Scroll Top

Liverpoolin huima ensimmäinen puoliaika liikaa Man Citylle – Barcelona odotetun vahva kotona

Gamblers UCL mestareiden liiga mestarien

Mestarien Liigassa pelattiin keskiviikkona kaksi puolivälierien ensimmäistä osaottelua.

Anfieldissa kohtasivat brittiseurat Liverpool ja Manchester City. Kotijoukkue Pool nujersi Valioliigaa johtavan Man Cityn ensimmäisellä puoliajalla. Maalitehtailun avasi 12.minuutilla Mohamed Salah, joka johtaa maalipörssiä Valioliigassa. Toinen maali tuli kymmenen minuuttia myöhemmin, kun Alex Oxlade-Chamberlain osui tarkalla noin 25 metrin kaukolaukauksella. Kolmannen maalin iski reilun puolen tunnin kohdalla Sadio Mane vastahyökkäyksen päätteeksi puskullaan.

Toisella puoliajalla Man City otti hallinnan itselleen, mutta Poolin puolustus kesti hienosti vastustajan hyökkäykset. Liverpool otti 3-0 voitollaan vahvan otteen välieriin.

 

Barcelona odotettuun kotivoittoon, Roma teki kaksi omaa maalia

Illan toinen ottelu käytiin Barcelonassa, jonne vieraaksi saapui AS Roma. Barca sai apua Romalta, kun ensimmäisellä puoliskolla Daniele De Rossi ja jälkimmäisellä jaksolla Konstantinos Manolas tekivät omat maalit. Tunnin kohdalla toppari Gerard Pique vei kotijoukkueen 3-0 johtoon.

Viimeisen kympin aikana molemmat osuivat vielä kerran. Ensin Edin Dzeko teki vierailijoiden ainoan osuman ja Luis Suarez iski 87. minuutilla loppunumeroiksi 4-1.

Toiset osaottelut pelataan ensi viikolla.

 

Illan otteluiden tulokset

Liverpool – Manchester City  3-0 (3-0)

12 min 1-0  Salah

21 min 2-0  Oxlade-Chamberlain

31 min 3-0  Mane

 

Barcelona – AS Roma  4-1 (1-0)

37 min 1-0  De Rossi, oma maali

55 min 2-0  Manolas, oma maali

59 min 3-0  Pique

80 min 3-1  Dzeko

87 min 4-1  Suarez

 

 

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.