuna vedonlyöjällä on suosikkikohteensa miten lyödä ja missä. Edelleenkin valitettavasti suurin osa pelaa lähes uhkapelimaisesti. Eli…

19 syys: Esports ja jalkapallo – kumpi onkaan nuorten parissa seuratumpaa maailmalla

Esports eli elektroninen urheilu on viime vuosina kasvattanut suosiotaan erityisesti nuorten keskuudessa. Pelialan kehittyessä ja ammattilaissarjojen sekä turnausten lisääntyessä yhä…

05 syys: Miksi top 10 nettikasinot ovat usein pikakasinoita?

Nettikasinoilla pelaaminen on suosittua ajanvietettä monille suomalaisille. Viime vuosina markkinoille on tullut uusi pelaamisen muoto, nimittäin pikakasinot.  Pikakasinot ovat nettikasinoita,…

15 elo: Suomi ottaa askeleen kohti rahapelimarkkinoiden uudistusta

Suomi on tunnettu mallimaana monilla aloilla, mutta rahapelimarkkinat ovat pysyneet pitkälti muuttumattomina vuosikymmenien ajan. Vuonna 2026 voimaan astuva uusi rahapelilisenssi…

10 elo: Suomalaiset Kasinot internetissä sekä kivijalkana

Suomalaiset kasinot ovat olleet osa maan viihdeteollisuutta pitkään, ja ne ovat muotoutuneet monen aikakauden mukaan. Kasinoiden historiallinen kehitys Suomessa alkaa…

09 elo: Onko nettikasinolla pelaaminen laitonta?

Somea selatessa voi törmätä termeihin “laiton kasino”, “laiton uhkapelaaminen” tai “nettikasinoiden laillistaminen”. Tällaiset termit viittaavat siihen, että nettikasinoilla pelaaminen olisi…

12 heinä: VIDEO: Max Kalba ja Puumailan Arvoitus

Geemedia tsempannut sporttiscenessä kunnioitettavat 10 vuotta! Ruhtinaalliset onnistelut! Sportissa nopeat syövät hitaat ja hitaat ei syö mitään! Sama juttu mediakentällä……

16 touko: Parhaat vaihtoehdot maksumenetelmiksi vedonlyöntiin ja kasinolle

Jos olet kokeillut vedonlyöntiä tai kasinopelejä muualla kuin Veikkauksella ehkä tiedätkin, että maksutapoja on niissä huomattavasti enemmän valittavana. Tämä voi…

07 heinä: Ammattilaiskehonrakentaja Kille Kujala joutui Geen piinapenkkiin – tsekkaa mitä erittäin pidetty bodari jutusteli!

Kille Kujala on suomalainen ammattilaiskehonrakentaja. Kujala kilpaili kehonrakennuksessa ensimmäisen kerran vuonna 2010, jolloin hän sijoittui SM-kilpailussa 11:nneksi ja oli noviisien…

29 marras: Suomen realistinen mitalitavoite Pekingin talviolympialaisissa

Eihän tässä ole kuin tovi vierähtänyt edellisistä olympialaisista ja pian päästään taas nauttimaan uudestaan olympiaurheilun tuomasta huumasta ja jännityksestä. Olympialaisissa…

04 marras: Jääkiekko hyötyy siihen liittyvästä vedonlyönnistä

Siinä missä esimerkiksi Pohjois-Amerikassa on rajoitettu jääkiekkotuloksiin liittyvää vedonlyöntiä, Suomessa jääkiekko-vedonlyönti onnistuu useammallakin sivustolla. Suomessa jääkiekko on suosituin ja seuratuin…

09 elo: Kommentti: Kiitos Tokio – olympialaiset huipensivat urheilukesän onnistuneesti

Embed from Getty Images Ohi on. Olympiatuli on sammunut. Japanin ja Tokion järjestämät kesän urheilukarnevaalit olivat suurmenestys. Reilut kaksi viikkoa…

09 kesä: Geemedia lisää yhteistyötä yhden bookerin kanssa ja luvassa on satumaisia tarjouksia – jo heti huuhkajien EM-avaukseen lauantaille

Kuten jokainen tietää, maailma pursuaa jos jonkinlaisia vedonlyöntiyhtiöitä ja 99% näistä ovat niin onnettomia, että Gee ei niitä kelpuuta partnerikseen….

04 touko: Markkinoille tuli erilainen vedonlyöntisivu, jossa voi päästä mukaville tienisteille pienilläkin panoksilla!

Vedonlyöntiin on tullut uusi, todella mielenkiintoinen sivusto. Geemedia tarjoaa lähes pelkästään niin sanottuja sinkkukohteita ja niissä ei ole kauheasti mieltä…

25 huhti: Pittsburgh Penguins on äitynyt liekkeihin, eikä vähiten kapteeninsa ansiosta – Sidney Crosby jahtaa Wayne Gretzkyn ennätystä

Embed from Getty Images 2000-luvun aikana kolmesti Stanley Cupia nostellut Pittsburgh Penguins on kutsunut itsensä vakuuttavasti mukaan mestaruustaisteluun myös tämän…

12 huhti: Geemedia seuraa: Mitä tapahtuu NHL:n siirtotakarajapäivänä?

NHL:n siirtotakaraja umpeutuu Suomen aikaa maanantaina klo 22:00. Geemedia päivittää artikkeliin kaikki viimeisen illan aikana tapahtuvat siirrot reaaliajassa.  Embed from…

09 huhti: Tokion olympialaiset lähestyvät – onko suomalaisilla mitalisaumoja?

Tokion olympialaiset tekevät tuloaan ja lähestyvät pikkuhiljaa. Alunperin vuonna 2020 järjestettävien Tokion olympialaisten kohtaloksi koitui lopulta pandemia, jonka takia ne…

27 maalis: MLB-kausi 2021 alkaa torstaina – oletko valmis?

Viime lokakuun 27. päivänä Globe Life Fieldillä Arlingtonissa, Teksasissa, Dodgersin vasenkätinen Julio Urías jäädytti Raysin Willy Adamesin. Lopputuloksena oli Dodgersin…

24 maalis: Geemedia seuraa: Mitä tapahtuu NBA:n siirtotakarajalla? Pysyykö Lauri Markkanen Bullsin miehenä?

Koripalloliiga NBA:n siirtotakaraja umpeutuu Suomen aikaa torstaina klo 21:00. Geemedia päivittää artikkeliin kaikki seuraavan vuorokauden aikana tapahtuvat siirrot ja muut…

31 tammi: Ampumahiihto – Suomi raahaa aivan liian isoa ryhmää ”urheilijoita ” maailmancupissa vuodesta toiseen – Nyt pitäisi antaa luudan pyyhkäistä isolla kädellä

Ampumahiihto on ollut jo yli vuosikymmenen yksi seuratuimpia talviurheilulajeja Suomessa, kiitos hyvin menestyneen Kaisa Mäkäräisen. Juuri Mäkäräisen menestyksen ansiosta TV-ruutujen…

25 heinä: Jalkapallo – Kakkosessa pelataan paljon luultua parempaa futista

Geemedia jalkautui eilen perjantaina Lappeenrantaan katsomaan Kakkosen peliä PEPO vs Honka Akatemia. Yksittäistä ottelua tärkeämpää oli seurata mikä on nykyisen…

03 heinä: Meneekö tasa-arvolla mielistely jo hiukan yli? Nyt Washington Redskinsin pitäisi vaihtaa nimensä

Amerikkalaisen jalkapallon joukkue Washington Redskins tiedotti perjantaina aloittavansa seuran nimeä koskevan perusteellisen arvioinnin todella suuren julkisen painostuksen seurauksena. Seuran Amerikan…

26 touko: MLB: Yksi maailman parhaista pitchereistä aloitti tasan 12-vuotta sitten upean uransa

Yhdysvaltain baseball-liigan yksi kautta aikojen parhaista syöttäjistä, Clayton Kershaw aloitti huikean uransa tismalleen tänä päivänä vuonna 2008. Tällä hetkellä, kun…

18 touko: Onneksi olkoon Jari Kurri, 60-vuotta!!

Legendaarisella Etelä-Haagan paloasemalla Helsingissä on käänteentekevä rooli suomalaisen jääkiekon lähihistoriassa. Kaikista pääkaupungin paikoista yllättäen juuri siellä tehtiin Suomi-kiekon yksi merkittävimmistä…

05 touko: Lisää liigoja avautuu loppuviikosta penkkiurheiljalle ja betsaajalle

Tällä hetkellä maailmalla on saatu nauttia kymmenistä lajeista vaikka toisin voisi luulla. Betsaaminen on edesauttanut seuraamista todella paljon ja sitä…

25 huhti: Pohdinta – Penkkiurheilijalle on luvassa tällaisina aikoina vieroitusoireita

Nyt, kun tätä painajaista alkaa olla takana noin parisen kuukautta olen Gee on alkanut huomaamaan, että normaalien arkisten asioiden ja…

16 huhti: Tiesitkö? Nämä viisi todellista NBA:n huippujoukkuetta oli aikoinaan lähellä toteutua: “Chicago oli paikka, jossa minä ja LeBron halusimme pelata”

Embed from Getty Images NBA:ssa on sen historian aikana nähty joukkueita, joissa pelaavat samanaikaisesti kaksi, kolme tai jopa neljä tähtipelaajaa….

10 huhti: Suomalaisen urheilun karvaimpia hetkiä – katso kirvelevät hetket videopätkien kera

Tänään, kun vietetään pitkäperjantaita niin on hyvä hetki repiä haavoja oikein kunnolla auki ja muistella suomalaisen urheilun karvaita pettymyksiä. Kaikki…

10 huhti: Millä poistaa dopingin näkyminen testeissä?

Aina on käyty debattia siitä, käytetäänkö huippu-urheilussa dopingia ja jos käytetään, miksi siitä ei jäädä kiinni? Asiaan on hyvin yksinkertainen…

01 huhti: Kruunu Bourquen uralle, Koivun sankaritarina… – Muistatko nämä tunteikkaat NHL-hetket vuosien takaa?

Embed from Getty Images NHL on tuottanut vuosien saatossa kultaisia hetkiä koko urheiluhistorian mittapuulla. Vallitsevan maailmantilanteen keskellä on hyvää aikaa…

24 maalis: NBA-kauden epävirallinen palkintojenjako – Milwaukeen supertähti nousi ylitse muiden

Embed from Getty Images NBA laittoi ensimmäisten joukossa lapun luukulle, kun koronaviruksen leviäminen alkoi vaikuttamaan koko NBA-yhteisöön. Kauden kohtalo ei…

20 maalis: Katsaus jalkapallon MM-historiaan, René Higuita vs Roger Milla

Jalkapallon MM-kisojen historiasta mielenkiintoisia pelaajia ei varsinaisesti tarvitse etsimällä etsiä. Gee tarjoaakin teille nyt lyhyen esittelyn kaksikosta, jonka otteista ei…

19 maalis: Jalkapallon MM-historia, Walter Zenga

Tiedätte varmaan, että ympäri valtakuntaa, monessa niemessä, notkossa, saarelmassa ja kylässä näitä taatusti on. Tunnuksenomaista tälle hahmolle on jalkapallokentällä seisoskelu…

18 maalis: Jalkapallon MM-historia, Der Kaiser

Saksalainen jalkapalloikoni Franz Beckenbauer valloitti urallaan jalkapallon maailmanmestaruuden kaksi kertaa. Keisari -lempinimelläkin tunnetun Beckenbauerin ensimmäinen maailmanmestaruus otti paikkansa Saksan Liittotasavallan,…

17 maalis: Katsaus jalkapallon MM-historiaan, Roberto Baggio

Verde-Amarelan kultajuhlat ja Roberto Baggion takatukka ”Voidaksemme ymmärtää nykyisyyden lisäksi myös tulevaisuuttamme, on meidän tunnettava historiamme läpikotaisin”. Kuka maailmanhistorian tunnettu…

17 maalis: Esittelyssä suomalaisille hieman oudompi laji, uppopallo

Jottei homma menisi liian yksitoikkoiseksi niin Geemedia esittelee Teille, arvon yhteisö, uuden lajin, uppopallon! YLEISTÄ Ensimmäinen uppopallo-ottelu pelattiin Saksassa vuonna…

14 maalis: Ampumahiihdon lajilegenda Martin Fourcaden ura päättyy tänään Kontiolahdella

Miesten ampumahiihdon viime vuosien ehdoton kuningas, Ranskan Martin Fourcade, 31, päättää mahtavan uransa tänään Kontiolahdella takaa-ajossa. Embed from Getty Images…

09 maalis: Veikausliigassa pelaava HIFK etsii ”orjatyövoimaa”

Jalkapallon Veikkausliigassa pelaava HIFK julkaisi viime viikolla tiedotteen, jossa se etsii vahvistuksia ottelutiimiinsä. Kaikki näytti tiedotteessa ensisilmäyksellä ihan hyvältä, jopa…

19 helmi: Pelaaminen ilman rekisteröitymistä

Jokainen netin rahapelejä harrastava on taatusti huomannut, että pelisivustoille on saapunut uusi trendi: pelaaminen ilman rekisteröitymistä. Uusia rekisteröintivapaita vedonlyöntipaikkoja ja…

19 helmi: Jalkapallon EM-kisojen Tanska – Suomi Vedonlyönti

Suomi ja Tanska kohtaavat toisensa kesäkuun 13. päivänä, kun jalkapallon Euroopanmestaruuskilpailut eli Euro 2020 koittaa. Ottelu alkaa Suomen aikaa klo…

17 helmi: Boostatut kertoimet Mestareiden liigaan, poimi omasi!

Geemedia ja 888sport laativat yhteistyössä tarjouksen, KOROTETUT KERTOIMET! Tällä kertaa otteluna on Mestareiden liigasta tiukkaakin tiukempi taisto, Atletico Madrid –…

25 joulu: Geemedia tarjoaa Suomen markkinoille uuden yhtiön joulun kunniaksi!

BETVICTOR   Geemedia haluaa tutustuttaa lukijat Suomessa kovin tuntemattomaan vedonlyöntiyhtiöön, BetVictoriin! Kyseisen bookerin antamat kertoimet kuuluvat maailman parhaimpiin. Tässä syy…

04 joulu: Andre Iguodala oli taannoin voittamassa kolmea NBA-mestaruutta – nyt luottopelaaja on joutunut outoon tilanteeseen Memphisissä: “Seura haluaa maksimoida hänen arvonsa”

Kolminkertainen NBA-mestari ja muun muassa vuoden 2015 finaalien arvokkain pelaaja Andre Iguodala, 35, on tällä hetkellä Memphis Grizzliesin palkkalistoilla, mutta…

24 marras: Kommentti: Katastrofaalinen viime kausi toistumassa? Bullsin nykyinen ympäristö kaipaa uusia tuulia

Chicago Bulls asetti tähtäimensä jo ennen kauden alkua pudotuspeleihin, mutta tällä hetkellä joukkueen ympärillä pyörii liikaa kysymysmerkkejä. Paikka kahdeksan joukossa…

24 marras: NHL – Antti Raanta palannut loistavalle tasolle vaikeiden loukkaantumisten jälkeen

Suomalaismaalivahdit ovat totutusti pelanneet hyvää kautta NHL:ssä, mutta vähälle huomiolle on jäänyt hyvän syksyn pitkän loukkaantumisen jälkeen pelannut Antti Raanta….

24 marras: Ole valmiina UEFA Euro 2020 peleihin

Nyt suomalaisten kerrankin kannattaa liputtaa omaa sinivalkolippuamme tulevana kesänä. Vaikka emme vielä tiedä missä lohkossa Suomi pelaa, mutta kisoissa me…

03 syys: SM-liigan kausiennakko osa 1 – Mitkä joukkueet jäävät pudotuspelien ulkopuolelle

Jääkiekon SM-liiga kolkuttelee jo ovella, joten on aika tehdä ennakkoa tulevasta kaudesta. Viime kausi päättyi HPK:n mestaruusjuhliin ja se toikin…

30 elo: Cisse Häkkinen nautti elämästä – nyt yleisö pääsee nauttimaan liian lyhyeksi jääneestä Cissen elämästä!

Cisse Häkkinen tunnettiin ennen kaikkea Hurriganesin jäsenenä. 8.8.2015 Cisselle avattiin muistolaatta Laajasuon liikuntapuistoon Helsinkiin, koska Cisse pelasi kyseisessä puistossa satoja…

15 elo: Maastohiihdon päävalmentaja Matti Haavisto: ”Podium-paikat ovat tulevalla kaudella selkeä tavoite”

Viikonlopuksi ollaan luvattu helteitä mutta Suomen hiihtomaajoukkue on harjoitellut jo pitkän aikaa. Maajoukkue on leireillyt niin kotimaassa kuin ulkomaillakin ja…

09 elo: Valioliiga alkaa tänään – Lue Geemedian kattava Valioliiga-ennakko ja katso samalla minkä joukkueen Gee on nostanut kauden yllättäjäksi

  VALIOLIIGAKAUSI 2019-2020 – ENNAKKO   Pitkään odotettu Englannin Valioliiga alkaa tänään, kun Teemu Pukin edustama Norwich City matkaa viime…

06 elo: Hallitukselle elintärkeä kumppani laittaa monopolimainoksensa tauolle!

”Nostamme käden pystyyn virheen merkiksi, ja vedämme mainoksen pois.” Näin sanoo Veikkauksen varatoimitusjohtaja Velipekka Nummikoski. Samoja sanankäänteitä hän käyttää vielä kahdesti…

23 heinä: Haastattelussa Suomen Muay Thai-liiton puheenjohtaja

– Tervehdys Suomen Muay Thai-liiton puheenjohtaja Mikko Blom. Mitä miehelle kuuluu lajin tiimoilta näin MM-kisojen aikana? – Ihan hyvää kuuluu….

23 heinä: Skeittaus – Lizzie Armanto Suomen suurimpia mitalitoivoja Tokion olympialaisissa

Vaikka Tokion olympialaisiin on vielä yli vuosi aikaa, niin suomella on jo nyt yksi todella varteenotettava mitalisti, joka saattaa hyvänä…

16 heinä: Luuletko Mikko Rantasen uuden huippusopimuksen olevan kallis? Katso tästä, mitä MLB-pelaajat tienaavat!

Vaikka baseball alkaa olemaan Suomessa jo monen tiedossa, keskivertokansalaisella ei tunnu olevan mitään hajua siitä, miten paljon MLB:n huippupelaajat tienaavat….

16 heinä: Luuletko Mikko Rantasen uuden huippusopimuksen olevan kallis? Katso tästä, mitä MLB-pelaajat tienaavat!

Vaikka baseball alkaa olemaan Suomessa jo monen tiedossa, keskivertokansalaisella ei tunnu olevan mitään hajua siitä, miten paljon MLB:n huippupelaajat tienaavat….

12 heinä: Haastattelussa thainyrkkeilyn MM-kisoihin matkustava Riikka Järvenpää!

Thainyrkkeilyn MM-kisat alkavat Bangkokissa viikon päästä ja Suomesta kisoihin matkaa yhdeksän urheilijaa. Yksi urheilija, joka kisoihin matkaa, on Combat Academy…

12 heinä: Haastattelussa thainyrkkeilyn MM-kisoihin matkustava Riikka Järvenpää!

Thainyrkkeilyn MM-kisat alkavat Bangkokissa viikon päästä ja Suomesta kisoihin matkaa yhdeksän urheilijaa. Yksi urheilija, joka kisoihin matkaa, on Combat Academy…

08 heinä: Se on taas täällä, jalkapallon Helsinki Cup!

Helsinki Cup on yksi Euroopan suurimmista juniorijalkapalloturnauksista. Vuodesta 1976 lähtien järjestettyyn turnaukseen osallistuu vuosittain yli 20 000 pelaajaa ympäri maailman….

08 heinä: Se on taas täällä, jalkapallon Helsinki Cup!

Helsinki Cup on yksi Euroopan suurimmista juniorijalkapalloturnauksista. Vuodesta 1976 lähtien järjestettyyn turnaukseen osallistuu vuosittain yli 20 000 pelaajaa ympäri maailman….

25 kesä: Naisten jalkapallon MM-kisat – VAR -järjestelmä on ollut MM-kisojen syöpä

Naisten jalkapallon MM-kisat ovat tarjonneet pelillisesti hyvää viihdettä ja myös yleisö on löytänyt kisat mukavasti niin paikan päällä Ranskassa kuin…

12 kesä: Huuhkajat – Markku Kanerva on Jumala tai vähintään jalkapallon Albert Einstein

Suomen jalkapallo on nyt kovassa nosteessa ja erityisesti Huuhkajat ovat pelanneet loistavaa jalkapalloa jo pidemmän aikaa. Nyt muutaman päivän sisään…

02 kesä: Rahapelijärjestelmän uudistus ei toistaiseksi vähentänyt haittoja – pelihaittojen torjuntaa pitää tehostaa

Suomalainen rahapelijärjestelmä uudistui tammikuussa 2017, jolloin kolme rahapeliyhteisöä yhdistyi Veikkaus Oy:ksi. Yksinoikeusjärjestelmän uudistukseen liittyvä tavoite vähentää haittoja ei ainakaan toistaiseksi…

02 kesä: Suomen rahapelimarkkinat – lukemista maanantaille!

Suomessa ei kyseenalaisteta Veikkauksen asemaa, eikä siitä edes mielellään saa puhua. Asiasta on kuitenkin tehty kohtalaisen vapaassa maassa muutamia korkeakoulutasoisia…

14 touko: Jokerit rakentaa todella uskottavaa joukkuetta ensi kaudeksi

Helsingin Jokerit on pelannut nyt viisi kokonaista kautta KHL:ssä. Joukkue on saanut vuosien varrella todella paljon kuraa niskaan. Välillä aiheesta,…

24 huhti: Huikea tarjous ensi yön MLB-taistoon!

Netissä pyörii kymmeniä ja taas kymmeniä erilaisia vedonlyöntitarjouksia! Usein ne ovat laadultaan kutakuinkin samanlaisia tai ne on kohdistettu johonkin tiettyyn…

03 huhti: SM-liigan välierät alkavat tänään – HIFK lähtee haastamaan Kärppiä, lue ottelusarjan ennakko

Jääkiekon SM-liigassa alkaa tänään odotetut välieräsarjat. Tänään aloittavat Kärpät ja HIFK oman välieräsarjansa ja Tappara-HPK puolestaan aloittavat omansa huomenna. Geen…

29 maalis: NHL – Aleksander Barkov rikkoi suomalaisittain kovana pidetyn rajapyykin

Floridassa pelaava Aleksander Barkov rikkoi viime yönä kovana pidetyn rajapyykin. Suomalaishyökkääjä syötti kaksi maalia Ottawa Senatorsia vastaan nousten samalla 90…

28 maalis: Manchester United kiinnitti Ole Gunnar Solskjärin pitkällä pahvilla

Englannin Valioliigassa pelaava Manchester United julkisti tänään odotetun uutisen, kun se tiedotti, että seuran väliaikaisen päävalmentajan norjalaisen Ole Gunnar Solskjärin…

26 maalis: HIFK näyttänyt pudotuspeleissä ettei pelata vain yhdestä ottelusta vaan pudotuspelisarjasta

Helsingin IFK on näyttänyt pudotuspelisarjassa Pelicansia vstaan ettei pudotuspeleisssä pelata yhdestä ottelusta vaa nimenomaan ottelusarjasta. Lahtelaiset voittivat ensimmäisen ottelun tennislukemin…

21 maalis: Esittelyssä Combat Academy of Finland

Combat Academy of Finland on vuonna 1993 perustettu taistelu-, itsepuolustus- ja kamppailulajien opettamiseen erikoistunut seura, jossa opetusta järjestetään harrastetasosta aina…

19 maalis: HAASTATTELUSSA BANDYPELAAJA EETU PEUHKURI: ”Jääpallohalli olisi elinehto suomalaiselle jääpallolle!”

Moikka Eetu, mitä miehelle kuuluu tällä hetkellä. Kausi on ohi ja olet mitä ilmeisemmin Suomessa. Onko lomat jo vietetty ja…

11 maalis: Jääpallo – Bandyliigan finaalitapahtumassa vielä paljon kehitettävää

Lauantaina olin elämäni ensimmäistä kertaa katsomassa Bandyliigan finaalia ja heti toimittajan roolissa, kun Veiterä ja JPS kohtasivat Lappeenrannassa. Ottelu päättyi…

01 maalis: Lentopallo – Tuomas Sammelvuosta Venäjän maajoukkueen uusi päävalmentaja

Suomen lentopallomaajoukkueen päävalmentaja Tuomas Sammelvuo on valittu maailman kovimpiin joukkueisiin kuuluvan Venäjän maajoukkueen päävalmentajaksi. Venäjän liitto teki perjantaina valinnan Sammelvuon…

27 helmi: MM-hiihdot – Iivo Niskanen hiihti upeasti pronssia

Iivo Niskanen hiihti upeasti MM-pronssille miesten 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailussa. Kilpailun voittoon hiihti Norjan Martin Johnsrud Sundby ennen kisassa…

27 helmi: MM-hiihdot – Iivo Niskanen lähee hakemaan MM-kultaa päämatkaltaan

Hiihdon MM-kisoissa Seefeldissä on suomalaisittain kisojen odotetuin hiihtopäivä, sillä tänään hiihdetään miesten 15 kilometrin perinteisen kilpailu väliaikalähdöllä, johon Iivo Niskanen…

28 tammi: Uudet vedonlyöntilait USA:ssa muuttavat NHL:n sponsorisopimuksia

Uudet vedonlyöntilait USA:ssa muuttavat NHL:n sponsorisopimuksia Hiljattain USA:n liittovaltion tuomioistuimessa äänestettiin vuoden 1992 Professional and Amateur Sports Protection Act (PASPA)…

31 joulu: Haastattelussa muaythai-mestari Deo Phetsangkhat

Moikka Deo, mitä kuuluu? – Hyvää kuuluu. Joululomalla juuri, hyvä hetki hieman levätä.   Miten tiivistäisit vuoden 2018 kilpailu-, harjoittelu-…

01 joulu: Valioliigassa jättien taisto kun Arsenal ja Tottenham kohtaavat, MUKANA MEGAKERTOIMET!

Sunnuntaina on jalkapallon ystäville todellinen herkkupala tarjolla, kun Arsenal ja Tottenham kohtaavat kauden ensimmäisessä Pohjois-Lontoon derbyssä. Viime kaudella molemmat paikalliskamppailut…

29 marras: 888sport toi Suomeen 100% bonuksen TÄNÄÄN!

Geemedian pelatuimpien ja suosituimpien ja parhaiden bookereiden listauksessa sijalla 2. oleva 888sport sai vihdoin Suomeen asiakkailleen 100% tervetuliaisbonuksen! Ei muuta…

16 marras: Wayne Rooneyn maaottelu-ura päättyi upealla tavalla

Englannin jalkapallomaajoukkue kohtasi torstai-iltana ystävyysottelussa Wembleyllä USA:n ja ottelun suurin huomio kohdistui ehdottomasti Englannin numero 10, Wayne Rooneyhin. Englannin kautta-aikain…

10 marras: ENNAKKO: City vs ManU, ManU:lle tarjolla Suomen kovin kerroin!

Valioliigassa pelataan sunnuntaina todellinen huippuottelu, kun Manchester City ja Manchester United kohtaavat kauden ensimmäisessä paikallisderbyssä. Viime kauden kahdessa kohtaamisessa voitot…

07 marras: Ässät antamassa kenkää päävalmentajalleen – Seuralla se on vain positiivinen asia ja parasta lääkettä tulevaisuuteen

Vielä vahvistamattomien tietojen mukaan SM-liigassa kauden surkeasti aloittanut Porin Ässät on antanut potkut päävalmentaja Mikael Kotkaniemelle. Kotkaniemi veti kuitenkin vielä…

20 elo: TIEDOTUS: Ammattipelaajan vihjeet nähtävillä Twitterin lisäksi nyt myös nettisivuilla!

Kuten muutaman kerran on tullut todettua, Geen Twitteriin on jo kaksi vuotta tipsejä jakanut ulkomaalainen vedonlyönnin ammattilainen. Tipsejä on tullut…

07 kesä: FIFA MM-kilpailut: Esittelyssä lohko E

LOHKO E Tänään pureudutaan lohko E:en! Lohkosta löytyy melkein jokaiseen pelivaiheeseen joukkue. Kruununa kakun päällä on niin monen ikuinen suosikki,…

05 kesä: FIFA MM-kilpailut: Esittelyssä lohko C

LOHKO C  Lohko C on mielenkiintoinen, sillä sieltä löytyy vuosi vuodelta nouseva Australia ja ikuinen kestomenestyjä Ranska. Lisäksi mukaan mahtuu…

02 kesä: Jalkapallon MM-kisojen otteluohjelma

Tästä näet jalkapallon 2018 MM-kilpailujen koko otteluohjelman, mukaanluettuna pronssi- ja finaaliottelun. Otteluohjelmaa päivitetään turnauksen edetessä. Yle näyttää kattavasti MM-kisoja. Kaikki…

01 touko: OPAS: Miten Geen ja vedonlyönnin kapulakieltä tulkitaan?

TWITTER Small PG: Maria Saal – Volkermarkt 2 @ 2.6 (Landesliga) taken here bit.ly/GWilliamhill #pregame #Footballtips #bettingtips #Austria   MEDIUM…

29 maalis: Tänään se alkaa, MLB-kausi 2018

TÄNÄÄN SE ALKAA, MLB-KAUSI 2018 Kello 19:30 se starttaa, maailman suurimman baseball-liigan kausi 2018, järjestysnumeroltaan 118.. MLB starttaa Pohjois-Amerikassa tänään…

20 maalis: SM-liigaennakko – Puolivälierien tiukka taisto JYP vs HIFK

Huomenna alkaaa ehkä kakista mielenkiintoisin pudotuspelien puolivälieräsarja, kun JYP ja HIFK aloittavat oman ottelusarjansa Jyväskylässä. Parista voi veikata tasaista vaikka…

07 helmi: Katso talviolympialaisten koko ohjelma TÄÄLTÄ!

Olympialaisten koko ohjelma. Lajit, joissa suomalaisia on mukana, on korostettu. Lajeja kilpaillaan päivittäin kahdessa eri osassa. Etelä-Korean aamupäivän ja Suomen aamuyön…

01 tammi: G – TUTKII: Haastattelussa huippu-urheilija Riikka Järvenpää!

Moikka Riikka, kertoisitko millainen ihminen olet? Moi. Olen thainyrkkeilijä, joka todella pitää lajistansa sekä päivätyöstänsä JAM Advisorsilla. Olen melko määrätietoinen,…

15 marras: ENNAKKO: Bandyliiga starttaa tulevana torstaina!

Bandyliiga käynnistyy torstaina 16.11 ottelulla Veiterä vs. WP 35. Alfa TV:ssä näkyvä finaali pelataan 11.3.2017 runkosarjassa paremmin sijoittuneen kotikentällä klo 19.00…

30 syys: Katsaus MLB:n viime metreille!

MLB vetelee viimeisiään runkosarjan osalta ja jäljellä on keskimäärin kaksi ottelua per joukkue. Suoraan jatkajan paikalta American Leaguesta on selvinnyt…

29 syys: Mestis käynnistyy – lue ennakko!

Mestis käynnistyy – lue ennakko!     Espoo United Päävalmentaja: Niko Marttila Kapteeni: Jiri Veistola Viime kaudella: Pronssia, runkosarjan 5….

25 syys: KIRJA: MENESTYVÄ JOUKKUE – ONNISTU VALMENTAVANA ESIMIEHENÄ

”Valmentajaksi ei synnytä, vaan valmentajaksi kehitytään.” Menestyvä joukkue syntyy oikeasta asenteesta, hyvästä ilmapiiristä ja hyvästä tuloksesta – eli ihmisistä, jotka…

24 elo: Katsaus ja vihje otteluun Mayweather vs. McGrecor

Ottelu, jota kaikki ovat odottaneet otellaan varhain tulevana sunnuntai-aamuna Suomen aikaa. UFC-mestari Conor McGrecor haastaa Floyd Mayweatherin ja McGrecor lähtee…

23 elo: HIERONTAOTE-BLOGI: Johtuvatko oireeni stressistä?

Johtuvatko oireeni stressistä? Monilla meistä on taipumus ahdistua, kun kehomme terveys on uhattuna. Oudot tuntemukset tuovat mukanaan pelkoa jostain vakavammasta….

11 elo: Valioliigan kausiennakko

Perjantaina alkaa yksi maailman suurimmista ja seuratuimmista futissarjoista Englannin Valioliiga (Premier League). Viime kaudella mestaruuden vei Chelsea seitsemän pisteen erolla…

10 elo: Jalkapallo – Kuka voittaa Valioliigan maalipörssin tulevalla kaudella ??

Valioliiga alkaa huomenna ja on aika ennakoida sekä pohtia ketkä pelaajat mahdollisesti taistelevat maalipörssin voitosta. Viime kaudella maalipörssin voitti Tottenhamin…

17 heinä: Haastattelussa Helsinki Fight Event -tapahtuman pääpromoottori!

Helsingin ravintola Apollossa järjestetään tulevana lauantaina Fight Event Helsinki Vol.1. Tapahtuman järjestää Fight Promotions Finland, jonka priimusmoottori on Petteri Avilia….

13 heinä: MLB: Katsaus liigan puoliväliin!

Viiden päivän tauko MLB:ssä alkaa olla jo takanapäin ja kohta alkaa loppukauden pelit, joista moni käyttää termiä ”tosipelit”. MLB-kausi on…

12 heinä: Jalkapallo – VPS:n ja HJK:n Eurooppa-liigan karsinta ennakot

Torstaina on Eurooppa liigan karsinnoissa tulessa molemmat suomalaisjoukkueet, kun VPS kohtaa tanskalaisen Bröndbyn ja HJK puolestaan pelaa makedonialaista FC Shkendija…

11 heinä: Unibet näyttää HJK:n ja VPS:n torstain europelit yksinoikeudella

Unibet näyttää HJK:n ja VPS:n torstain europelit yksinoikeudella Helsingin Jalkapalloklubi ja Vaasan Palloseura etenivät toiselle karsintakierrokselle jalkapallon Eurooppa-liigassa. Toisen kierroksen…

07 kesä: G – TUTKII: Esittelyssä uusi suuryhtiö

  Gee on jälleen ollut liikekannalla ja se on kartoittanut Suomessa vielä toistaiseksi kohtalaisen tuntemattomia vedonlyöntiyhtiöitä ja tällä kertaa haaviin…

28 touko: KILPAILU: LENNÄ RIOON LENNYN KANSSA!

KILPAILU: LENNÄ RIOON LENNYN KANSSA Osallistu superkilpailuun, joka voi viedä sinut jopa Rioon saakka, pelaamalla SuperLennyllä. Lenny kutsuu sinut mukaan jännittävään…

18 touko: Max Kalban Pesukoneessa entinen huippuveskari Kari ”Laku” Laukkanen!

Max Kalban Pesukoneessa entinen huippuveskari Kari ”Laku” Laukkanen! Suomen maajoukkueen entinen huippumaalivahti Kari ”Laku” Laukkanen oli Max Kalban Pesukoneessa Helsingin…

11 touko: Maria Casino Suomi: Uusille pelaajille ilmaiskierroksia – ilman talletusta

Maria Casinolta löydät runsaan valikoiman jännittäviä pelejä sekä muhkean tervetulobonuksen, joka tarjolla kaikille uusille Suomen asiakkaille! Liityessäsi nyt Maria Casinolle…

25 huhti: KILPAILU: Voita matka Mika Häkkisen kanssa Monacoon!

Lähde Mika Häkkisen kanssa Monacon F1-kisaan Monacon F1 Grand Prix, maailman legendaarisin moottoriurheilutapahtuma. Kisa, jonka jokainen kuski haluaisi voittaa. Kaupunki,…

21 maalis: MLB: Ennakko kaudelle 2017!

2. huhtikuuta se alkaa, 117 MLB-kausi. Joukkueita on tuttuun tapaan 30 ja otteluita kauden aikana pelataan 162 kappaletta. Kauden ensimmäisessä…

24 helmi: KILPAILU: Voita 500€:lla talviurheilutarvikkeita!

Coolbetilla on runsas valikoima talviurheilun vedonlyöntikohteita. Lahden MM-kisat tarjoavat vedonlyöjille paljon pelattavaa maastohiihdon, mäkihypyn sekä yhdistetyn merkeissä. Coolbet tarjoaa ennen…

05 helmi: KILPAILU: Voita 100€ pelirahaa!

KILPAILU: Voita 100€ pelirahaa! Nyt sinulla on oiva mahdollisuus voittaa 100€ riihikuivaa pelirahaa seuraavien ohjeiden mukaisesti! Lue ohjeet tarkasti niin…

29 joulu: E-SPORTS: Haastattelussa simply the best!

Geemedia tavoitti puhelimitse Suomen kuumimman e-Sports -nimen, Aleksi ”Allu” Jallin. Allu kertoo hieman joukkueen vaihdosta, uudesta tiimistä sekä lähestyvästä Major-turnauksesta….

25 joulu: Max Kalban Pesujauhe – salibandyn nykytila

Max Kalban Pesujauhe – salibandyn nykytila Geemedia esittelee uuden ohjelmasarjan, jossa radioselostaja Max Kalba puntaroi eri lajien tilaa Suomessa ja…

10 joulu: Hanna-Maria Seppälän komea uintiura päätökseen!

Hanna-Maria Seppälä ilmoitti päättävänsä kansainvälisen kilpailu-uransa. Kanadan MM-uinnit jäivät Seppälän viimeisiksi arvokisoiksi. Ohessa Seppälän faktat uimarina. Embed from Getty Images…

05 joulu: Max Kalban Pesukoneessa Rctic eSports

Max Kalban Pesukoneessa Rctic E-Sports Katso elektronisen urheilun eli e-Sports -joukkue Rcticin haastattelu, joka kuvattiin Gigantissa 25.11.2016! Paikalla joukkueesta Jere ”Manageri”…

04 joulu: Katsaus E-Sportsiin ja vedonlyöntimaailmaan

Elektronisen Urheilun, E-sportsin tai mitä termiä asiasta haluaakin käyttää, suosio on räjähtänyt maailmalla käsiin! Keskivertosuomalainen ei ymmärrä lähellekään, miten isosta…

03 joulu: Max Kalban Pesukoneessa Rctic eSports TÄNÄÄN kello 20:00

Max Kalban Pesukoneessa Rctic e-Sports lauantaina 3.12.2016 kello 20:00 suorana lähetyksenä Geemediasportsin Twitch-kanavalla! Max Kalban haastattelussa Jere ”Manageri” Alanen sekä…

22 marras: KILPAILU: Veikkaa oikein ja voita 50€!!

Keskiviikkona pelataan jälleen Mestarien liigaa ja otteluita on tarjolla kasapäin! Me poimimme joukosta kuitenkin yhden eli matkustamme saarelle, jossa Celtic…

20 marras: GEE-TV: Max Kalban Pesukoneessa Rctic!

Geemediasports ja Raision Gigantti järjestävät yhteistyössä elektronisen urheilun ammattilaisjoukkue Rcticin haastattelun Raision Gigantissa perjantaina 25.11.2016 alkaen kello 17:00! Kyseessä on…

20 marras: Lajiesittelyssä Greyhound!

Greyhound racing, eli vinttikoirakilpailut Lajin juuret juontavat metsästykseen. Ensimmäiset kisat juostiin suoralla radalla jo 1876 ja vieheenä käytettiin elävää jänistä,…

15 marras: Katsaus Bandyliigaan 2016-2017

Bandyliiga käynnistyy perjantaina 18.11 kolmella ottelulla. Mestari Botnia matkaa Porvoon Akilleen vieraaksi, Kampparit saa kotiinsa JPS:n ja WP 35 kohtaa…

07 marras: Voita VIP-matka Lontooseen

Geemedia ilmoittaa ylpeänä upeasta kisasta, jossa 5000 onnekasta voittaa ja pääpalkintona on VIP-matka Lontooseen, lue lisää tästä! Coolbetin kasinolla käynnistyi…

03 marras: Guggenheim with veikkaus?

Suurin osa yhteisöstä on ilmoittanut syykseen sen, miksi pelaavat Veikkaus Oy:n pelejä, että se on helppoa ja kivaa Ärrällä. Osa…

02 marras: MLB: World Seriesin mestaruus on selvillä ensi yönä

MLB alkoi huhtikuussa ja ensi yönä se päättyy. Cleveland Indians ja Chicago Cubs kohtaavat Game 7:ssä otteluvoittojen ollessa tasan 3-3….

14 loka: G – TUTKII: Suomeen rantautui täysin uudenlainen yhtiö

Suomeen rantautui täysin uudenlainen yhtiö vuonna 2016 ja on vuorenvarmaa, että kyseiseistä yhtiöstä kuullaan vielä pitkään. Mukana on ennenäkemättömiä uutuuksia,…

08 loka: Vantaan Super Park, arvostelu

Gee kävi tutustumassa salamyhkäisesti paikkaan nimeltä Superpark, jonka yksi toimipiste sijaitsee Vantaan Tammistossa. Kyseessä ei ole mainos vaan vilpitön mielenkiinto…

04 loka: CHL katsottavissa ilmaiseksi!

Geemedia haluaa muistuttaa kaikkia lukijoitaan, että CHL:n kaikki ottelut ovat katsottavissa ilmaiseksi. Tänään Playoff-vaiheessa suomalaisjoukkueista on TPS, HIFK, JYP, Kärpät,…

26 syys: Vuoden urheilija

Embed from Getty Images Vuoden urheilija-äänestykset ovat useana vuosina olleet tiukkoja ja ennalta hankalia arvioida, kun potentiaalisia kandidaatteja on ollut…

25 syys: Suomi lentopallon EM-kisoihin 2017!

Sunnuntain lentopallo-otteluun Suomen osalta lähdettiin mielenkiintoisista asetelmista, sillä 3-0 tai 3-1 voitolla Tanskasta Suomi varmistaisi paikkansa ensi syksyn Puolan EM-kisoihin….

25 syys: Lentopallolle oma Hall Of Fame

Suomalaiselle lentopallolle oma Hall of Fame – Ensimmäisenä nimettiin miesten ja naisten tähtikuusikot Suomalaiselle lentopallolle on perustettu oma Hall of Fame….

19 syys: Mixu Paatelaisen potkuista kertova dokumentti ulos torstaina

Torstaina Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla ensi-iltansa saa Mikko Mattilan dokumentti Oi Suomi, joka kertoo Mixu Paatelaisen viimeisistä hetkistä Suomen jalkapallomaajoukkueen…

15 syys: Mitä huippu-urheilu vaatii, Padel!

Geemedialle saapui kutsu Lohjan Kisakallioon tutustumaan lajiin nimeltään padel. Ennakkotiedot oli nollissa, lähes. Sen verran toimitus tiesi, että kyseessä on…

10 syys: Lajiesittelyssä Padel – Tenniksen ja Squashin sekoitus

Padel eli koppitennis on mailapeli, jonka säännöt ja pelikenttä ovat eräänlainen yhdistelmä tennistä ja squashia. Kenttä on pienen tenniskentän kaltainen…

09 syys: Esittelyssä triathlonisti Kaisa Lehtonen

KUKA: Kaisa Lehtonen LAJI: Triathlon IKÄ: 35-vuotta PAINO: 51kg PITUUS: 161cm KOTISIVU: www.kaisalehtonen.blogspot.fi Kaisa Lehtosen nimi ei ole toistaiseksi suurelle…

23 elo: Huikea määrä suoria ilmaislähetyksiä CHL-otteluita!

Kanavia on nykyään niin valtava määrä, että kaikille on tarjolla jotakin, mm. CHL-otteluita! CHL on täydessä vaihdissa ja otteluita näytetään…

22 elo: Voita liput World Cup huippumatseihin!

Lätkän World Cup palaa 12 vuoden jälkeen kiekkokartalle ja tätä turnausta ei todellakaan olla missaamassa! Nyt sinulla ja kaverillasi on…

12 elo: Valioliiga – Esittelyssä kesän parhaat ja mielenkiintoisimmat pelaajasiirrot

Lauantaina se sitten alkaa nimittäin jalkapallon Valioliiga. Kaudesta on odotettavissa todella mielenkiintoinen ja osa joukkueista onkin kesän aikana vahvistunut todella…

12 elo: Valioliigan kausiennakko

13.elokuuta alkaa maailman seuratuin ja yksi suurimmasta jalkapallosarjoista Englannin Valioliiga. Viime kaudella mestaruuden vei kaikkien suureksi yllätykseksi Leicester ennen toiseksi…

03 elo: Huikeat tarjoukset betsaajille olympialaisten avauksen kunniaksi!

Elokuu on urheilun juhlaa ja vedonlyöntiyhtiöt ovat reagoineet siihen todella vahvasti! Seuraavassa käymme läpi suomalaisille tutun Unibetin tarjoukset elokuulle! 1)…

31 heinä: Muurinen is back!

Viimeinen viikko oli Suomen jalkapallorintamalla varsin dramaattinen. Ensin HIFK joutui tekemään kenties yhden pitkän historiansa vaikeamman ratkaisun erotettuaan Jani Honkavaaran…

20 heinä: Geemedian Rio-sivut auki!

Geemedian Rio-sivusto on nyt avattu omalle välilehdelle. Sieltä löytyy tässä vaiheessa esittelyt kaikista lajeista. Matkan varrella, kun Geen sivuilla oleva…

18 heinä: Katso RoPS:n EURO-ottelu suorana!

RoPS kohtaa torstaina Lokomotiva Zagrebin Eurooppa-liigan toisen karsintakierroksen toisessa osaottelussa. Unibet näyttää ottelun suorana verkkosivuillaan. Joukkueet ottivat yhteen jo viime torstaina…

18 heinä: Veikkausliigan katastrofaalinen taso

Geemedian toimittaja kävi tänään ensimmäisessä ”jalkapallopelissä” EM-kisojen jälkeen kun Helsingin IFK ja Vaasan Palloseura mitteli paremmuudestaan. Töölön jalkapallostadionin tunnelma ja…

03 heinä: Sasha Barkovin kesä – ”Vain sunnuntaisin huilataan”

Nuorta Sasha Barkovia pidetään yhtenä maailman kovimmista keskushyökkääjistä iästään huolimatta. Vaatimaton Barkov ei lepää laakereillaan kesälläkään vaikka voisi kuvitella, että…

13 kesä: G – SKABA: Arvaa lopputulos

SKABA Otetaan kilpailu kello 22:00 superjännään otteluun, jossa Italia kohtaa Belgian! Geen ennakon voit lukea etusivulta niin saat vähän osviittaa…

04 kesä: Muhammed Ali on nukkunut pois

Kautta aikain maailman paras nyrkkeilijä, 74-vuotias Muhammed Ali on kuollut pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana. Lepää rauhassa.

04 kesä: Copa America alkaa nyt – ohessa pikainen katsaus!

COPA AMÉRICA 2016 Jalkapallon Etelä-Amerikan mestaruusturnaus järjestetään tänä vuonna 45. kerran 3.-26.6.2016 välisenä aikana yhdysvalloissa. Edellisen kerran turnaus järjestettiin viime…

28 touko: Ennakko: Mestarien Liigan finaali Real Madrid-Atletico Madrid

Illalla San Sirolla, Milanossa pelataan mielenkiintoinen Mestarien Liigan finaali, jossa nähdään kaksi madridilaisseuraa Real ja Atletico. Samat joukkueet kohtasivat finaalissa…

24 touko: Kaikki uusi jännittää, etenkin vedonlyönnissä, kokeile ilmaiseksi!

Kylmänviileä fakta vedonlyönnissä on, että kukaan täysissä sielun ja ruumiin voimissa oleva rahoista välittävä henkilö ei pelaisi ikivanhoilla metodeilla ikivanhoissa…

22 touko: MM-finaali edessä- Suomi kohtaa Kanadan

Reilut kaksi viikkoa jääkiekon MM-kisoja pelattu ja finaalipäivä edessä, Suomi – Kanada! Suomi ja Kanada kohtaavat Moskovassa kello 20.45 alkavassa…

16 touko: Lapselle kesälomalle urheilullinen Lacrosse-leiri!

LACROSSE-LEIRI JA KIELIKYLPY 13. – 16.6. PIRKKOLAN URHEILUPUISTO, HELSINKI Tutustu vauhdikkaaseen ja hauskaan joukkuelajiin ja paranna samalla kielitaitoasi huippuvalmentajan seurassa?…

04 touko: Superpesis – kausi 2016

Superpesis kausi 2015 päättyi hienoon finaalisarjaan Sotkamon ja Vimpelin välillä, josta Sotkamo nappasi jälleen mestaruuden itselleen. Tällä kaudella sarjassa on…

02 huhti: Veikkausliiga kausiennakko 2016 – Ottaako SJK tuplan?

Veikkausliiga vuosimallia 2016 käynnistyy tänään, joten nyt on aika pureutua mitä tuleva kausi tulee pitämään sisällään. Täksi kaudeksi Veikkausliigaan nousi…

01 huhti: Veikkausliiga- Tähtipelaaja top 10 ranking

Veikkausliiga-kausi on ihan ovella ja Gee haluaa olla myös mukana luomassa hyvää jalkapallohenkeä heti keväästä lähtien. Kausi käydään ennakossa joukkueittain…

30 maalis: MLB, ennakko kauteen 2016!

Hyvät naiset ja herrat, näin on jälleen aika MLB-kaudelle. Ensimmäinen MLB-kausi pelattiin jo 1876 mutta tämä nykyään 30 joukkuetta kattava…

25 maalis: Hypnoterapian avulla huipulle

‍Hypnoterapian    avulla    huipulle Tiedätkö    mitä    yhteistä    on    Wayne    Gretzkyllä,    Tiger    Woodsilla    ja    Mohammed    Alilla?    He    kaikki    ovat    käyttäneet  …

20 maalis: Haastattelussa sulkapalloilija Nanna Vainio

KYSYMYS: Moikka Nanna! Miten kevät 2016 on startannut noin omassa elfämässä kuin sulkapallokentillä? VASTAUS: Ei minulla ole muuta elämää kuin…

14 maalis: Haapojan minidokumentti koskettaa katsojaa

Kymmenen vuotta ammattilaisena nyrkkeilleen Juho Haapojan ura meinasi loppua ennen kuin se ehti kunnolla edes alkaa. Härmäläisellä periksiantamattomuudella Haapoja raivasi…

25 helmi: Geen tentissä Hanna-Maria Seppälä

Gee tavoitti Suomen kautta-aikain parhaan naisuimarin uinnin mekasta, Australiasta, ja kyseli neidolta muutaman kiperän kysymyksen! Ns. peruskysymykset jokainen on lukenut…

22 helmi: Brett Carson- Peruspuolustajan prototyyppi

Maailma on nykyisin hyvin hetkistä ja ihmiset kiireisiä ja kaikki haluavat katsoa vain highlight pätkiä kun hyökkääjä laittaa kiekkoa ylänurkkaan…

13 helmi: Liiga – katsaus runkosarjan loppuun!

Liiga on tällä kaudella ollut jälleen todella tasainen ja taistelu pudotuspelipaikoista jatkuu tiukkana aina runkosarjan loppuun asti. Runkosarjaa on pelaamatta…

05 helmi: Superbowl 50. ennakko

Urheilumaailma alkaa jälleen kerran pikkuhiljaa pysähtymään, kun Suomen aikaa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä pelataan yhdysvaltain jenkkifudisliiga NFL:n finaali eli…

28 tammi: Ville Koho- Kelta-mustalla sydämellä

  Mitä tulee mieleen nimestä Ville Koho? Joukkuepaaja, johtaja, roolimalli ja ammattilainen! Siinä vain muutama adjektiivi kuvaamaan SaiPa-kapteenia. Nykyliigan yksi…

28 tammi: Pelaajaesittely nuoresta koripallolupauksesta

Suomeen tulossa kovaa vauhtia lisää koripallolupauksia. Gee pääsi jälleen haistelemaan läheltä ja pelaajaesittelyssä on sudenpentu 11.04.2001 syntynyt koripallolupaus Keravalta Eepi Tuononen….

20 tammi: Katsaus rallikauteen 2016

Rallin MM-sarja käynnistyy torstaina legendaarisella Monte Carlon osakilpailulla. Jari-Matti Latvala lähtee alkavalla kaudella jälleen haastamaan moninkertaista maailmanmestaria ja tallikaveria Sebastian…

19 tammi: Huikeita tarjouksia Australian Avoimiin!

Tenniksen vuoden ensimmäinen Grand Slam-turnaus pelataan Australiassa. Sen kunniaksi Unibet on lyönyt tiskiin täysin ilmaista rahaa ja ottelut näkyy Unibet…

19 tammi: VALIOLIIGA: Mestaruustavoite tiivistyy

Valioliigassa pelattin taas normaali lauantaikierros FA Cup -viikonlopun jälkeen. Tottenham pöllytti lltapäiväkamppailussa Sunderlandin lukemin 4-1. Kotijoukkueen Christian Eriksen oli isossa…

06 tammi: Noora Räty Valkoisessa Talossa

Tällä kaudella miesten Suomisarjassa pelaavassa tuusulalaisessa KJT:ssä kiekkoileva Noora Räty oli Geemedian haastateltavissa ennen joulua. Jouluksihan nuori neito jätti kännykän…

24 joulu: MAX KALBAN JOULUTERVEHDYS!

HELLO! Erittäin hyvää joulua kaikille! Pikkuhiljaa saunat on saunottu, vedetty vatsa täyteen safkaa ja availtu lahjoja. Gee päivystää normaalisti mikäli…

15 joulu: Suomalaispelaajalle jälleen täyspotti mobiilicasinolta!

Suomalaiselle jälleen täyspotti mobiilicasinolta!  Eteläsuomalaisessa kodissa juhlittiin sunnuntaina itsenäisyyspäivän lisäksi myös jättipottia. Unibetin suomalaisasiakas nappasi Arabian Nights -kolikkopelistä yli 600 000…

08 joulu: Koripallon seuraajan Aapinen

Amerikkalaiset rakastavat tilastointia, josta elävä esimerkki on maailman seuratuimpiin liigoihin kuuluva MLB (Major League Baseball). Siellä tilastoidaan kaikki mahdollinen ja…

06 joulu: Golden State Warriors ja supertähti Stephen Curry

    Historian havinaa   Golden State Warriors on melko nuori NBA-joukkue ja se on perustettu vasta vuonna 1946. Alkujaan…

18 marras: Bandyliiga 2015-2016

Geen rakastama bandyliiga starttaa jälleen perjantaina kahden ottelun voimin! Kauden aikana luvassa on runsaasti pelivihjeitä mutta luodaan ennen sitä pieni…

18 marras: El Clasicon kertoimia alkaa ilmestyä

El Clasico lähestyy ja kaksi jättiläistä, Real Madrid ja FC Barcelona kohtaavat ”kuuden pisteen ottelussa” jälleen kerran. Kunnian lisäksi kotijoukkue…

17 marras: El Clasico – Kumpi voittaa?

Maailman suurimpaan yksittäisten seurajoukkueiden tapahtumaan, El Clasicoon, on aikaa 4 vuorokautta! Kyseessähän on espanjalaisten hegemonia-taistelu, jossa kohtaavat Real Madrid ja…

11 marras: Jääkiekon World Cup tulee taas

Jääkiekon World Cup tulee taas Syksyllä vuonna 2016 – 12 vuoden tauon jälkeen – järjestetään Olympialaisten ohella maailman arvostetuimpiin jääkiekkotapahtumiin…

27 loka: World Series alkaa!

Ensi yönä se alkaa, World Series! Suomeksi sanottuna kyseessä on baseballin suurimman liigan, MLB:n, loppuottelusarja ja se joukkue, kumpi voittaa…

21 loka: JARKKO NIEMINEN – KAIKKIEN AIKOJEN SUOMALAINEN TENNISÄSSÄ

Jarkko Nieminen Syntyi: 23. heinäkuuta 1981 Maskussa Pituus: 1,85 m Paino: 78 kg Kätisyys: Vasen Sponsoreita: Wilson, Audi, Silja Line, Finnair, Nordisk Sports Embed from Getty…

21 loka: Niemisen ATP-ura päätökseen

Viime aikoina ansaitusti huomattavan paljon julkisuudessa olleen Suomen tennis-ässän, Jarkko Niemisen ATP-ura on ohi. ATP-listalla sijalle 145 vajonneen Niemisen pelit…

17 loka: Katsaus Suomisarjaan ja otteluun KJT – VG-62

Gamblers kävi tutustumassa jääkiekkoliigaan nimeltään ”Suomisarja”, joka tulee kotimaassa sarja-asteikossa tiukasti Liigan ja Mestiksen perässä. Gee luo tässä artikkelissa katsauksen…

30 syys: Baseball, Hunt for october!

Kohta alkaa MLB:ssä ”tosipelit” mutta jo nyt on betsaajien syytä ymmärtää, että osa joukkueista on jatkopeistä jo autuaasti pihalla, osa…

26 syys: Kuka Robert Lewandowski?

21.8.1988 Puolan Varsovassa syntyi tummahipsinen karvapää, jolle annettiin myöhemmin kirkonmenoissa nimeksi Robert Lewandowski. Yhdeksän vuotiaana jalkapalloilun aloittanut Lewandowski pelasi 18-vuotiaaksi…

23 syys: Katsaus lentopallokauteen 2015-2016

Ohessa pieni tietoisku tulevaan lentopallokauteen! Jännitettävää riittää yllin kyllin sekä miesten että naisten puolella ja varmaa on, että yksikään joukkue…

21 elo: Näytösottelija valittu

Gamblersmedia ja Combat Academy of Finland järjestivät taannoin kilpailun, jossa etsittiin Thai-nyrkkeily -otteluun vastustajaa Mestarille. Seuran kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen…

06 elo: Valioliiga-katsaus kaudelle 2015-2016

VALIOLIIGAKAUSI 2015-2016 Ehkä asiaan vaikutti kylmät kelit, ehkä uudistuneet Campign-valikoimat mutta siitä, kun Valioliigakausi 2014-2015 päättyi 24.5 Arsenalin ja kumpaneiden…

06 elo: Vuorossa Gamblersin heinäkuu-kilpailu!

Hyvä naiset ja herrat, ladies ö zönts! On aika Gamblersin 2-vuotissynttäreiden avaukselle ja sen kunniaksi töötätään kilpailu pihalle. MITÄ? Tipsaa…

10 heinä: TIEDOTE: Geen palkinnot ja vaatteet

Moi! Ohessa kaikille pieni setti tiedoksi, niin tiedätte hiukan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Luvassa on isoja uudistuksia mutta niistä aikanaan….

09 heinä: MLB All-Star Game – Home Run Derby

Jo kaikille tutun MLB:n kesätauko lähestyy ja kauden alkupuolisko päättyy tututusti All-Star -peliin kaikkine oheistapahtumineen. ”Midsummer Classic” aiheuttaa samalla MLB:en…

08 heinä: Hannu Kiukkonen, onko suomalaisilla potentiaalia MLB:en?

Jyväskylän kirin tähtipelaaja Hannu Kiukkonen pitää mahdollisena suomalaispelaajien pääsyä pohjoisamerikkaan. Gee kysyi Hannulta mietteitä Suomalaisten tulevaisuudesta MLB:ssä. Itä-Länsi -ottelussa olleet…

04 heinä: Katso Bermuda-turnaus suorana, vain meiltä!

Katso Bermuda-turnaus suorana, vain meiltä! NHL-kiekkotähtien miehittämä tenniksen Bermuda-turnaus on käynnissä parasta aikaa Helsingin Kalastajatorpalla. Gamblersmedia lähettää semifinaalit ja finaalin…

01 heinä: Mikä on MLS?

Monelle suomalaiselle tuntematon sarja MLS on Yhdysvaltojen ja Kanadan korkein sarjataso jalkapallossa. Ensimmäinen Kausi sarjassa pelattiin vuonna 1996. Liigassa pelaa…

30 kesä: Rullakiekkoilun MM-kilpailut Tampereella 5.-11.7.2015

RULLAKIEKKO PÄHKINÄNKUORESSÄ Rullakiekossa molemmilla joukkueilla on kentällä neljä pelaajaa ja maalivahdit. Jääkiekon siniviivat eivät ole käytössä, paitsioraja on punaviiva. Taklaukset…

25 kesä: G – KILPAILU: Voita itsellesi unohtumaton thai-nyrkkeily kokemus

G – KILPAILU Oletko mielestäsi kova jätkä? Pärjäät lajissa kuin lajissa? Iisalmen torilta tai Helsingin Piritorilta ei löydy sinua parempaa…

25 kesä: LENTOPALLO: Suomi – Hollanti, ennakko

Suomi kohtaa huomenna perjantaina ja lauantaina Hollannin kaksi kertaa lentopallon Maailmanliigan otteluissa Espoossa. Ottelut pelataan Barona Areenalla perjantaina klo 18.30…

19 kesä: Cisse Häkkisen muistomatsi tuo takavuosien maajoukkuetähdet Haagaan

Hugo Christer Häkkinen, eli Cisse, oli aikanaan Hurriganesin legendaarinen basisti. Helsingin Haagassa asunnut Cisse oli myös jalkapalloveskari ja jalkapallo oli…

17 kesä: Katsaus lajiin nimeltä lacrosse

Esittely suomalaisille varsin tuntemattomasta mailapelistä nimeltä lacrosse. Lacrosse (suomalaisittain haavipallo) on todella vanha pohjoisamerikkalainen pallopeli, jonka juuret juontavat Kanadan ja…

16 kesä: Chicago Blackhawks on voittanut Stanley Cupin!

Chicago Blackhawks on voittanut NHL:n mestaruuden kaudella 2014-2015! Kuudes ottelu oli tiukkaakin tiukempi Chicagon ollessa parempi lukemin 2-0 ja voittaen…

14 kesä: BREAKING NEWS: Mixulle potkut!

Suomen Palloliitto on purkanut Suomen Palloliiton ja Mixu Paatelaisen välisen työsopimuksen 14.6.2015. Suomen Palloliitto toivottaa Mixulle onnea uusiin haasteisiin. Mixu…

14 kesä: G – TUTKII: Lauantain pelin ja sen jälkeiset tapahtumat

Eilinen päivä ja sen ilta, 13.6.2015 kello 19.00-22.00 oli eräs suomalaisen jalkapallon synkimpiä. Positiivisina asioina mainittakoon Sami Hyypiän ja Shefki…

12 kesä: Suomi-Unkari ennakko

Suomi ja Unkari kohtaavat huomenna lauantaina Helsingin Olympiastadionilla. Kyseessä on EM-karsintojen 6. kierros ja kyseessä on molemmille kuolemanottelu. Suomella ei…

07 kesä: JALKAPALLO: Naisten MM-turnaus 2015

Suomen aikaa tulevana lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello 01:00 starttaa naisten jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut Kanadassa. Gamblers tiivistää oheiseen artikkeliin mistä…

05 kesä: Mestarien Liigan finaali – ennakko

Odotus on vihdoin palkittu! Mestarien Liiga ratkeaa lauantaina Berliinin illassa. Kaksi triplaa tavoittelevaa joukkuetta ottavat yhteen ja luvassa on erittäin…

04 kesä: Ketä seurata Copa Americassa?

Seuraa heitä Copa Americassa DAVID OSPINA Embed from Getty Images Kolumbia nousee vuosi vuodelta MM-rankingissa. James Rodriguezin kaltaisia tähtiä alkaa…

02 kesä: ENNAKKO: Copa America 2015

COPA AMÉRICA 2015 Jalkapallon Etelä-Amerikan mestaruusturnaus järjestetään tänä vuonna 44. kerran 11.6.-4.7.2015 välisenä aikana Chilessä. Edellisen kerran turnaus järjestettiin vuonna…

28 touko: FIFA-Gate

Maailman jokainen urheilu-uutisia tuottava media on ollut 100% tukossa FIFA-skandaalin takia viimeiset päivät. Tarinaa tulee joka tuutista minuutin välein ja…

27 touko: No to racism – Yes to corruption

Koko urheilumaailma on saanut seurata jo pidemmän aikaa farssia nimeltä FIFA. Kansainvälisen Jalkapalloliiton ja sen ”ikuisen puheenjohtajan” Sepp Blatterin toimintaa…

17 touko: Klaani nimeltä Eremenko

Eremenkon nimi ei tuo mieleen mitään muuta kuin jalkapallon. Nimen lähempi miettiminen vieläpä hyvän jalkapallon. Aleksei Borisovitš Jerjomenko, tuttavallisemmin Eremenko…

17 touko: Gerrardin lähtö kuvina

Steven Gerrardin jäähyväisiä vietettiin Liverpoolin Anfieldilla! Ohessa kuvasatoa tapahtumasta. Embed from Getty Images   Embed from Getty Images   Embed…

16 touko: Steven George Gerrard

John Terry, Wayne Rooney, Ryan Giggs, Tony Adams, Frank Lampard, Steven Gerrard… Nimilistaa voisi jatkaa loputtomiin ja suomalaisen on vaikea…

06 touko: MLB – kauden ERA vai viime pelien ERA?

Gamblersille on tullut kysymyksiä baseball-buumin aikana siitä, miten ja mistä ERA katsotaan. Ensinnäkin se riippuu siitä, mistä tietoa katsoo. Tässä…

05 touko: Katsaus Superpesiskauteen 2015

Superpesis 2015 – kaikkien aikojen kausi Sunnuntaina 10.5 starttaa 26. Superpesiskausi. Pesäpalloliitossa puhutaan ”kaikkien aikojen kaudesta”, eikä suotta. Luvassa on…

25 huhti: Haastattelussa supersankari Aleksi Saarela!

Suomi on edennyt U18 jääkiekkomaajoukkueiden loppuotteluun USA:ta vastaan! Ottelusta ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita puuttunut ja yleisölle tarjottiin nannaa koko…

19 huhti: Haastattelussa U18-päävalmentaja Mika Marttila

– Päävalmentaja Mika Marttila, kolme voittoa perätysten ennen MM-kisoja olleen tappioputken jälkeen, mitä on tapahtunut? – Näissä ikäluokissa on kysymys…

11 huhti: Veikkausliiga 2015 – Ennakko

Huomenna alkavasta Veikkausliiga kaudesta hieman ennakkoa. Tässä hieman ennakkoarviota sekä sijoitusarvioita kaudesta. Sarjan keskikasti on tänä vuonna todella tasainen. 1….

08 huhti: Gamblersin haastattelussa Juuse Saros

Gamblers tavoitti pelipäivän aattona huippuveskari Juuse Saroksen ja pääsi vaihtamaan muutaman sanan. Leijonien jäävuorolla oli ongelmia sähköjen kanssa mutta treenit…

18 maalis: Geemedian MLB Holy Bible VOL III

Maailman suurin baseball-liiga MLB potkaistaan kohta käyntiin kuivilla tulpilla. Lajin suuruutta ei Suomessa juuri ymmärretä mutta ei anneta sen häiritä….

10 maalis: Geemedian MLB Holy Bible VOL II

TAUSTAA MLB eli Major Baseball League on Pohjois-Amerikassa pelattava baseball-sarja. Yhtä lukuunottamatta (Toronto Blue Jays) kaikki joukkueet ovat jenkkien rajojen…

06 maalis: Geemedian MLB Holy Bible – VOL I

Kuten moni on nähnyt, ja G on usein sanonut, MLB:n seuraaminen ja ennen kaikkea menestyksekäs betsaaminen edellyttää joidenkin tilastotermien ymmärtämistä….

06 maalis: Kuva-arvoitus

Perjantain kunniaksi järjestetään pieni leikkimuotoinen visailu. 10 kuvaa ja vihjettä. Teidän tehtävä on arvata minkä lajin urheilija on kyseessä ja…

05 maalis: SKABA: Veikkaa illan MLB-ottelun lopputulos, voita Dodgersin fanipaita!

Stateside Store tarjoaa kilpailun torstai-iltaan! Aiheena MLB, paikkana Gamblers! Veikkaa lopputulos illan Chicago White Sox – Los Angeles Dodgers otteluun…

25 helmi: Hiihtoliitolla asiaa optikolle?

Iivo Niskasella oli sponsorinsa tölkki esillä Ylen haastattelussa, josta sakon uhkaama Hiihtoliitto närkästyi. Niskanen piti siis avoimesti Red Bullin tölkkiä…

22 helmi: Haastattelussa trikkaaja Veli-Matti ”Vellu” Saarela

Gee esitteli Teille vähän aikaa sitten lajia nimeltä trikkaus. Millaista se on, kun oma elämä ja intohimo on trikkaus? Otetaan…

11 helmi: Katsaus helmikuun tipseihin

Moi! Gee laittoi taulukkaohjelman tulille ja ohessa lopputulos. Viimeisimmässä julkaisussa palautusprosentti oli yli 140 eli alamme olla oikeilla jäljillä ;)…

08 helmi: Gamblersin suosittelemat vedonlyöntiyhtiöt

Gamblersille on ollut toiminnan alusta saakka tärkeää korkea moraali. Näin ollen emme ole suositelleet emmekä tule suosittelemaan vedonlyöntiyhtiöitä, jotka eivät…

01 helmi: Super Bowl XLIX

Hyvät naiset ja herrat, on aika amerikkalaisen jalkapallon ja koko urheilumaailman supertapahtumalle, Super Bowl XLIX:lle! Tänään kentällä kohtaa maailman paras puolustus ja paras hyökkäys.

30 tammi: Mitä on trikkaus?

Trikkaus, tuo nuori ja vielä hieman tuntemattomampi laji meille suomalaisille. Yksi trikkauksen huippunimistä tulee Tampereelta. Kuka hän on ja mitä…

30 tammi: Super Bowl knoppologiaa

Super Bowl on ollut vuosia Yhdysvaltain vuoden kohokohta ja ylivoimaisesti katsotuin TV-ohjelma

25 tammi: Kilpailu

Voita Ossi Väänäsen pelipaita

23 tammi: Betsaustaktiikan saloja

Geen suosittu betsaustaktiikkaa käsittelevä sarja jatkuu tällä kertaa monelle avaruusfysiikalta tuntuvalla aiheella ja vaikka se surulliselta kuulostaakin, kyseiset asiat on…

23 tammi: Geemedian verkkokauppa on auennut!

G tuotteet postimyynnistä pikatoimituksella, hanki omasi!

15 tammi: Futsalterveiset Italiasta

On aika suunnata katseemme aina Italiaan asti. Mikko ”Komik” Kytölä; Italian Serie A2:ssa pelaava ASD Gruppo Fassina Calcio A5 on…

19 marras: Gamblersin lajiesittely

Jottei homma menisi liian yksitoikkoiseksi niin Gamblers esittelee Teille, arvon yhteisö, jälleen yhden lajin. Lisäksi tulevaisuudessa kyseisestä lajista on luvassa…

23 elo: Livetulosten nopeus

Miten bookerit saavat tietonsa niin nopeasti ja kun esimerkiksi maali syntyy, niin hetkessä kertoimet ovat jo kiinni?

23 touko: Kummolan Kääntöpiiri

Kalervo Kummola yritti estää käräjäoikeudessa kirjan julkaisun mutta käräjäoikeuden tuomio oli huomattavan selvä!

02 huhti: Tapparan naisilta emämunaus

Tappara halusi peluuttaa pelikiellossa ollutta naista ja nimesi hänet väärällä nimellä ja toisena pelaajana eli rouva Y:nä otteluun.

23 maalis: Gee esittelee

Mitä saadaan aikaan kun kymmenen ”agressiivista” naista laittaa rullaluistimet jalkaan ja hammassuojat suuhun? Kissatappelu?