Jalkapallon Veikkausliigassa pelataan tänään vain yksi ottelu, mutta sitäkin mielenkiintoisempi, kun FC Honka ja HJK kohtaavat kauden toisessa Metroderbyssä. Kauden ensimmäinen kohtaaminen toukokuun lopulla ei jättänyt ketään kylmäksi, joten myös tänään on lupa odottaa upeaa kamppailua.
Ennakkoasetelmat päivän otteluun
FC Honka
Honka on tehnyt hienon paluun Veikkausliigaan ja joukkue on tällä hetkellä sarjassa upeasti kolmantena. Toukokuun lopussa tulleen kirvelevän HJK tappion jälkeen Honka on pelannut niin pelillisesti kuin tuloksellisesti hienoa futista eikä joukkue ole hävinnyt kesä-heinäkuun aikana kymmenestä pelaamastaan ottelusta kuin yhden.
Honka on ollut tällä kaudella todella vahva kotonaan eikä joukkue ole jäänyt kuin kerran ilman pisteitä Tapiolassa, joten joukkue lähtee tänään tosissaan kaatamaan kestomenestyjä HJK:ta ja lisäksi, kun ottaa huomioon, että päivän vastustajalla on parhaillaan tärkeät europelit menossa.
Honka on päästänyt sarjan kärkijoukkueista eniten maaleja, mutta vastapainoksi joukkue tehnyt HJK:n jälkeen sarjassa toiseksi eniten maaleja, joten espoolaisten matsit ovat ainakin fanien näkökulmasta olleet viihdyttäviä. Hongan tärkein ase hyökkäyspelaamisessa on senegalilaiskärki Macoumba Kandji, joka on ollut tällä kaudella hurjassa vireessä. Mies on pelannut Hongan paidassa 14 ottelua ja tehnyt niissä yhteensä 9 maalia. Kandji viimeisteli muun muassa edellisessä TPS ottelussa joukkueen voittomaalin ja myös toukokuussa pelatussa kauden ensimmäisessä Metroderbyssä mies heilutti maaliverkkoja.
Honka vahvisti tällä viikolla myös joukkuettaan, kun suomalaiselle futisyleisölle entuudestaan tuttu Demba Savage tekee paluun Veikkausliigaan. Savage pelaa suurella todennäköisyydellä jo tänään HJK:ta vastaan, mutta miestä tuskin vielä avauskokoonpanossa nähdään. Savage on kuitenkin loppukautta silmällä pitäen huikea lisävahvistus Hongan hyökkäyspelaamiseen ja tuo erityisesti laitapeliin paljon lisäelementtejä.
HJK
HJK voitti kauden ensimmäisen derbyn ja joukkue lähtee varmasti hakemaan myös voittoa tämän päivän kamppailusta. Toki pitää muistaa, että HJK:lla on tällä hetkellä menossa tärkeät europelit, joten illan ottelu on varmasti isompi juttu kotijoukkueelle kuin vieraille.
HJK pelasi edellisen kerran keskiviikkona, kun joukkue haki Mestareiden liigan karsinnoissa hienon 0-0 tuloksen Valko-Venäjän suurseura Bate Borisovia vastaan, joten suurella todennäköisyydellä päävalmentaja Mika Lehkosuo antaa huiliaikaa osalle joukkueen avainpelaajista, jotta joukkue joukkue olisi täydessä iskussa, kun ottelupari pelataan loppuun ensi keskiviikkona Helsingissä.
Jos on Honka pelannut viime aikoina hyvin niin samaan voidaan sanoa HJK:sta. Joukkue on hävinnyt 13 edellisestä Veikkausliigaottelusta vain yhden ja näyttääkin vahvasti siltä, että Klubi on marssimassa toiseen peräkkäiseen mestaruuteen.
HJK on pelannut tasapainoisen kauden ja joukkueen puolustus sekä hyökkäyspelaaminen on ollut todella stabiilia. Joukkueen alakerta koki keskiviikon Bate kamppailussa kovan takaiskun, kun Daniel O’Shaughnessy loukkaantui todella pahasti ja mies on sivussa todennäköisesti koko loppukauden. Onkin todennäköistä, että puolustuksessa nähdään tänään ensi kertaa avauskokoonpanossa juuri hankittu Mikko Sumusalo, joka varmasti täyttää laitapakin tontin ja tuo muutenkin joukkueen alakertaan lisää osaamista.
Hyökkäyksessä HJK:lla on tällä kaudella maaleja mättänyt brasilialainen Klauss, joka johtaa tällä hetkellä Veikkausliigan maalipörssiä yhdessä KuPS:n Rasmus Karjalaisen kanssa. Klauss oli alkukaudesta hurjassa iskussa, mutta viime aikoina tahti on ollut huomattavasti hiljaisempaa. Onkin mielenkiintoista nähdä antaako Lehkosuo huilia brasilialaiskärjelle ja laittaisi tilalle tällä viikolla hankitun nigerialaishyökkääjä Macauley Chrisantusin. Chrisantus on tehnyt maaleja kovissakin sarjoissa, joten on jännä nähdä mihin mies pystyy Veikkausliigassa.
Arvio
Todella mielenkiintoinen ja kutkuttava kamppailu edessä, johon on vaikea laittaa suosikkia siitäkin huolimatta, että HJK johtaa Veikkausliigaa ja on pelannut koko kauden todella hyvällä tasolla. Honka on ollut todella hyvä kotijoukkue tällä kaudella ja vain VPS on pystynyt hakemaan täyden pistepotin Tapiolasta. Voittajaa on vaikea ennakoida, mutta suurella todennäköisyydellä tänään tullaan näkemään paljon maaleja, joten 0-0 nyhjäyksen voi futis-seuraajat unohtaa.