Scroll Top

Jalkapallon EM-kisaraportti- Saksa aloitti kisat voitolla

og-default

Sunnuntaina pelattiin EM-kisoissa tuttu kolmen ottelun pelipäivä. Yllätyksiä ei juuri nähty, mutta hienoa futis viihdettä kuitenkin. Kroatia voitti vakuuttavalla esityksellä Turkin ja Puola ei antanut Pohjoi-Irlannin yllättää. Saksa puolestaa aloitti kisat voitolla kun avausotelussa kaatui Ukraina.

Kroatia aloitti kisat vakuuttavasti

Kisojen iltapäivä ottelussa kohtasivat Kroatia ja Turkki. Kroatia tuli heti ottelu nalussa vahvasti ja loikin tilanteita Turkin maalilla. Ivan Rakitic sai paikan jo toisella peliminuutilla, mutta ohjaus lipui ohi maalin. Turkin pelinrakentelu oli todella aneemista ensimmäiset puoli tuntia, mutta sitten kuin salamaniskusta joukkue sai pelattua keskityksen Ozan Tufanille, jonka puskun Kroatian maalivahti Subasic kuitenkin torjui. Ottelun avausmaali nähtiin aivan ensimmäisen puoliajan lopussa kun Luka Modric pääsi tykittämään hienolla volleylla Hakan Calhanoglun huonoon purkupalloon ja Kroatia siirtyi Modricin unelmavedolla 1-0 johtoon. Toiselle puoliajalla jatkui sama kaava Kroatia loi todella vaarallisia tilanteita ja Turkin pelinrakentelu oli saamatonta. Srnalla oli pari loistopaikkaa viedä Kroatia kaksi nolla johtoon. Ensiksi mies laukoi vapaapotkusta ylärimaan ja heti perään tuli avopaikka, mutta miehen laukaus epäonnistui.  Kroatialla oli muitakin paikkoja, mutta ottelu päättyi näihin 1-0 numeroihin. Kroatialle todella tärkeä voitto ja kolme pistettä. Kroatia löi vakuuttavan esityksen pöytään ja on mielenkiintoista seurata kun Espanja ja Kroatia kohtaavat alkulohkossa kun taistellaan mahdollisesti lohkon ykköspaikasta. Ainakin kisojen alku oli Kroatialta todella upea,

Embed from Getty Images

Puola aloitti voitolla

Puola ja Pohjois-Irlanti kohtasivat alku illan ottelussa. Ensimmäisellä puoliajalla kaava oli tuttu. Puola piti palloa ja Pohjois-Irlanti puolusti tiiviisti koko joukkueella. Pohjois-Irlannin oma hyökkäyspelaaminen oli todella onnetonta pitkän pallon viljelyä. Joukkue oli ensimmäisellä puoliajalla todella heikko omassa pelinrakentelussa. Puolalla oli muutamia huippupaikkoja ja paras niistä tuli kun Arkadiusz Milik pääsi laukomaan, mutta kuti meni ohi maalin. Toisen puoliajan alussa Puolan painostus palkittiin maalin muodossa. Jakub Blaszczykowski alusti ja syötti hienosti Milikille, joka sijoitti varmasti vasempaan alakulmaan ja Puola 1-0 johtoon. Maalin jälkeen Puola hieman hyydytti peliään ja ei enää niin hanakasti luonut maalipaikkoja. Pohjois-Irlanti ei saanut toisella puoliajalla hyökkäyspeliään juurikaan paremmaksi, joten Puola otti vakuuttavasti 1-0 voiton. Pohjois-Irlanti jätti itsestään todella vaisun kuvan avausottelun perusteella.

Embed from Getty Images

Saksa ei antanut Ukrainan yllättää

Myöhäisillan ottelussa kohtasivat hallitseva maailmanmestari Saksa ja tiukkaan joukkuepeliin luottava Ukraina. Ukraina sai heti ottelun alussa hyvän paikan kun Andrej Jarmolenko karvasi pallon Saksan puolustukselta ja syötti pallon Konopljankalle, joka laukoi tulisesti mutta Manuel Neuer Saksan maalissa torjui upeasti. Tämän jälkeen Saksa otti komennon pelissä ja loikin hyviä tilanteita Ukrainan maalille. Vajaat parikymmentä minuuttia oli pelattu kun ottelun avausmaali nähtiin. Toni Kroos keskitti vapaapotkusta ja toppari Shkodran Mustafi puski pallon tarkasti vasempaan yläkulmaan. Ukraina ei maalista lamaantunut vaan loi avaus puoliajan lopussa vaarallisia tilanteita Saksan maalille.  Konopljanka olikin tehdä maalin, mutta puolustaja Jeremo Boateng pelasti pallon maaliviivalta. Toisella puoliajalla Saksa ei antanut Ukrainan enää yllättää vaan piti itse vahvasti palloa. Sami Khediralla oli muutama hyvä paikka, mutta Ukrainan maalivahti Pjatov oli pelipäällä ja torjui Saksalaisten lähentelyt. Lisäajalla Saksa pääsi ylivoimahyökkäykseen,ja Mezut Özil syötti upeasti maalille, josta kokenut konkari ja juuri kentälle tullut Bastian Schweinsteiger laittoi upeasti yläkulmaan ja loppulukemiksi 2-0. Schweinsteiger oli silminnähden onnellinen maalista koska mies on viime vuosina kokenut rutkasti epäonnea ja kärsinyt lukuisista loukkaantumisista. Saksa aloitti kisat siis rutiini voitolla, mutta hävinnyt Ukraina oli myös yllättävän pirteä. Lohkon seuraavalla kierroksella Saksa kohtaa Puolan ja Ukraina  puolestaan Pohjois-Irlannin.

Embed from Getty Images

 

 

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.