Jääkiekon SM-liigassa on tänään tiivis seitsemän ottelun kierros. Tämä ennakko käy läpi Vaasassa pelattavan Sportin ja Tapparan välisen mittelön. Joukkueet ovat kohdanneet kuluvan kauden aikana jo kolmesti ja voitot ovat Tapparan hyväksi kaksi-yksi.
Ennakkoasetelmat
Kotijoukkue Sport aloitti kautensa hyvin, mutta hyvän alun jälkeen joukkueen otteet ovat ailahdelleet rajusti. Joukkueella on menossa kauden vaikein jakso ja alla on jo viisi peräkkäistä tappiota. Sportin olisi tärkeää saada tappiokierre nopeasti poikki muuten seuraukset voivat olla karmeat ja jopa pudotuspelipaikka voi olla vaarassa.
Suurin murheenkryyni viime otteluissa on ollut maalinteko. Joukkue on tehnyt viidessä viime ottelussa vain kuusi maalia, joten ei tarvitse ihmetellä miksi tappioita on tullut. Myös ylivoimapelaaminen on sakannut viime otteluissa pahasti ja tämä on syönyt hyökkäystehoista ison osan.
Sport tarvitsee keskiviikon ottelussa ehjän kuusikymppisen alle, jotta voitosta voi edes haaveille. Lisäksi puolustuspelin pitää toimia saumattomasti, jotta Tapparan kärkipelaajat eivät pääse tekemään tuhoja hyökkäyspäässä.
Vierasjoukkue Tappara lähtee keskiviikon otteluun sarjan kärkipaikalta ja alla on jo seitsemän peräkkäistä voittoa. Tapparalla tuntuu tällä hetkellä olevan, joka osa-alue kunnossa ja myös henki joukkueen sisällä on todella hyvä.
Tapparan hyökkäyspään pelaaminen on viime otteluissa ollut hyvää ja tehoja on tullut laajalla rintamalla. Laajuudesta kertoo hyvin se, että vahvana kahden suunnan hyökkääjänä tunnettu Juhani Jasu on onnistunut viime aikoina tekemään tehoja. Lisäksi Tapparan ylivoimapelaaminen on ollut murhaavan tehokasta viime otteluissa onnistuen, joka kolmannesta ylivoimasta.
Jos jotain pientä miinusta haluaa hakea on se joukkueen alivoimapelaaminen. Toki sekin on ok tasolla, mutta jos katsoo puhtaasti tilastoja on Tapparan alivoima prosentit sarjan häntäpäätä.
Arvio
Ennakkoon todella vaikea ottelu veikattavaksi. Sport pystyy kotikentällään haastamaan joukkueen kuin joukkueen, mutta nyt vastus on aivan liigan absoluuttista kärkeä. Tappara lähtee otteluun todella hyvistä lähtökohdista, joten vaikea nähdä että joukkue häviäisi ainakaan varsinaisella peliajalla. Vähämaalinen ottelu luvassa ja niukkaa vierasvoittoa lapuille.