Scroll Top

Kommentti: Kiitos Tokio – olympialaiset huipensivat urheilukesän onnistuneesti

Tokio 2020 kyj

Embed from Getty Images

Ohi on. Olympiatuli on sammunut. Japanin ja Tokion järjestämät kesän urheilukarnevaalit olivat suurmenestys.

Reilut kaksi viikkoa kestäneistä olympialaisista jäi katsojalle päällimmäisenä vain hyvää sanottavaa. Urheilullisesti kisat eivät pettäneet. Esimerkiksi Rion vuoden 2016 kisoihin verrattuna olympiaennätyksiä syntyi kaksinkertainen määrä. Lisäksi maanosaennätyksiä ja maanennätykisä rikottiin huimasti enemmän kuin viisi vuotta sitten.

On ensimmäiseksi aika suunnata kiitos Tokiossa tehdyille järjestelyille ja kisojen läpikäymisen mahdollistaneille tahoille. Paljon epävarmuutta tuonut koronavirus ei ottanut pienintäkään roolia koko olympialaisten aikana, mikä takasi nautinnon penkkiurheilijoille ja varmasti myös urheilijoille. Urheilukesä päättyi nimenomaan urheilun juhliin. Tätä on kaivattu.

Tokion olympialaisista muodostui myös Japanin urheiluhistorian menestyksekkäimmät kisat. Maa kaapi nimiinsä 27 kultamitalia ja  kokonaisuudessaan saldoksi tuli 58 mitalia. Vuodella eteenpäin siirretyt kisat toivat tietysti miljardien taloudellisen tappion, mutta voidaan myös sanoa, että japanilaisten odotus palkittiin. Edellinen maan olympialaisten kultamitaliennätys oli 16 kappaletta vuoden 2004 kisoissa Ateenassa.

Embed from Getty Images

Yleisö ei luonnollisesti päässyt paikan päälle todistamaan Tokion kisoja, jonka huomasi ajoittain muun muassa joukkuelajeissa. Totuttua tunnelmaa ei ollutkaan, vaan meteli kumpusi lähinnä joukkueiden vaihtopenkeiltä.

Lipunmyynti ei tuonut ääntä katsomoihin, mutta tosin sitä saatiin paikalla olleilla delegaatioilla. Lisäksi laadukas tuotanto ja maailmanluokan urheilijat paikkasivat tätä ongelmaa. Fokus oli lopulta kuitenkin urheilijoiden suorituksissa, joten ”yleisökadosta” ei tullut isoa ongelmaa.

Tuotanto oli niin ikään laadukasta Suomessa.

Täytyy ottaa malliesimerkiksi koripallolähetykset. Selostamossa katsojille peliä avaavat esimerkiksi kaksikko Kristian Palotie  & Teemu Rannikko, ja yhteispeli toimii kuin rasvattu. Toinen kertoo tapahtumista ja toinen avaa asian hiukan syvemmälle, unohtamatta kuitenkaan tunnetta ja intohimoa, jota he välittävät katsojille. Studiossa puolestaan asiantuntijat purkavat pelin tapahtumia vieläkin yksityiskohtaisemmin videoiden tai piirrosten kautta. Hats off, sanon minä.

Embed from Getty Images

Suomalaiset urheilijat olivat myös tasollaan. Huippuhetkinä kukoistavat tietenkin Matti Mattssonin sekä Mira Potkosen pronssiset mitalit, mutta varjossa tapahtui paljon muutakin. Wilma Murto sijoittui seiväsfinaalissa viidenneksi. Topi Raitanen oli 3000 metrin estejuoksun finaalissa paras eurooppalainen. Sara Kuivisto juoksi neljä Suomen ennätystä, kahdesti 800 metrillä ja kahdesti 1500 metrillä. Ensikertalainen, skeet-ampuja Eetu Kallioinen, oli pienten marginaalien finaalissa neljäs.

Vaikka saldona oli ”vain” kaksi mitalia, onnistuivat Suomen urheilijat yli odotusten.

Kaiken kaikkiaan olympialaiset sujuivat kuin rasvattu. Mutta mitä seuraavaksi? No, Pekingin talviolympialaiset starttaavat noin puolen vuoden kuluttua!

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.