HJK kohtaa tänään jalkapallon Mestareiden liigan karsinnoissa Färsaarelaisen HB Torshavnin. Viikko sitten pelattu otteluparin avauskohtaaminen päättyi Helsingissä HJK:n makeaan 3-0 voittoon, joten jatkopaikka näyttää Klubin kannalta erittäin hyvältä.
HJK lähtee siis hyvästä tilanteesta illan otteluun ja mikäli ihmeitä ei tapahdu, jatkaa HJK seuraavalle karsintakierrokselle. Toni Koskelan alaisuudessa joukkue on pelannut huomattavasti energisempää ja liikkuvampaa peliä kuin Lehkosuon alaisuudessa erityisesti hyökkäyssuuntaan ja tämä onkin näkynyt tilanteiden, maalipaikkojen sekä myös itse maalien muodossa.
Avausottelussa färsaarelaiset pystyivät ottelun alussa laittamaan jotenkin kampoihin, mutta Lassi Lappalaisen tekemä 1-0 maali vapautti HJK:n pelaamista. Joukkueiden tasoerosta kertoo paljon myös se, että Torshavn ei pystynyt laittamaan Klubia ahtaalle vaikka se pelasi ottelusta noin tunnin yhden miehen ylivoimalla, koska Faith Obilor otti jo reilun puolen tunnin pelin jälkeen toisen keltaisen korttinsa ja lensi näin ottelusta suihkuun. Tämän johdosta Obilor joutuu huilaamaan myös tämän illan ottelusta.
Viime aikoina nuoriso-osasto Kaan Kairinen – Lassi Lappalainen on pelannut todella hyvin ja ollut Riku Riskin ohella eittämättä joukkueen parhaimmistoa. Karinen on ollut keskikentällä todella loistava pelinrakentaja ja hän on myös rytmittänyt hyvin peliä. Avausottelussa Kairinen muun muassa alusti loistavalla syötöllä HJK:n voittomaalin. Lappalainen on puolestaan parantanut kauden aikana huomattavasti otteitaan ja hän onkin tehnyt neljässä viime ottelussa yhteensä kolme maalia.
HJK:n kokoonpanosta ei ole vielä tietoa, mutta mielenkiintoista on nähdä, uskaltaako päävalmentaja Toni Koskela antaa muutamille avainpelaajille lepoa, koska joukkue kohtaa heti tulevana lauantaina tärkeässä Veikkausliigan ottelussa sarjakärki Ilveksen.
Mikäli HJK etenee tämän iltaisesta otteluparista jatkoon, kohtaa joukkue seuraavalla karsintakierroksella, joko serbialaisen Crvena zvezdan tai liettualaisen Suduvan.