Keskiviikkona alkaa Yleisurheilun EM-kisat, jotka käydään Hollannin pääkaupungissa Amsterdamissa. Suomen joukkueessa on 38 urheilijaa. Muutama joukkueeseen valittu urheilija joutui jättämään kisat väliin loukkaantumisen takia viimeisimpänä Hanna-Maari Latvala, jonka vuoksi urheilijamäärä putosi alle 40. Siitä huolimatta joukkueelta voidaan odottaa menestystä miesten keihään lisäksi ainakin naisten 100m aidoissa, miesten moukarissa, naisten 3000m esteissä ja naisten seipäässä.
Suomen joukkue EM-kisoihin:
Miehet:
110m aidat:
Elmo Lakka
Kauden paras: 13,72
Ennätys: 13,72
– 23-vuotias Lakka on varsin selkeästi Suomen ykkönen miesten pika-aidoissa. Alkukaudella Lakka on vakiinnuttanut tasonsa alle 14 sekunnin juoksijaksi ja parantanut ennätystään tasaisesti. Näissä kisoissa jo se olisi hyvin Lakalta jos pääsisi välieriin, joka todennäköisesti vaatii lähelle ennätysaikaa, mutta tulevaisuudessa voidan odottaa enemmän jos kehitys jatkuu samanlaisena.
200m
Samuli Samuelsson
Kauden paras: 21,11
Ennätys: 20,89 (2015)
– Nuori 21-vuotias Samuelsson on tällä hetkellä Suomen miesten tasaisesta pikajuoksuporukasta nopein varsinkin 200 metrillä. On mukana myös pikaviestijoukkueessa. Nämä kisat menee vielä arvokisakokemuksen hakemisena tulevaisuutta ajatellen.
400m aidat
Jussi Kanervo
Kauden paras: 49,87
Ennätys: 49,66 (2015)
– 23-vuotias Kanervo on viettänyt jälleen talven ja kevään Yhdysvalloissa, jossa urheilun lisäksi opiskelee Etelä-Carolinan yliopistossa, joten hänen vireestään on vaikea sanoa kovin tarkasti. Siitä huolimatta odotetaan ainakin välieriin pääsyä ja jos kaikki osuu nappiin niin jopa finaaliinkin on mahdollisuus.
Oskari Mörö
Kauden paras: 49,50
Ennätys: 49,08 SE (2014)
– Viime EM-kisoissa Suomen ennätyksen tehnyt ja yllättäen finaaliin edennyt 23-vuotiaan Mörön alkukausi on sujunut varsin hyvin. Turussa Paavo Nurmi Gamesissa teki hyvällä juoksulla kauden parhaansa 49,50, joka jäi vain 0,10 sekuntia olympiarajasta. Möröltä voidaan odottaa ainakin finaalipaikkaa ja jos kaikki menee nappiin jopa mitalia.
Puolimaraton
Jarkko Järvenpää
Kauden paras: 1.04,34
Ennätys: 1.04,30 (2013)
– Kohta puoliin 30-vuotta täyttävä Järvenpää pääsee urallaan toista kertaa arvokisoihin. Neljä vuotta sitten hän pääsi tekemään arvokisadebyytin 10 000 metrillä. Tällä kertaa Järvenpää on hieman pidemmällä matkalla puolimaratonilla. Järvenpäälle ei kannata laittaa suuria tulospaineita. Jos onnistuu tekemään hyvän juoksun ja pääsemään lähelle ennätystään voi olla yllättävän korkealla.
Keihäs
Tero Pitkämäki
Kauden paras: 85,35
Ennätys: 91,53 (2005)
– Joukkueen ykkösnimi, arvokisojen konkari ja seitsemän arvokisamitalin (joista kolme EM-kisoissa) Pitkämäen alkukausi on ollut hankala, sillä hän joutui 10.toukokuutta nivusleikkaukseen, jonka takia kausi alkoi vasta kesäkuun puolessa välissä Lapinlahdelta. Vaikka 32-vuotiaan Pitkämäen alkukausi on ollut haastava niin siitä huolimatta hän on jälleen keraan Suomen suurimpia mitalitoivoja Ruuskasen kanssa.
Antti Ruuskanen
Kauden paras: 86,90
Ennätys: 88,98 (2015)
– Hallitseva Euroopan mestari Antti Ruuskanen on alkukaudella jättänyt Timanttiliigan osakilpailut kokonaan väliin ja Suomessakin hän on kisannut varsin säästeliäästi ajatuksenaan kesän arvokisat varsinkin elokuun olympialaiset. 32-vuotiaan Ruuskasen heitot ovat olleet kohtuu hyviä vaikkakin huippuheittoa ei olla vielä nähty. Ehkä arvokisoissa jälleen nähdään. On Pitkämäen ohella suurimpia mitalitoivoja.
Ari Mannio
Kauden paras: 81,21
Ennätys: 86,82 (2015)
– 2012 EM-kisojen pronssimitalisti ja usein viimeisestä keihäspaikasta taistellut Mannio lunasti paikan niukasti ja jätti Teemu Wirkkalan kotiin varaheittäjäksi vaikka alkukausi on ollut odotuksiin nähden heikko. 28-vuotias Mannio on paukuttanut kauden jokaisessa kisassa 77-80 metriä. Heittoihin pitäisi saada pari metriä lisää. Finaalipaikka on minitavoite vaikkakaan ei täysin varma alkukauden heitoillaan. Onnistuessaan pistesija on mahdollista.
Kuula
Arttu Kangas
Kauden paras: 20,30
Ennätys: 20,30
– 22-vuotias Kangas on alkukaudella parantanut ennätystään ja on vain 20 senttiä olympiarajasta. Onnistuessaan karsinnassa hyvin Kangas voi päästä finaaliin, mutta miesten kuulan taso on Euroopassa kova, joten se on haastavaa nuorelle Kankaalle. Häneltä voidaan odottaa tulevaisuudessa enemmän.
Moukari
David Söderberg
Kauden paras: 77,60
Ennätys: 78,83 (2003)
– Kokenut 36-vuotias arvokisakävijä Söderberg on viime vuosina vakiinnuttanut tasonsa 77 metrin heittäjäksi, jolla pärjätään hyvin arvokisoissa. Alkukausi on ollut hyvä ja Turussa Paavo Nurmi Gamesissa Söderberg onnistui ylittämään olympiarajan kauden parhaalla. Söderbergillä on hyvät mahdollisuudet mitaliin vaikka harva sitä häneltä ennakkoon odottaa. Pistesija (kahdeksan joukkoon) on vähimmäistavoite.
Tuomas Seppänen
Kauden paras: 76,20
Ennätys: 76,20
– 30-vuotias Seppänen on moukarissa Suomen kakkosmies. Kausi alkoi hyvin tehden uuden ennätyksen, mutta viimeiset kisat eivät ole menneet niin hyvin toisin kuin Söderbergillä. Seppäselle finaaliin pääseminen olisi hyvä suoritus johon on ihan hyvät mahikset vaikka viimeiset kisat ovat olleet huonoja.
Pituus
Henri Väyrynen
Kauden paras: 8,07
Ennätys: 8,07
– 24-vuotiaan Väyrysen päälaji oli nuorempana seiväshyppy, jossa saavutti vuonna 2009 alle 20 EM-kisoissa pronssia, mutta vaihtoi muutama vuosi sitten pituuteen. Väyrynen onnistui talven ulkomaanleirillä käydyssä kisassa upeasti nousten kahdeksan metrin kerhoon tehden ennätyksen 8.07, jolla on Euroopan tilastoissa varsin korkealla. Alkukauden kisoissa hypyt ovat olleet n. 7,80 tasolla. Vaikka Väyrynen arvokisadebytanttina niin hänellä on hyvät mahdollisuudet päästä finaaliin ja kaiken onnistuessa voi olla yllättävän korkealla.
Kristian Bäck
Kauden paras: 7,95
Ennätys: 7,95
– Vasta 19-vuotias nuori lupaus Bäck kuuluu niihin alkukauden yllättäjiin. Harva odotti hänen pääsevän kisoissa, mutta niin vain ylitti EM-rajan myös ulkomaanleirillä käydyssä kisassa ja pääsee tekemään arvokisadebyytin. Bäckiltä ei voida vielä näissä kisoissa odottaa menestysä, mutta kaiken osuessa kohdalle voi hyvinkin yllättää monet. Nämä kisat on enemmän kokemuksen hakua tulevaisuutta varten. Kannattaa laittaa nimi mieleen tulevia arvokisoja ajatellen.
4x100m:
Otto Ahlfors, Viljami Kaasalainen, Ville Myllymäki, Eetu Rantala, Samuli Samuelsson
– Todennäköinen viestinelikko ja mahdollinen juoksujärjestys on Ahlfors – Myllymäki – Samuelsson – Rantala. Vaikka Suomella ei ole yhtään huippujuoksijaa niin se ei ole suuri ongelma, sillä nelikko on varsin tasainen ja on tuttu viestiporukka, joka ei ole ollenkaa huono juttu. Suomella on mahdollisuudet jopa finaaliin, jos juoksu kulkee ja kaikki vaihdot onnistuvat.
Naiset:
100m aidat
Nooralotta Neziri
Kauden paras: 12,81
Ennätys: 12,81 SE
– 23-vuotiaan Nezirin alkukausi on sujunut varsin hyvin. On vakiinnuttanut tasonsa alle 13 sekunnin juoksijaksi ja on parantanut kahteen kertaa Suomen ennätystä. Neziri on Euroopan tilastossa viidentenä, jonka ansiosta hän pääsee suoraan välieriin. Neziri on keihäsmiesten ohella suurimpia mitalitoivoja. Finaali on vähimmäistavoite. Nezirillä on hyvät mahdollisuudet mitaliin, josta hän varmasti taistelee tiukasti.
Reetta Hurske
Kauden paras: 13,23
Ennätys: 13,23
– Nuori 21-vuotias Hurske pääsee tekemään arvokisadebyytin. Hurske on alkukaudella juossut tasaisesti 13,30 paikkeilla olevia aikoja. Pikku hiljaa kehittyy. Nämä kisat menevät hänen osalta vielä kokemuksen hakuna tulevaisuutta varten. Laittakaa nimi mieleen, sillä tässä on mahdollisesti tulossa toinen kova pika-aituri naisiin.
400m aidat
Anniina Laitinen
Kauden paras: 58,43
Ennätys: 57,80 (2015)
– 26-vuotias Laitinen tekee arvokisadebyytin henkilökohtaisella matkalla. Laitisen alkukausi on ollut nihkeä. Kisoissa hänelle ei kannata laittaa suuria tulospaineita. Ainakin kauden parhaan ja mikseipä ennätyksen tekeminen arvokisoissa olisi häneltä hyvin. Välieriin pääsy olisi iso yllätys.
Venla Paunonen
Kauden paras: 58,19
Ennätys: 57,44 (2013)
– Kohta 26-vuotta täyttävä Paunonen tekee myös arvokisadebyytin. Paunosen kohdalla voidaan sanoa samoin kuin Laitisen kohdalla. Isoja odotuksia ei kannata laittaa. Välieriin pääsy olisi jättiyllätys.
Hilla Uusimäki
Kauden paras: 57,62
Ennätys: 57,62
– Vasta 20-vuotias Uusimäki pääsee myös tekemään arvokisadebyytin. Uusimäki on parantanut alkukaudella pariin kertaan ennätystään. Hyvä tavoite on jälleen parantaa ennätystään. Välieriin pääsy olisi yllätys. Uusimäki saa hyvää ja arvokasta kokemusta arvokisoista tulevaisuutta ajatellen. Laittakaa nimi mieleen tulevaisuutta varten.
3000m esteet
Sandra Eriksson
Kauden paras: 9,31,88
Ennätys: 9,24,70 SE (2014)
– 27-vuotias Eriksson on viime vuosina noussut vakionimeksi arvokisoihin ja alkaa olla kokemustakin. On alkukaudella juossut säästeliäästi ja juoksut ovat olleet hieman epätasaisia. Tukholman Timanttiliigassa Eriksson juoksi hyvin tehden siellä kauden parhaansa. Erikssoniin ei kohdistu niin suuret odotukset mitä kaksi vuotta sitten jolloin häneltä odotettiin mitalia, mutta kisa päättyi pettymykseen. Pistesijalle Erikssonilla on hyvät mahdollisuudet ja kaiken mennessä kohdalleen jopa mitaliin.
Camilla Richardsson
Kauden paras: 9,51,54
Ennätys: 9,46,34 (2015)
– 22-vuotias Richardsson teki viime vuonna MM-kisoissa arvokisadebyytin ja nyt pääsee ensimmäisiin EM-kisoihin. Richardsson on yrittänyt alkukaudella rikkoa olympiarajaa 9.45.00, mutta ei ole onnistunut siinä vielä. Näissä kisoissa siihen voisi olla mahdollisuudet. Richardssonilla on onnistuessaan mahdollisuudet finaalin, mutta tiukalla se tulee olemaan.
10 000m
Johanna Peiponen
Kauden paras: 31,42,9h
Ennätys: 31,42,9h
– 25-vuotias Peiponen on yksi Suomen naisten kestävyysjuoksun nousevista nuorista huipuista. Alkukaudella Peiponen on tehnyt monta hyvää juoksua. On alittanut myös olympiarajan 10 000 metrillä eikä ole jäänyt kuin vain muutaman sekunnin Suomen ennätyksestä. Peiponen jää mediassa vähemmälle huomiolle, mutta nousee EM-kisojen myötä paremmin tietoon. On yksi joukkueen potentiaalisista yllättäjistä kisoissa. Pistesijalle on hyvät mahdollisuudet ja onnistuessa voi taistella jopa mitalista.
Puolimaraton
Anne-Mari Hyryläinen
Kauden paras: 1.12,27
Ennätys: 1,12,27
– Kokenut 37-vuotias Hyryläinen teki viime vuonna MM-kisoissa arvokisadebyytin maratonissa ja nyt pääsee EM-kisadebyytiin tällä kertaa puolimaratonissa. On nimetty myös Rion olympiajoukkueeseen. On ennakkoon suomalaiskolmikosta paras ja onnistuessaan voi päästä jopa 15 joukkoon.
Minna Lamminen
Kauden paras: 1.14,15
Ennätys: 1.14,15
– 33-vuotias Lamminen tekee arvokisadebyytin. On siirtynyt viime vuosina keskimatkoilta pidemmille ratamatkoille ja nyt myös (puoli)maratonin puolelle. Lammiseen ei kohdistu suurempia odotuksia. Ennätyksen jos tekee niin se on hyvin.
Laura Manninen
Kauden paras: 1.14,44
Ennätys: 1,14,44
– Kokenut 43-vuotias Manninen pääsee tekemään arvokisadebyytin. Manniseen kohdistuu samanlaiset odotukset kuin Lammiseen. Ennätyksen jos tekee niin voi olla tyytyväinen.
Keihäs
Sanni Utriainen
Kauden paras: 59,41
Ennätys: 63,03 (2015)
– 25-vuotias Utriainen onnistui viime vuonna hienosti tehden uuden ennätyksen ja pääsi myös MM-kisoihin. Alkukaudella on heittänyt tasaisesti, mutta ei ole vielä onnistunut ylittämään 60 metriä. On mahdollisuudet päästä finaaliin, mutta se todennäköisesti vaatii kauden parasta tai ainakin lähelle sitä.
Jenni Kangas
Kauden paras: 58,65
Ennätys: 58,65
– Juuri 24-vuotta täyttänyt Kangas pääsi niukasti mukaan kisoihin jättäen Oona Sormusen kotiin varaheittäjäksi. Pääsee tekemään arvokisadebyytin. On parantanut alkukaudella ennätystään. Olisi pieni yllätys jos pääsisi finaaliin, mutta onhan se mahdollista.
Heidi Nokelainen
Kauden paras: 60,82
Ennätys: 60,82
– 25-vuotias Nokelainen on alkukauden suurimpia yllättäjiä. Ylitti Kuortaneella urallaan ensimmäistä kertaa 60 metriä ja sen ansiosta pääsee tekemään arvokisadebyytin. Jos pystyy toistamaan saman karsinnassa pääsee finaaliin. Nokelaisella on ihan hyvät mahdollisuudet finaaliin, mutta se vaatii hyvän heiton. Voi olla kisojen yllättäjiä.
Kiekko
Salla Sipponen
Kauden paras: 56,85
Ennätys: 56,85
– Vasta 21-vuotias nuori Sipponen pääsee tekemään arvokisadebyytin. Kuuluu tuntemattomiin urheilijoihin joukkueessa. On noussut Sanna Kämäräisen takana Suomen kakkosheittäjäksi. Finaaliin ei vielä riitä, sillä se vaatisi isoa venymistä, mutta saa arvokasta kokemusta aikuisten arvokisoista. Nimi mieleen tulevaisuutta varten.
Moukari
Merja Korpela
Kauden paras: 69,15
Ennätys: 69,56 (2009)
– Kokeneella 35-vuotiaalle Korpelalle nämä EM-kisat on jo kuudennet, joten on varsin kokenut arvokisakävijä. On alkukaudella hätyytellyt ennätystään, Suomen ennätystä (joka on Mia Strömmerin 69,63 vuodelta 2001) ja kovaa 70 metrin rajaa. Vaatii lähelle kauden parastaan, jos meinaa päästä finaaliin.
Inga Linna
Kauden paras: 67,40
Ennätys: 68,25 (2015)
– Vasta 21-vuotias nuori Linna pääsee tekemään arvokisadebyytin. On viime vuosina haastanut Korpelaa joka oli pitkään selkeästi ykkösnainen moukarissa. Finaaliin pääseminen oli suuri yllätys joka vaatisi kauden parasta ja mahdollisesti ennätystä. Nämä kisat menevät arvokisakokemuksen hakuna. On tulevaisuuden nimiä.
Kolmiloikka
Kristiina Mäkelä
Kauden paras: 14,20 (hallissa), 13,91
Ennätys: 14,20 SE (hallissa, 2015), 14,06 (2015)
– 23-vuotias Mäkelä on parina viime kautena noussut 14 metrin hyppääjäksi. Alkukautta on hieman häirinnyt harjoitusleirillä kärsitty ruokamyrkytys. Tällä kaudella Mäkelä ei ole vielä ylittänyt 14 metriä. On potentiaalia päästä finaaliin, mutta se vaatii todennäköisesti 14 metrin alkuista tulosta. On vielä tulevaisuuden nimiä.
Korkeus
Linda Sandblom
Kauden paras: 193
Ennätys: 193 SE
– 26-vuotias Sandblom on kauden suurimpia yllättäjiä. Sandblom on hypännyt alkukaudella todella hyvin. Teki Kuortaneella hienosti Suomen ennätyksen ja ylitti samalla olympiarajan päästen myös sinne. Harva osasi odottaa sitä. Sandblomilla on hyvä mahdollisuus päästä finaaliin ja jos kaikki menee hyvin niin tässä voi olla kisojen suurimpia suomalaisyllättäjiä.
Seiväs
Minna Nikkanen
Kauden paras: 461 (hallissa), 452
Ennätys: 461 (hallissa, 2016), 460 (2015)
– 28-vuotias Nikkanen on nykyään vakionimi arvokisoissa ja alkaa olla kokenut arvokisakävijä. Nikkaselle tämä on neljäs EM-kisa. On hypännyt alkukaudella tasaisesti, mutta huipputulossa ei olla vielä nähty. Paavo Nurmi Games antoi lupaavia merkkejä, jossa teki hyvän tuloksen 452. Nikkasella on hyvä mahdollisuus pistesijalle.
Wilma Murto
Kauden paras: 471 (hallissa), 452
Ennätys: 471 SE (hallissa, 2016), 452
– Vasta 18-vuotias superlupaus teki hallikaudella Suomen ennätyksen ja alle 20-vuotiaiden maailmanennätyksen 471. Alkukaudella Murto on parantanut ulkorataennätystään 452, jonka teki Paavo Nurmi Gamesissa. Murto on päässyt pariin Timanttiliigakisaan kuten Nikkanenkin. Murrolla on yhtä hyvät mahdollisuudet pistesijalle kuin Nikkasella ja parhaimmillaan olla parempi, mutta hänelle tässä vaiheessa uraa tärkeintä näissä kisoissa on saada arvokasta aikuisten arvokisakokemusta. On ehdottomasti tulevaisuuden nimiä.
Tässä koko Suomen joukkue. Kisoista voidaan Suomelta odottaa realistisesti 2-3 mitalia ja 8-10 finaalipaikkaa. Yle ja maksukanava Eurosport näyttävät EM-kisoja.