Paikallisottelut SM-liigan suola
Viime vuosina on tuntunut siltä, että paikallispelit ovat kokeneet ison inflaation SM-liigassa. Media ei juuri paikallisotteluita esille nosta ja lisäksi Jokereiden lähtö KHL:n vei HIFK:lta ja koko SM-liigalta todella mielenkiintoisen paikallisottelun pääkaupunkiseudulta. Gee halusi omalta osaltaan selvittää paikallisotteluiden kiinnostavuutta ja niinpä se rantautui lauantaina Lappeenrantaan, kun kauden toinen Kaakon derby oli ohjelmassa.
Jo ennen ottelua oli aistittavissa loistavaa tunnelmaa, kun molempien joukkueiden fanit kannustivat loistavasti omiaan. Itse ottelu alkoi mukavalla pöhinällä ja avauserässä nähtiin paikallisotteluihin kuuluvia tappelun poikasia. Ottelu jatkui loppuun saakka mielenkiintoisena ja katsojat olivat hienosti mukana luomassa tunnelmaa. Pelaajista oli myös aistittavissa, että pitkän kesän jälkeen liiga kauden avaus oli todella mieluinen juttu ja mikä parasta se alkoi kahdella Kaakon derbyllä.
SaiPan päävalmentaja Ari Santanen sanoi ottelun jälkeen, että Kaakon derbyt KooKoon kanssa ovat oikea tapa aloittaa liiga-kausi. Samalla saadaan koko kulmakunta hereille, että liiga kausi on toden teolla alkanut. Lauantain ottelun perusteella on helppo sanoa, että paikalliskamppailuilla on selvästi tilausta nyky liigassa. Ainakin Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa se paikkansa ansainnut
Mestarisuosikit vahvoja avausviikonloppuna
Liiga polkaistiin käyntiin perjantaina täydellä seitsemän ottelun kierroksella. Viime kauden finalistit HIFK ja Tappara aloittivat kautensa todella vahvasti. Tappara voitti kotonaan Ässät ja HIFK haki voittolaukauskisan jälkeen kaksi pistettä Raumalta. Ilves poisti pitkän kirouksen päältään, kun se haki voiton ja kaksi pistettä Jyväskylästä. Ilveksen edellinen voitto Jypin vieraana oli marraskuulta 2006 eli melkein kymmenen vuotta sitten.
Lauantaina oli myös tuhti seitsemän ottelun liigakierros. Sarjanousija Mikkelin Jukurit teki historiaa ottamalla avaus voittonsa SM-liigassa. Joukkue kaatoi kotonaan Kalpan 4-2 lukemin. Kai Suikkasen valmentama Kärpät sen sijaan aloitti alavireisesti. Joukkue hävisi perjantaina TPS:lle ja lauantaina HPK voitti oululaiset voittolaukausten jälkeen, joten Kärpillä riittää miettimistä. Sport oli myös terävänä viikonlopun otteluissa. Perjantaina se kaatoi Jukurit Mikkelissä ja lauantaina se haki pisteet Lahdesta, kun se kaatoi Pelicansin 1-0 lukemin.
Avausviikonlopun jälkeen Tappara ja Sport ovat ainoita puhtaan pelin joukkueita. Tuon kaksikon takana tulevat HIFK,TPS ja SaiPa. Pelicans puolestaan hävisi molemmat ottelunsa tekemättä maaliakaan ja on näin ollen ansaitusti viimeisenä. Lisäksi Jyp,Kärpät ja Lukko aloittivat kautensa kahdella tappiolla.
Liiga jatkuu tiistaina tuhdilla kuuden ottelun kierroksella. Tiistai-illan mielenkiintoisin ottelu pelataan varmasti Oulussa, jossa kohtaavat Kärpät ja HIFK. Lisäksi KalPa ja Jyp selvittävät välejään Kuopiossa.