Scroll Top

Jääkiekko U20-kisat – Suomi kohtaa USA:n ensi yönä MM-finaalissa, lue ottelun ennakko

u20

USA ja Suomi pelaavat ensi yönä nuorten maailmanmestaruudesta klo 03.00 Suomen aikaa alkavassa MM-finaalissa. USA voitti omassa välierässään Venäjän tiukan taistelun jälkeen maalein 2-i ja Suomi puolestaan tyrmäsi Sveitsin omassa välierässään heti kättelyssä ja voitti ottelun lopulta tylyin 6-1 lukemin. Joukkueet kohtasivat toisensa jo alkulohkovaiheessa ja tuolloin USA oli parempi maalein 4-1, mutta ensi yönä tuolla tuloksella ei ole mitään merkitystä.

 

Ennakkoasetelmat finaaliin

USA

USA on esiintynyt kisoissa tähän asti varsin vahvasti eikä joukkue ole hävinnyt vielä yhtään ottelua varsinaisella peliajalla. Joukkueen ainoa tappio tuli alkulohkossa Ruotsille, jolle jenkit taipuivat jatkoajan jälkeen maalein 5-4.

USA:lla on puolustus toiminut kisoissa kiitettävästi eikä kolmessa edellisessä ottelussa yksikään vastustaja ole pystyneet tekemään USA:lle yhtä maalia enempää, joten tiukka paikka on myös Suomella ensi yönä. Puolustajista esiin pitäää nostaa Mikey Anderson, joka on hyvän puolustamisen lisäksi kunnostautunut myös hyökkäyspäässä ja tehnyt tähän mennessä jo tehot 2+3. Hyökkäyksessä USA:lla riittää materiaalia ja joukkueen paras pistemies on Ryan Poehling, joka on tehnyt turnauksen kuudessa ottelussa tehot 5+3, mutta nuorukaisen kaikki pisteet syntyivät jo alkulohkossa. Myös joukkueen toinen pistelinko Jason Robertson on ollut pudotuspeleissä alkulohkoa heikommalla pelipäällä vaikka puolivälierässä yksi syöttöpiste tulikin lisää tilastoihin.

Embed from Getty Images

 

Suomi

Suomi pelasi alkulohkossa vielä vähän nihkeästi, mutta puolivälierässä sekä välierässä joukkue on näyttänyt vahvaa tekemistään. Kanada voitosta joukkue sai rutkasti lisää itseluottamusta, joka näkyikin raikkautena ja pelirohkeutena välieräottelussa Sveitsiä vastaan. Suomi tyrmäsi Sveitsin heti kättelyssä ja löi jo ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin 4-0 numerot taululle ja ottelu oli käytännössä sillä taputeltu.

Embed from Getty Images

Suomen ykköskenttä pelasi Sveitsiä vastaan todella hyvin ja se lupaa hyvää myös finaalia ajatellen. Aleksi Heponiemi oli todella hurjalla pelipäällä välierässä tehden ottelussa tehot 1+3. Rasmus Kupari ja Aarne Talvitie tekivät myös hyvin tehoja, joten tämän kolmikon panos hyökkäyspäässä on isossa roolissa, jotta Suomi pääsee juhlimaan maailmanmestaruutta. Lisäksi hyökkäyksessä on vielä Eeli Tolvasen kaltaisa pelaajia, jolla on vielä maalitili avaamatta näissä kisoissa, joten potentiaalia on vielä rutkasti käyttämättä.

Vaikka Suomen hyökkäyspeli sai rutkasti kiitosta Sveitsi kamppailussa niin Suomen voitot ovat perustuneet ennen kaikkea hyvään viisikkopelaamiseen ja erityisesti puolustuspelaaminen on toiminut todella hyvin koko kisojen ajan. Suomi on päästänyt kisoissa tähän mennessä yhdeksän maalia, joka on 1,5 maalia ottelua kohden. Mikäli joukkue suorittaa puolustuspelaamisen yhtä kurinalaisesti kuin tähän asti on joukkueella kaikki eväät kaataa myös USA. Puolustuksesta esiin ovat nousseet Henri Jokiharju ja Urho Vaakanainen, mutta kaikki puolustajat ansaitsevat silti isosti kiitosta vaikka eivät aina tilastoissa näkyisikään. Maalivahtipelin on myös toimittava ensi yönä ja miksei toimisi. Ukko-Pekka Luukkonen on pelannut todella hyvät kisat tähän asti ja on ollut kisojen kaikista maalivahdeista yksi parhaista ellei paras. Ensi yönä jälleen mitataan pystyykö Luukkonen olemaan maalillaan parempi kuin vastustajan virkaveli ja mikäli pystyy on Suomi silloin maailmanmestari.

Embed from Getty Images

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.