Scroll Top

Suosikit pitivät pintansa – Roman Eremenko teki tärkeän tasoitusmaalin TsSKA:lle

UCL-mestarien-liiga

Eilen alkaneen Mestarien Liigan ensimmäinen kierros saatiin tämän illan aikana päätökseen. Otteluita pelattiin poikkeuksellisesti yhdeksän, kun eiliselle suunniteltu Manchester City-Mönchengladbach siirrettiin tälle päivälle rankkasateen takia.

Eremenko toi maalillaan TsSKA:lle pisteen, Pohjanpalolle peliaikaa 45 minuuttia 

Suomalaisittain mielenkiintoisin ottelu oli Leverkusen-TsSKA Moskova, jossa nähtiin kaksi suomalaista. Kotijoukkueessa Joel Pohjanpalo ja vierailla Roman Eremenko. Leverkusen aloitti ottelun erittäin hyvin siirtyen jo 15 minuutissa 2-0 johtoon Mehmedin ja Calhanoglun maaleilla, mutta moskovalaisseura pääsi peliin mukaan ja teki kahden minuutin sisään kaksi maalia. Ensin Dzagoev ja jälkimmäisestä vastasi Eremenko josta tuli samalla tämän Mestarien Liiga kauden ensimmäinen suomalainen maalintekijä. Eremenko pelasi muutenkin hyvän pelin ollen aktiivisesti rakentelemassa TsSKA:lle maalipaikkoja. Toisella puoliajalla ei nähty maaleja vaikka molemmilla oli ihan hyviä paikkoja. Pohjanpalo pääsi heti tauon jälkeen kentälle ja esiintyi varsin hyvin ja energisesti.

Embed from Getty Images

Dortmund ja Manchester City murskavoittoihin, Real Madrid nousi lopussa

Illan otteluissa ei nähty suurempia yllätyksiä. Ennasuosikit hoitivat hommansa hyvin. Dortmund otti illan suurinumeroisimman voiton Legia Varsovasta peräti 6-0 vieraissa. Dortmundin kaikissa maaleissa oli eri maalintekijä. Eiliseltä rankkasateesta tälle päivälle siirretty Manchester City-Mönchengladbach päättyi Cityn 4-0 voittoon Sergio Agueron kolmen maalin johdolla.

Hallitseva mestari Real Madrid joutui yllättävän tiukoille Sporting Lissabonia vastaan ollen pitkään 1-0 tappiolla, mutta Cristianon Ronaldon vaparimaalilla ja Alvaro Moratan lisäajalla tekemällä voittomaalilla Real nousi 2-1 voittoon. Ensikertalainen Leicester aloitti hyvin voitti Club Bruggen vieraissa 3-0.

Alkulohkojen 2.kierroksen ottelut pelataan kahden viikon päästä 27-28.9 päivinä.

Embed from Getty Images

Illan otteluiden lopputulokset

Lohko C

*Manchester City – Mönchengladbach 4-0

9 min  Aguero 1-0

28 min Aguero 2-0 rp

77 min Aguero 3-0

90+1 Iheanacho 4-0

*Ottelu piti pelata eilen, mutta se jouduttiin siirtämään rankkasateen takia

Lohko E

Leverkusen – TsSKA Moskova 2-2

9 min Mehmedi 1-0

15 min Calhanoglu 2-0

36 min Dzagoev 2-1

38 min Eremenko 2-2

 

Pohjanpalo pääsi toisen puoliajan alussa kentälle, Eremenko pelasi koko ottelun

 

Tottenham – AS Monaco 1-2′

15 min Silva 1-0

31 min Lemar 2-0

45 min Alderweireld 2-1

Lohko F

Legia Varsova – Dortmund 0-6

6 min Götze 1-0

15 min Sokratis 2-0

17 min Bartra 3-0

51 min Guerreiro 4-0

76 min Castro 5-0

88 min Aubameyang 6-0

 

Legiassa pelaava Hämäläinen oli koko ottelun vaihtopenkillä

 

Real Madrid – Sporting Lissabon 2-1

47 min Cesar 0-1

89 min Ronaldo 1-1

90+5 min Morata 2-1

Lohko G

Club Brugge – Leicester 0-3

5 min Albrighton 1-0

24 min Mahrez 2-0

61 min Mahrez 3-0 rp

Porto – FC Kööpenhamina 1-1

13 min Otavio

52 min Cornelius

Lohko H

Juventus – Sevilla 0-0

 

Lyon – Dinamo Zagreb 3-0

13 min Tolisso 1-0

49 min Ferri 2-0

60 min Cornet 3-0

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.