
Mestarien Liigassa pelattiin tiistaina E-H lohkojen viidennen kierroksen otteluita. Illan aikana tehtiin 28 maalia.
Illan viihdyttävin ja erikoisin matsi oli Sevilla-Liverpool, joista ei tapahtumia puuttunut. Ensimmäisen puoliajan jälkeen näytti Liverpool menevän selkeään voittoon johdettuaan Roberto Firminon kahdella ja Sadio Manen maaleilla jo 3-0. Mutta Sevilla ei luovuttanut vaan tuli tauolta sisuuntuneena ja teki kotiyleisön riemuksi uskomattoman nousun. Wissam Ben Yedder käynnisti kirin tehtyään kaksi maalia 10 minuutin sisään tuoden joukkueen maalin päähän ja lopulta Guido Pizarro huipensi nousun loppulukemiin 3-3 lisäajalla kulmapotkusta.
Lohkon toisessa ottelussa Spartak Moskova jäi kotona 1-1 tasapeliin Mariborin kanssa menetettyään johdon lisäajalla. Tasapelistä huolimatta Liverpool johtaa E-lohkoa pisteen erolla Sevillaan ja Spartak Moskova on vielä jatkopaikkataistelussa mukana kolmen pisteen erolla.
Hallitseva mestari Real Madrid varmisti odotetusti jatkopaikan otettuaan tennislukemin 6-0 murskavoiton APOEL:in vieraana. Cristiano Ronaldo ja Karim Benzema tekivät kaksi maalia mieheen. H-lohkossa Tottenham varmisti lohkovoiton otettuaan 2-1 vierasvoiton Dortmundista Harry Kanen ja Heung-Min Sonin maaleilla.
Illan toinen jatkopaikan varmistanut joukkue oli hieman yllättäen Besiktas otettuaan kotona 1-1 tasapelin Portosta. Samalla varmistui myös turkkilaisseuran lohkovoitto. Lohkon toisessa pelissä RB Leipzig otti tärkeän 4-1 vierasvoiton AS Monacosta. Leipzig taistelee lohkon toisesta jatkopaikasta Porton kanssa.
Muissa otteluissa Manchester City otti niukan 1-0 voiton Feyenoordista ja Napoli pysyi vielä mukana jatkopaikkakamppailussa napattuaan tärkeän 3-0 kotivoiton Shakhtar Donetskista.
Huomenna ohjelmassa on A-D lohkojen otteluita.
Illan otteluiden tulokset
Spartak Moskova – Maribor 1-1 (0-0)
82 min 1-0 Ze Luis
90+2 min 1-1 Mesanovic
Sevilla – Liverpool 3-3 (0-3)
2 min 0-1 Firmino
22 min 0-2 Mane
30 min 0-3 Firmino
51 min 1-3 Ben Yedder
61 min 2-3 Ben Yedder, rp
90+2 min 3-3 Pizarro
Manchester City – Feyenoord 1-0 (0-0)
89 min 1-0 Sterling
Napoli – Shakhtar Donetsk 3-0 (0-0)
56 min 1-0 Insigne
81 min 2-0 Zielinski
83 min 3-0 Mertens
Besiktas – Porto 1-1 (1-1)
29 min 0-1 Felipe
41 min 1-1 Talisca
AS Monaco – RB Leipzig 1-4 (1-4)
7 min 0-1 Jemerson, oma maali
9 min 0-2 Werner
31 min 0-3 Werner, rp
43 min 1-3 Falcao
45 min 1-4 Naby Keita
APOEL – Real Madrid 0-6 (0-4)
23 min 0-1 Modric
39 min 0-2 Benzema
41 min 0-3 Nacho
45+1 min 0-4 Benzema
49 min 0-5 Ronaldo
54 min 0-6 Ronaldo
Dortmund – Tottenham 1-2 (1-0)
31 min 1-0 Aubameyang
49 min 1-1 Kane
76 min 1-2 Heung-Min Son