Jotkut ihmiset uskovat, että Elvis Presley elää edelleen. Toiset uskovat, että Chuck Norris ei koskaan nukkunut, vaan odotti silmät auki seuraavaa haastetta. Jalkapallomaailmassa taas elää sitkeä legenda, jonka mukaan jos jossain päin maailmaa avataan kirjekuori, leikataan nauha, nostetaan pokaali, allekirjoitetaan sopimus tai otetaan ryhmäkuva ja Gianni Infantino ilmestyy paikalle aina ennen valokuvaajaa.
Monet pitävät tätä liioitteluna. He ovat väärässä.
On vaikea sanoa, missä FIFA loppuu ja missä Gianni alkaa. Tilanne muistuttaa vähän Coca-Colaa ja joulupukkia. Kukaan ei enää tiedä, kumpi keksi kumman.
Infantinon suurin ongelma on se, että hän johtaa maailman suosituinta urheilulajia. Jalkapallo nimittäin varastaa häneltä jatkuvasti huomiota. Pelaajat tekevät maaleja, kannattajat juhlivat, valmentajat voittavat mestaruuksia ja kamerat eksyvät kuvaamaan heitä. Tämä on varmasti raskasta miehelle, joka on käyttänyt vuosia rakentaakseen itsestään maailman tunnetuimman sivuhenkilön.
MM-finaalin palkintoseremonia oli ehkä täydellinen vertauskuva koko Infantinon aikakaudelle. Espanja oli juuri voittanut maailmanmestaruuden. Pelaajat valmistautuivat elämänsä suurimpaan juhlaan. Sitten huomio keskittyi lavalla seisovaan diktaattoriin ja Infantinoon. Lopulta tilanne alkoi muistuttaa enemmän perhejuhlaa, jossa joku kaukainen sukulainen ei ymmärrä poistua yhteiskuvasta, vaikka morsian yrittää päästä näkyviin.
Chuck Norris sai koronan ja korona joutui kahdeksi viikoksi karanteeniin. Gianni Infantino sai kerran kritiikkiä ja kritiikki joutui kuuntelemaan tunnin mittaisen puheen siitä, kuinka historiallista menestystä kaikki oli ollut.
Chuck Norris osaa jakaa nollalla. Gianni Infantino osaa löytää kameran pimeässä jäähallissa nopeammin kuin lepakko löytää hyttysen.
Jos Gianni eksyisi Saharaan, satelliitit löytäisivät hänet viidessä sekunnissa. Ei lämpöjäljen perusteella, vaan siksi, että hän olisi jo järjestämässä lehdistötilaisuutta.
Infantinon puolustajat muistuttavat usein, että FIFA tekee ennätystuloksia, turnaukset kasvavat ja jalkapallo leviää uusiin maihin. Se on totta. Samalla hänen kriitikkonsa ihmettelevät, miksi FIFA näyttää toisinaan enemmän kansainväliseltä poliittiselta näyttämöltä kuin urheilujärjestöltä. Molemmat osapuolet ovat luultavasti oikeassa. Tämä on harvinainen saavutus.
Joskus tuntuu, että Gianni Infantino ei halua olla FIFA:n presidentti. Hän haluaa olla FIFA:n maskotti, FIFA:n toimitusjohtaja, FIFA:n tiedottaja, FIFA:n pääsponsori, FIFA:n virallinen historioitsija ja FIFA:n kuukauden työntekijä samaan aikaan.
Hänen Wikipedia-sivunsa pitäisi ehkä jakaa kahteen osaan. Ensimmäisessä kerrottaisiin hänen urastaan. Toinen olisi luettelo tapahtumista, joissa hän onnistui päätymään keskelle valokuvaa.
Jos maailmanmestaruuspokaali osaisi puhua, se pyytäisi todennäköisesti yksityisyyttä.
Ja jos joku päivä Marsista löydetään älykästä elämää, olen valmis lyömään vetoa, että viidentoista minuutin sisällä FIFA julkaisee tiedotteen. Siinä kerrotaan, kuinka historiallinen hetki yhdistää koko ihmiskuntaa ja kuinka Gianni Infantino on erittäin iloinen voidessaan toivottaa marsilaiset tervetulleiksi FIFA-perheeseen.
Tiedotteen lopussa on tietenkin kuva.
Keskellä kuvaa on Gianni Infantino.
Marsilaiset näkyvät taustalla.
