Scroll Top

Haastattelussa Suomen Muay Thai-liiton puheenjohtaja

Mikko Blom Suomen Muay Thai Liitto

Tervehdys Suomen Muay Thai-liiton puheenjohtaja Mikko Blom. Mitä miehelle kuuluu lajin tiimoilta näin MM-kisojen aikana?

– Ihan hyvää kuuluu. Tässä yritän hieman lomailla ja pitää samalla itseäni kunnossa comebackia varten, jos suomalaiset ei jostain syystä pärjääkään MM-kisoissa. 😊 Mut, ihan hyvin näyttävät munkin onneksi pärjäävän.

Muuten lajin tiimoilta on Suomen kamaralla hieman hiljaisempaa kesällä ja syyskausi alkaa heti elokuun lopulla Hietsun kesäkisoilla.

Kuvassa: Mikko Blom

Kisojen tulospalvelu- ja streemaus ei ole oikein toiminut ainakaan näin median edustajan kannalta kovinkaan hyvin. Tiedätkö mikä Bangkokissa mättää ja oletko ollut asiasta yhteydessä IFMA:an?

Kyllä kerkesin heille jo varsinkin streemauksesta huomautella. Kyselin, että siirtäisivät sen edes YouTubeen, jolloin homma saattaisi pelittää paremmin. Harmillisia pätkimisiä on kyllä tapahtunut useampaankin otteeseen Facebookissa. Saa nähdä tulevatko matsin vielä YouTuben kautta niin kuin vähän lupailivat. Toki aina voisi olla asiat huonomminkin. 😊

Eilen maanantaina Runtin ja Järvenpään kisat loppuivat ensimmäiselle kierrokselle. Oliko kamppailuissa jotain poikkeavaa vai oliko vastustajat vaan parempia?

Runtista pitää sanoa sen verran, että kaveri oli aluksi menossa kisoihin B-sarjaan, mutta IFMA teki aika viimehetkellä (hyvän) linjauksen ja sarja siirrettiin U23-sarjaksi. Tästä johtuen Runtti jäi sarjasta ulos. Ensimmäisellä kierroksellahan tuli vastaan kreikkalainen jolla oli ilmeisesti ammattilaisrekordikin noin 25 – 0. Enemmän kuin Runtilla oli matseja. Jo tähän nähden Runtti otteli todella ennakkoluulottomasti ja hyvin. Välillä näytti jopa, että kreikkalainen väsyi, eikä pysyisi Runtin tahdissa mukana. Kova suoritus Runtilta.

Riikka Järvenpää voitti kanadalaista vastaan aika selvästikin eka erän, hyvällä liikkeellä ja potkuillaan. Mitä pitemmälle ottelu kuitenkin meni, sitä paremmin kanadalainen pääsi ottelun mukaan ja veikin kaksi viimeistä erää.

Toki päivästä pitää nosta myös suomalaisvoittajat: Tessa Kakkonen, Satu Mykkänen ja Gia Winberg. Tessa ja Satu eivät antaneet vastustajalle mitään mahdollisuuksia ja molemmat veivät ottelun ennen täyttä aikaa. Gia Winberg taas hävisi ottelun ekan erän, loppua kohden antoi kuitenkin lähiottelussa myllyä vastustajalle oikein olan takaa. Toki ottelut kovenevat mitä pitemmälle turnaus menee, mutta naiset ovat matkalla mitaleille. Toivottavasti yltävät kultaan asti.

Huomenna suomalaisia on jo toisella kierroksella ja Jääskeläinen ja Viinikainen aloittavat kisansa. Osaatko arvioida kenenkään vastustajien tasoa? Tuleeko kenellekään vastaan todella kovaa nimeä?

Viinikainen saa vastaansa puolalaisen, mikä on ilmeisesti ottelija, joka hakee todella hanakasti lähiotteluun ja omaa sieltä vahvuutensa. Toivotaan, että Viinikainen pääsee hyvällä liikkeellä tekemään puolaisen aseettomaksi ja hakemaan sitä kautta pisteet.

Jääskeläinen saa vastaansa turnauksen kovimpiin ottelijoihin kuuluvan Valko-Venäjän Varetsin. Varets on voittanut urallaan lähes kaiken. Pitää kuitenkin muistaa, että Pok voi hyvänä päivänä voittaa kenet tahansa ja ei ole hävinnyt ottelua miesmuistiin. Toivotaan että puoliksi thaimaalainen Pok saa ”kotiyleisöstä” kovan tsempin päälle ja yllättää Varetsin. Kova ottelu tiedossa. Tarjoan Pokille jäätelön, jos voittaa.

Sanni Nurminen eteni upeasti tänään neljän parhaan joukkoon ja ottelut hänen osaltaan jatkuvat lauantaina. Millaisia vastustajia Sannilla on vastassa matkalla mahdolliseen kultaan?

Sanni ottelee uudessa U23-sarjassa ja otteli tänään todella hyvin. Ekan erän hän hävisi ja loput voitti. Lopuista vastustajista en osaa juuri mitään sanoa, mutta jos thaimaalainen on kaadettu, niin tulevissa matseissa voi kaatua kuka tahansa. Varmasti Sannin itseluottamus kasvoi tässä matsissa rutkasti.

Kiitos Mikko ja tsemppiä kisoihin!

Kiitos teille, kun pidätte thainyrkkeilyä esillä!

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.