Scroll Top

Veikkausliiga – Kauden viimeinen Stadin derby

Jalkapallon Veikkausliigassa pelataan huomenna kauden kolmas ja samalla viimeinen Stadin derby. Ottelu ei voisi tulla parempaan ajankohtaan, koska molemmilla joukkueilla on hurjat panokset perjantain ottelussa.

Ottelun lähtökohdat

HIFK lähtee kauden kolmanteen Stadin derbyyn hyvästä tilanteesta vaikka joukkue onkin sarjassa kolmanneksi viimeisenä. Kuudesta edellisestä ottelusta HIFK on hävinnyt vain yhden ja erityisesti joukkueen puolustus on toiminut viime aikoina hyvin.

HIFK:n kokoonpano on myös tällä hetkellä hyvä ja kaikki avainpelaajat ovat terveenä. Hyökkääjät ovat parantaneet viime otteluissa ja erityisesti kokeneen Juho Mäkelän pääseminen jälleen maalien makuun on sarjapaikan säilyttämisen kannalta erittäin iso asia. Myös kesken kauden tulleet Aleksi Ristola ja Mika Väyrynen ovat olleet tärkeä apu Antti Muurisen ryhmälle.

Embed from Getty Images

HJK lähtee kauden viimeiseen paikallis derbyyn haastavista lähtökohdista. Veikkausliigassa on kone yskinyt ja viime viikonloppuna tuli kirvelevä tappio Suomen Cupin finaalissa SJK:lle.    Toki Klubin edellinen Veikkausliigaottelu päättyi tärkeään kotivoittoon ja joukkue on vielä sarjan kärjessä, mutta perjantain ottelusta ei joukkueelle kelpaa mikään muu kuin voitto.

Embed from Getty Images

Mika Lehkosuo kuormitti alkukaudesta paljon avainpelaajia ja tämä onkin näkynyt lukuisina loukkaantumisina kauden vanhetessa. Nyt HJK on saanut pikkuhiljaa pelaajia takaisin ja erityisesti Taye Taiwon palaaminen kokoonpanoon on pelkästään jo henkisesti iso juttu. Muuten HJK lähtee hyvästä tilanteesta illan otteluun. Hyökkäyksessä kaksikko Morelos-Pelvas tuntuu löytävän peli peliltä paremmin yhteisen sävelen. Puolustuksessa joukkueella riittää haasteita sillä kolmessa edellisessä Veikkausliigaottelussa se on päästänyt yhteensä kahdeksan maalia mikä on ennenkuulumatonta HJK:lle.

 

Arvio

Vaikka joukkueet ovat sarjataulukon perusteelle kuin yö ja päivä voi ottelusta odottaa todella tasaista näytelmää. HJK lähtee toki suosikkina, mutta viimeaikaisten otteiden perusteelle siltä voi odottaa aivan mitä tahansa. HIFK on ollut viime aikoina hyvä ja se haluaa varmasti ottaa ottelusta voiton ja Klubin päänahan itselleen. Voittajaa on vaikea ennustaa, mutta HJK on pelannut niin maalirikkaita otteluita, että yli 2.5 maalia kannattaa betseihin laittaa.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.