Scroll Top

Jalkapallon EM-kisat – Saksa turnauksen vakuuttavin joukkue

og-default

Jalkapallon EM-kisoihin lähdettäessä Saksa oli yksi suurimmista suosikeista. Itse kisatkin ovat näyttäneet, että Saksa on jälleen todella kovassa iskussa, kun mestaruutta ratkotaan. Kaksi ensimmäistä ottelua oli joukkueelta vielä pientä hakemista, vaikka voitto Ukrainasta ja tasapeli Puolaa vastaan tulikin. Lohkon päätöspeli Pohjois-Irlantia ja erityisesti neljännesvälierä Slovakiaa vastaan olivat Saksalta todella väkevää pelaamista. Joukkueen jokainen osa-alue on tällä hetkellä kunnossa, eikä heikkoja lenkkejä juurikaan löydy.

 

Monipuolinen ja moderni Saksa

Suomessa on vuosikymmenestä toiseen jaksettu ilkkua, että Saksa on konemainen ja tylsä joukkue. Näissä kisoissa Saksa on pelannut todella viihdyttävää ja monipuolista jalkapalloa. Saksan keskikenttä Mesut Özilin johdolla on toiminut loistavasti ja joukkue on luonut viime otteluissa hurjan määrän maalipaikkoja. Saksa on tilastojen valossa laukonut turnauksessa eniten ottelua kohden ja myös pallonhallinta (64.1%) on turnauksen parasta. Laitapelaaminen on myös ollut Saksalla kunnossa ja erityisesti vasemman laidan kautta joukkue on luonut paljon tilanteita. Slovakiaa vastaan avauskokoonpanoon noussut Julian Draxler oli laiturin paikalla todella vaarallinen ja mies olikin mukana kahdessa joukkueen kolmesta maalista. Myös keskikentän pohjalla pelaava kaksikko Toni Kroos – Sami Khedira on ollut isossa roolissa Saksan pelaamisessa. Varsinkin Kroos tekee todella arvokasta työtä niin hyökkäys- kuin puolustussuuntaankin. Kroos on jakanut turnauksessa eniten syöttöjä omalle joukkueelle ottelua kohden (111) ja myös onnistumisprosentti 92 on turnauksen eliittiä. Saksan keskikenttä on tällä hetkellä niin timanttisessa kunnossa, että heikompia hirvittää. Lisäksi vaihtopenkiltä löytyy lisää ratkaisuvoimaa, joten pienet loukkaantumiset tai pelikiellot eivät hidasta Saksan menoa. Saksa käyttää hyökkäyspelaamisessa myös ahkerasti laitapuolustajia ja etenkin vasen laitapuolustaja Jonas Hector on ollut näkyvästi esillä joukkueen hyökkäyspelaamisessa.

Embed from Getty Images

 

Mario Gomez vapautti hyökkäyspelaamisen

Saksa aloitti kisat peluuttamalla Mario Gotzea kärjessä. Götzen pelaaminen kärjessä oli todella vaisua, niinpä päävalmentaja Joachim Löw teki ratkaisunsa ja laittoi alkulohkon päätöspeliin Pohjois-Irlantia vastaan Mario Gomezin kärkeen. Moni oli jo haudannut kokeneen Mario Gomezin maajoukkueuran, mutta tällä kaudella Turkin pääsarjassa maaleja latonut Gomez oli kuitenkin hyvä valinta päävalmentaja Löwiltä hyökkäykseen. Gomez onkin tehnyt maalin molemmissa pelaamissaan otteluissa. Mario Gomez on puhdasverinen hyökkäävä pelaaja toisin kuin Götze ja tämä onkin näkynyt pelkästään positiivisena asiana Saksan pelaamisessa. Sen lisäksi, että Gomez tekee maaleja, pystyy mies isokokoisena pelaajana pudottelemaan palloja alaspäin keskikentälle. Mikäli Gomez pystyy pelaamaan samalla tasolla jatkossakin, on hän hirmuinen ase Saksan hyökkäykselle.

Embed from Getty Images

 

Puolustus ollut timanttia

Saksan puolustus jää liian usein vaille huomiota ja niin on käynyt myös tässä turnauksessa. Joukkue on pelannut näissä kisoissa neljä ottelua, eikä ole päästänyt vielä maaliakaan. Saksa on seitsemässä edellisessä arvokisaottelussa laskenut vain yhden maalin. Joukkueen puolustus on muuttunut jonkin verran kahden vuoden takaisista MM-kisoista, mutta pelaamiseen se ei ole vaikuttanut mitenkään. Topparikaksikko Jerome Boateng – Mats Hummels on pysynyt samana ja parivaljakko onkin pelannut kisoissa todella vakuuttavasti. Eritoten Hummelsin pelaamista on ilo seurata, sillä miehen pelaaminen näyttää niin eleettömältä ja helpolta. Hummels pystyy pelaamaan myös jalalla, mikä on hyvä lisä joukkueen pelinrakenteluun. Laitapuolustajan tonteilla on käynyt suurin muutos. Vasen puolustaja näissä kisoissa on ollut ensikertalainen Jonas Hector. Hector on pelannut upeasti, eikä mies ole ollut vaikeuksissa missään ottelussa. Hectorin suurimmat avut on kuitenkin hyökkäyspelaamisessa ja sitä Saksa onkin käyttänyt hyvin hyödykseen näissä kisoissa. Mielenkiintoista nähdä miten Hector suoriutuu puolustussuuntaan, kun paine ja vastustajat kovenevat kisojen edetessä. Oikean puolustajan paikalla kisat aloitti Benedikt Hövedes, mutta tällä kaudella Bayern Münchenissä ihastuttanut nuori Joshua Kimminch on vallannut laitapakin paikan itselleen. Saksa tykkää pelata paljon laitojen kautta ja siitä syystä Kimmich on paljon parempi vaihtoehto hyökkäyssuuntaan kuin Hövedes.

Embed from Getty Images

 

Tilastojen valossa Saksan puolustuspeli on ollut myös erinomaista. Saksa on päästänyt vastustajan laukomaan vain 5,3 kertaa ottelua kohden ja joukkue on tuossa tilastossa turnauksen paras. Joukkue ei ole joutunut myöskään rikkomaan hirveästi, mikä taas helpottaa puolustusta, sillä erikoistilanteiden määrä vähenee omaanpäähän. Toki Saksan puolustus ei ole vielä joutunut todelliseen testiin, mutta jos joukkue pystyy jatkamaan samanlaista pallonhallintapeliä mitä se on tähän asti erittänyt, niin puolustuspelaaminen helpottuu huomattavasti.

 

Mitä jatkossa?

Joukkue kohtaa lauantaina puolivälierässä Italian ja tämän jälkeen edessä olisi mahdollinen välieräottelu Ranskaa tai Islantia vastaan. Ohjelma on kivenkova, mutta niin on joukkuekin. Saksa jos kuka pystyy voittamaan vastustajan kuin vastustajan näissä kisoissa. On hyvinkin mahdollista, että Saksa juhlii Euroopan mestaruutta 20 vuoden tauon jälkeen.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.