Scroll Top

Lajiesittelyssä Padel – Tenniksen ja Squashin sekoitus

image

Padel eli koppitennis on mailapeli, jonka säännöt ja pelikenttä ovat eräänlainen yhdistelmä tennistä ja squashia. Kenttä on pienen tenniskentän kaltainen verkkoineen, mutta uloimpien rajaviivojen sijasta kenttää rajoittavat seinät. Pallo saa pelissä tietyin rajoituksin osua seinään ja kimmota siitä, kuten squashissa. Padelia pelataan sääntöjen mukaan aina nelinpelinä, mutta sitä on mahdollista pelata myös kahdestaan

Peli on erittäin suosittu kotiseudullaan latinalaisessa Amerikassa sekä Espanjassa. Näillä alueilla sen suosio on lisääntymässä koko ajan.

HISTORIAA

KUVA: Padel.fi
KUVA: Padel.fi

1970-luvun alussa Espanjan prinssi Alfonso de Hohenlohe matkusti Meksikoon tapaamaan ystäväänsä Enrique Corcueraa. Corcuera oli rakentanut tontilleen alimittaisen tenniskentän, jonka hän oli aidannut 3 metria korkealla seinällä. Kentällä oli tarkoitus pelata puumailoilla seinien kautta kuten squashia.

Prinssi innostui pelistä ja kotiin palattuaan päätti hieman muuttaa sääntöjä ja kentän kokoa sekä rakentaa ensimmäiset 2 kenttää aurinkorannikon Marbellassa sijaitsevalle clubilleen. Peli sai heti valtavan suosion prinssin jet-set ystävien keskuudessa ja monet heistä ryhtyivät rakentamaan omia kenttiään lyhyessä ajassa.

Hohenlohen ystävä, Argentiinalainen miljonääri Julio Menditenguia, näki lajissa valtavan potentiaalin ja päätti viedä sen kotimaahansa. Argentiinaan on sen jälkeen rakennettu yli 10 000 kenttää tehden padelista yhden suosituimmista lajeista maassa.

Tämän jälkeen on padelista muodostunut yksi kasvavimmista lajeista maapallolla. Sen on erityisen suosittua Etelä-Amerikassa ja kasvaa kovaa vauhtia myös Pohjois-Amerikassa. Euroopassa laji on suosituinta Espanjassa, jossa se on maan toiseksi suosituin laji heti jalkapallon jälkeen kahdella ja puolella miljoonalla aktiiviharrastajalla. Padelin voittokulku jatkuu kovaa tahtia kohti keski- ja Pohjois-Eurooppaa. Jo pelkästään Ruotsissa rakennetaan tänä vuonna lähes 100 kenttää.

image

 

 

 

 

 

 

 

 

SÄÄNNÖT

Pelataan aina nelinpelinä, tosin voidaan pelata myös kaksinpelinä. Lajissa on sama pisteenlasku kun tenniksessä. Syöttö tapahtuu pompun kautta alakautta, eikä maila saa syötössä nousta lantion yläpuolelle. Pelaajalla on kaksi syöttöä kuten tenniksessä.
Pallon osuttua vastapuolella maahan saa se seuraavaksi osua lasiin, muttei sivuverkkoon. Lyönneissä pallon on aina osuttava ensin vastapuolen kenttään, jonka jälkeen se on pelattavissa. Omalta puolelta lyötäessä saa pallo osua oman puolen lasiseinään ennen vastapuolelle menoaan. Vastapuolella saa lyönti osua pompun jälkeen myös sivuverkkoon.

Säännöt voivat vaikuttaa heprealta mutta kentällä parin pallon jälkeen ne ymmärtää helposti.

 

PADEL SUOMESSA

Suomessa Padel on vielä melko uusi urheilulaji. Se esiteltiin suomalaiselle yleisölle ensimmäisen kerran elokuussa 2003. Laji sai välittömästi hyvin myönteisen vastaanoton ja lyhyessä ajassa se on kerännyt ympärilleen joukon innostuneita harrastajia. Padelin kehitysmahdollisuudet Suomessa näyttävät lupaavilta ja uusia kenttiä nousee kuin sieniä sateella. Helsingissä lajia on mahdollista pelata terassiviidakon keskellä Hernesaaressa ja Espoossa on halli lajin harrastamiseen.

Padelin SM- kisat järjestettiin 13. kerran 2.-4.9 Vihdin Nummelassa, Liikuntasampossa.

 

Ei muuta kuin kokeilemaan lajia. Suurin osa kerran pelanneista pelaavat lajia vähintään toistamiseen.

 

Lähteet: Wikipedia, Padelclub.fi, Padel.fi

 

 

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.