Scroll Top

Liiga – Ilves saa vieraita Vaasasta

Jääkiekon SM-liigassa pelataan keskiviikkona yksi ottelu, kun Tomek Valtosen luotsaama Vaasan Sport saapuu Ilveksen vieraaksi. Joukkueet ovat kuluvalla kaudella kohdanneet  kertaalleen ja silloin Ilves haki Vaasasta kolme kaksi vierasvoiton.

Ottelun lähtökohdat

Ilveksen edellinen ottelu on viikon takaa torstailta, jolloin se hävisi kotonaan HPK:lle. Ottelussa tapahtui Ilveksen kannalta murheellisia asioista, kun joukkueen kapteeni ja tärkein pelaaja Sami Sandell loukkaantui. Loukkaantuminen pitää miehen poissa kaukaloista koko loppukauden ja tämä ei voi olla näkymättä Ilveksen pelaamisessa.

Ilveksen pelaaminen on ollut alkukaudesta hyvällä tasolla ja joukkue on tällä hetkellä sarjassa sijalla yhdeksän. Joukkueen hyökkäyspelaaminen on toiminut alkukaudesta mukavasti ja Ilves on tehnyt liigassa toiseksi eniten maaleja. Puolustus sitä vastoin on ollut joukkueen murheenkryyni ja omiin on mennyt neljänneksi eniten maaleja koko liigassa.

Embed from Getty Images

Lisäksi joukkue on useassa ottelussa menettänyt johtonsa turhan helposti ja tämä on syönyt joukkueelta pisteitä. Esimerkiksi SaiPaa vastaan Ilves hukkasi kolmen maalin johtonsa, mutta onnistui onneksi voittamaan tuon ottelun jatkoajalla. Tuollaiseen ei ole tänään varaa, jos joukkue haluaa voitosta pelata.

Sport on aloittanut kautena todella hyvin ja joukkue on tällä hetkellä sarjassa sijalla seitsemän. Viime lauantaina joukkue haki arvokkaan kolme kaksi vierasvoiton Tapparasta. Vaikka tulokset ovat olleet hyviä on Sportin hyökkäyspelaamisessa paljon kehittämisen varaa. Joukkue on tehnyt yhdeksään otteluun vain 20 maalia eli vain reilut kaksi maalia ottelua kohden.

Toisin kuin Ilveksellä niin Sportin puolustus on ollut alkukaudesta timanttia. Joukkue on päästänyt liigassa vähiten maaleja (16) ja tämä onkin suurin syy siihen miksi voittoja on tullut. Markus Kankaanperän hankkiminen takalinjoille on näkynyt puolustuksessa rauhallisuutena, jollaista ei aikaisempina kausina ole nähty.

Arvio

Ottelu on lähtökohtaisesti todella tasainen eikä kumpikaan lähde suosikkina illan otteluun. Mielenkiintoista nähdä miten Sami Sandellin poissaolo näkyy Ilveksen joukkueessa. Sportin tulee välttää jäähyjä vieraskaukalossa, koska Ilveksellä on liigan toiseksi paras ylivoima. Ottelu on niin tasainen, että ei olisi ihme jos voittajaa haettaisiin pitkän kaavan kautta.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.