Scroll Top

Jalkapallo kakkonen – Kultsu ja PEPO kohtaavat kauden ensimmäisessä paikallisottelussa

G Futis

Jalkapallon kakkosen A-lohkossa pelataan keskiviikkona Etelä-Karjalan paikallisottelu Joutsenon Kultsun ja Lappeenrannan PEPO:n välillä. Molemmat joukkueet aloittivat kautensa heikosti ja kahdessa ensimmäisessä alkukauden ottelussaan puolustus vuoti oikein urakalla. Viime aikoina kumpikin joukkue on esiintynyt varsin mukavasti ja pisteitä on ruvennut tulemaan. Viime kaudella joukkueet kohtasivat kahdesti ja PEPO otti molemmista otteluista niukan 2-1 voiton itselleen. Viime kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Lappeenrannassa oli paikanpäällä peräti yli 1500 katsojaa, joka on kakkosen mittapuulla huikea lukema.

 

Ottelun lähtökohdat

Kultsu

Joutsenon Kultsu aloitti kauden kahdella murskatappiolla KTP:lle ja Kouvolan Susille maalieron ollessa tyly 11-2. Tuon jälkeen joukkue keskittyi puolustuspeliin ja alla onkin nyt kaksi tappiotonta ottelua ja molemmat vielä vieraskentällä. Ensiksi joukkue voitti vieraissa Lahti Akatemian maalein 1-0 ja viime viikonloppuna Kultsu pelasi maalittoman tasapelin Pallokerho Keski-Uusimaan kanssa.

Iso syy joukkueen puolustuspelin parantumiseen on se, että Veikkausliigassakin esiintynyt maalivahti Saku Pesonen palasi tolppien väliin. Isoa roolia joukkueen puolustuksessa kantaa Ardian Kovaqi sekä jo viime kaudella joukkueen riveissä esiintynyt Jonathan Dunyin. Päävalmentaja Kimmo Lötjönen on saanut puolustuksen pelaamaan viime otteluissa yhtenäisemmin eikä vastustajalle ole maalipaikkoja siunaantunut alku kierrosten tyyliin.

Vaikka puolustus on kohentunut alkukauden edetessä niin hyökkäyspelaamisen kanssa riittää vielä tekemistä. Kultsu on tehnyt alkukauden neljässä ottelussa vain kolme maalia mikä on A-lohkon vähiten yhdessä Kiffenin kanssa. Seurajohto onkin etsinyt uutta hyökkääjää maalinteko ongelmiin, mutta vielä sopivaa pelaajaa ei ole siirtomarkkinoilta löytynyt. Suurta huolta ei vielä ole, koska joukkue kärsi myös viime kauden alussa samoista ongelmista, mutta pelasi silti tasapainoisen kauden säilyttäen sarjapaikkansa, joka oli joukkueen tavoite.

 

PEPO

PEPO:n kauden alku oli lähes vastaava mitä paikallisvastustaja Kultsulla. Avausottelussa tuli ruma 6-0 tappio Klubi 04 ja heti perään joukkue kärsi kotitappion Pallokerho Keski-Uusimaalla. Sitten joukkueen otteet parantuivat ja PEPO on pelannut heikon alun jälkeen kolme tappiotonta ottelua putkeen. Ensiksi joukkue voitti kovan nousijajoukkueen Legius Interin vieraissa maalein 4-2, jonka perään tuli tasapeli Järvenpään Palloseuraa vastaan. Viime torstaina joukkue otti ensimmäisen kotivoiton Mikkelin Kissoja vastaan maalein 1-0 ja nousi samalla sarjataulukossa keskikastiin aivan kärjen tuntumaan.

Puolustus on ollut joukkueen suurin murheenkryyni alkukaudesta, mutta sekin osa-alue alkaa pikkuhiljaa parantua. Kokenut Niko Pyyhtiä ja täksi kaudeksi hankittu Jens Harju kantavat isoa roolia alakerrassa. Keskikenttä ja hyökkäys ovat olleet PEPO:n parasta antia alkukaudesta. Keskikentän kolmikko Richard Ainscough, Aleksi Ikonen ja Jerry Särkkä ovat joukkueen aivot pelinrakentelussa. Varsinkin Ikosen tulo aivan kauden kynnyksellä nosti joukkueen potentiaalia entisestään. Kärjessä PEPO:lla pelaa Hermes Palomino, joka on osoittautunut hyväksi vahvistukseksi. Mies on tehnyt alkukaudesta kaksi maalia, mutta maalien lisäksi mies tekee paljon näkymätöntä työtä ja tarjoilee tekopaikkoja muille.

 

Arvio

Kauden ensimmäinen paikallisottelu luvassa, johon vierailija PEPO lähtee suosikkina, mutta Kultsun kotietu tasoittaa huomattavasti puntteja. Vaikka molemmat joukkueet ovat päästäneet alkukaudesta paljon maaleja niin viime aikojen otteet huomioiden mitään maalijuhlaa tuskin on luvassa. Tiukka ja tasainen paikallisottelu luvassa, jonka Gee veikkaa päättyvän vieraiden niukkaan voittoon

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.