Torstaina pelataan liigassa kuuden ottelun kierros. Tässä ennakossa pureudutaan Helsingissä pelattavaan HIFK:n ja SaiPan väliseen otteluun. Viime kaudella voitot menivät keskinäisissä otteluissa tasan kaksi, mutta SaiPa on viime kausina hakenut yllättävän monta kertaa pisteet HIFK vieraana.
Ottelun lähtökohdat
HIFK pelasi tiistaina CHL, josta joukkue kairasi voiton ja sitä kautta jatkopaikan. Liigassa joukkue on kahden ottelun voittoputkessa, mutta edellinen kolmen pisteen voitto on syyskuun lopulta. Tosin kahdessa edellisessä ottelussa joukkue haki hienot vierasvoitot Jypistä sekä Kärpistä.
HIFK hyökkäyspeli on ollut aika ajoin tukkoista ja yhtä maalia kohden joukkue kaipaa todella monta tekopaikkaa. Toinen asia missä joukkueella on kehitettävää on erikoistilannepelaaminen. Ylivoima on parantanut avauskierroksista paljon, mutta silti se on edelleen liigan häntäpäätä. Myös alivoima on ollut joukkueella varsin heikkoa. HIFK on ottanut toiseksi vähiten jäähyjä koko liigassa, mutta silti AV prosentti kolmanneksi heikointa.
Tasaviisikoin joukkueen peli on ollut hyvää ja maaleja on tullut viime otteluissa kiitettävästi. Erityisesti Juuso Puustinen on parantanut peliään ja loukkaantumisten jälkeen kokoonpanoon palannut Joonas Rask on paukkunut piste per peli tahtia. Puolustuspeli on ollut joukkueella hyvää ja se on päästänyt vain kaksi maalia ottelua kohden vaikka maalivahtipeli on ollut alkukaudesta korkeintaan keskinkertaista. Torstain ottelusta joukkueelta tosin puuttuu järkälemäinen puolustaja Joe Finley.
SaiPan alkukausi liigassa on ollut suorastaan karmaiseva ja joukkue lähtee HIFK kamppailuun viiden ottelun tappioputkessa. Sitä vastoin CHL:ssä joukkue on ollut häikäisevä. Tiistaina se pudotti CHL:ssä Tapparan jatkosta, joka voikin näkyä piristysruiskeena myös liigajäillä.
SaiPa olisi voinut saada muutamasta ottelusta enemmän voittoja tai edes pisteitä, mutta joukkue on sortunut viime otteluissa ottamaan aivan liikaa jäähyjä, jonka vastustajat ovat myös hyödyntäneet kovalla prosentilla. Puolustus on joukkueen suurin kehittämisen kohde. SaiPa on laskenut viidessä edellisessä ottelussa, jokaisessa vähintää neljä maalia omiin ja tämä tietää yleensä sitä, että otteluita on äärettömän vaikea voittaa oli joukkueessa sitten minkälaiset hyökkääjät tahansa. Erikoistilannepelaamisen pitää myös parantua todella paljon. Joukkueen ylivoima sekä alivoimapelaaminen ovat liigan häntäpäätä. Onneksi uusi vahvistus Brock Trotter tulee auttamaan paljon SaiPa ylivoimassa, josta saatiin esimakua jo tiistain CHL kamppailussa.
Jos puolustus on ollut heikkoa niin hyökkäys on toiminut alkukaudesta kiitettävästi. Tutkapari Järvinen-Hamilton on toiminut hyvin ja Hamilton johtaa tällä hetkellä liigan maalipörssiä kahdeksalla osumallaan. Ketjuista parasta antia viime otteluissa on ollut joukkueen kolmosketju Leivo-Koski-Kuronen. Tuo kolmikko oli tiistaina CHL kamppailussa todella hyvä ja ratkaisi käytännössä jatkopaikan SaiPa:lle. Alkukaudesta tehoja hakenut Tomi Leivo on tehnyt kahdessa viime ottelussa hurjat tehot. 2+3.
Onneksi SaiPa pääsee pelaamaan lähes parhaalla mahdollisella kokoonpanolla torstain otteluun. Joukkue on kärsinyt alkukaudesta paljon loukkaantumisista mikä on näkynyt myös peliesityksissä. SaiPa saa torstaina otteluun myös kaivatun vahvistuksen, kun pelikiellosta vapautuva Lauri Taipalus palaa kokoonpanoon. Taipaluksen kiekollista taitoa tarvitaan niin ylivoimalla kuin pelin avaamisessa.
Arvio
Molemmat joukkueet olivat tulessa tiistaina, joten rasitus kuorma on joukkueilla sama. HIFK:n kotiluola on ollut SaiPalle hyvä paikka pelata viime vuosina. Kotijoukkue on kuitenkin suosikki illan kamppailuun, joten niukkaa kotivoittoa pitkäveto lapuille.