Scroll Top

Jalkapallo – Kakkosessa pelataan paljon luultua parempaa futista

Geemedia jalkautui eilen perjantaina Lappeenrantaan katsomaan Kakkosen peliä PEPO vs Honka Akatemia. Yksittäistä ottelua tärkeämpää oli seurata mikä on nykyisen Kakkosen taso. Ennakko-odotukset eivät olleet ottelua kohtaan yhtä suuret kuin edellisenä päivänä, koska sää oli koko perjantain hyvin epävakainen ja  vain muutama tunti ennen ottelun alkua tuli taivaalta kunnolla vettä, joka ei voinut olla vaikuttamatta kentän kuntoon sekä ottelun yleiseen ilmapiiriin.

Kun saavuin Kimpisen stadionille oli katsomotilat jo pelkästään positiivinen yllätys, sillä edellisen vierailun jälkeen katsomoihin oli asennettu hyvät kuppituolit ja muutenkin olosuhteet olivat divaritasolle yllättävänkin hyvät, joka paransi pelkästään mielialaa paljon, vaikka ilma muuten ei ollutkaan mikään hyvä. Jos jokaisessa alemman divarin eli Ykkösen tai Kakkosen seurassa olisi olosuhteet ottelua varten tehty yleisölle yhtä mukaviksi kuin Lappeenrannassa, näkyisi se pitkällä aikavälillä myös yleisömäärissä vaikka se aluksi rahaa ja resursseja seuralta ja myös kaupungeilta söisi.

Itse peli yllätti tasoltaan todella iloisesti ja vaikka ensimmäinen puoliaika oli käytännössä kokonaan vierasjoukkue Honka Akatemian hallintaa niin oli helppo seurata vierasjoukkueen pallollista peliä, joka oli todella hyvää eikä hävinnyt yhtään esim. Ykkösen matsille ja on tällä kaudella näkynyt jopa heikompia otteluita myös Veikkausliigassa. Vaikka vierasjoukkue hallitsi avauspuoliajan pallollista pelaamista todella selvästi, ei se silti pystynyt luomaan kovinkaan montaa vaarallista tilannetta kotijoukkueen maalille. PEPO:n riveistä otin erityisseurantaan vielä viime kaudella KPV:ssä Veikkausliigaa pelanneen serbialaispuolustaja Milos Josimovin. Mies oli varsinkin ekalla nelivitosella, jolloin kotijoukkue otti enemmän vastaan niin todella hyvä alakerrassa ja näki heti Josimovin otteista, että kaveri on pelannut Kakkosta korkeimmilla sarjatasoilla. Mies ei höntyillyt missään vaiheessa ja vaikka tuli vaarallisempi tilanne PEPO:n maalille, niin kokenut Josimov puolusti tilanteet todella eleettömän rauhallisesti aivan kuin hänellä olisi ollut paljon enemmän aikaa kuin esimerkiksi muilla oman joukkueen puolustuspään pelaajilla.

Toisella jaksolla peli tasoittui vaikka Honka Akatemia oli edelleen pallollisessa pelaamisessa  hallitsevampi osapuoli. En tiedä tekikö kosteat olosuhteet sen vai mikä, mutta yllättävän vähän tilanteita ja varsinkin laukauksia tuli kummaltakin joukkueelta ottelun aikana. PEPO:n hyökkäyspelaaminen oli köyhää läpi ottelun ja varsinkin siihen nähden todella nihkeää, että joukkue oli monissa papereissa Kakkosen A-lohkon suosikki, mutta tasapelit uhkaavat tehdä kaudesta jälleen hankalan viime vuoden tapaan, mutta pitää muistaa, että seuran uusi projekti espanjalaisen päävalmentajan Gabri Xatartin kanssa on vasta aivan alkutekijöissään, joten menestys ja voitot ottavat aina oman aikansa ja varsinkin uuden pelityylin opettelu ottaa pelaajilta myös aikansa, koska vaihtuvuus viime vuoden joukkueeseen on ollut kohtalaisen iso.

Kaiken kaikkiaan ottelu jätti todella positiiviset fiilikset ja mikäli olisi ollut vielä aurinkoinen päivä niin ottelutapahtuma olisi noussut aivan uudelle tasolle vaikka se oli eilenkin hyvä siihen nähden, että luontoäiti koitti tehdä kaikkensa pilatakseen sen. Eilinen kokemus vahvisti sen, että jokainen, joka ei ole koskaan käynyt katsomassa oman kotikylänsä, kuntansa tai kaupunkinsa divari-otteluita niin suosittelen ehdottomasti menemään paikan päälle, koska niissä tapaa muita ihmisiä, joten sosiaalisuutta tulee ja itse pelikin oli kaikin puolin hyvää ja muutenkin ottelutapahtumat ovat 2020-luvulle tultaessa menneet koko ajan paremmalle tasolla lajissa kuin lajissa.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.