Scroll Top

Liiga – SaiPa saa vieraita Tampereelta

SM-liigassa on perjantaina vain kahden ottelun ilta. Tässä ennakossa käymme läpi SaiPan ja Ilveksen välisen kohtaamisen.

Ottelun lähtökohdat

SaiPan alkukausi on jättänyt varsin sekavan kuvan. Välillä joukkueen peli varsinkin hyökkäyssuuntaan toimii todella mallikkaasti, mutta puolustuspelaaminen jättää ottelusta toiseen toivomisen varaa. Osittain tämä johtuu siitä, että joukkueelta on puuttunut puolustuksesta tärkeitä pelaajia eikä samalla miehityksellä ole päästy pelaamaan kuin muutamia otteluita. SaiPa on joutunut useassa ottelussa pelaamaan todella paljon omalla puolustusalueella mikä on näkynyt hitautena erityisesti hyökkäyksiin lähdöissä.

Positiivista antia SaiPalle on ollut viime otteluissa joukkueen kärkiketjut. Ulkomaalaispelaajat ovat onnistuneet maalinteossa ja erityisesti kakkosketju Matti Järvisen johdolla on ollut viime otteluissa tulikuuma. Erikoistilannepelaamisen pitää parantua ja erityisesti ylivoimalle kaivataan lisää juonikkuutta vaikka viime otteluissa onkin tullut onnistumisia.

Embed from Getty Images

Ilves on pelannut vahvan alkukauden vaikka joukkue onkin sarjassa sijalla seitsemän. Joukkue on taistellut jokaisessa ottelussa voitosta ja pikkuisen paremmalla tuurilla sillä olisi muuta piste enemmänkin plakkarissa. Puolustuspelissä joukkueella riittää parannettavaa ja erityisesti otteluiden loput ovat olleet joukkueelle vaikeita. Joka tapauksessa Karri Kiven kädenjälki alkaa pikkuhiljaa näkyä ja varsinkin koko joukkueen viisikkopeli on parantunut paljon viime kaudesta

Ilveksen hyökkäyspeli on ollut alkukaudesta todella mukavaa katseltavaa. Sami Sandellin johtama kakkosketju on ollut todella tehokas ja tehnyt tulosta  ottelusta toiseen. Joukkueen hyökkäyksestä löytyy yllättävän paljon leveyttä ja maalintekovoimaa löytyy kentästä kuin kentästä. Alivoima ja maalivahtipeli on pieniä kysymysmerkkejä, mutta niihin saadaan varmasti lisää vastauksia perjantai-illan aikana.

Embed from Getty Images

Arvio

Ottelupari on ennakkoon todella tasainen. SaiPa saa etua kotikaukalostaan, mutta Ilves taas on pelannut alkukaudesta vieraissa todella kypsästi. Erikoistilannepelaaminen ja erityisesti alivoima tulee näyttelemään isoa roolia illan kamppailussa. SaiPan peli ei ole vielä alkukaudesta häikäissyt, joten niukkaa vierasvoittoa lapuille.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.