Scroll Top

Liigan pudotuspelit alkavat – Oulussa Kärpät isännöi HIFK

Jääkiekko kiima alkaa, kun SM-liigan pudotuspelit pääsevät vauhtiin keskiviikkona niin sanotulla villi kortti kierroksella. Villi kortti – kierroksen otteluparit ovat Ässät vs Ilves ja Kärpät vs HIFK. Tässä ennakossa Gee käy läpi jälkimmäisen otteluparin avaus kohtaamisen, joka pelataan Oulussa. Joukkueet kohtasivat runkosarjassa kuusi kertaa ja noissa otteluissa HIFK oli selvästi niskan päälle voittaen Kärpät viidesti.

Ennakkoasetelmat

Viime vuosien kestomenestyjä Oulun Kärppien runkosarja oli kokonaisuudessaan pettymys ja joukkue sijoittuikin vasta sijalle kahdeksan. Vaikka Kärppien kausi onkin ollut tähän asti varsin heikko on joukkueen pelillinen ilme ollut varsin hyvää viimeisen kuukauden aikana. Kärpät voitti viimeisestä kahdestatoista ottelustaan kahdeksan, joten joukkue voi lähteä pudotuspeleihin hyvillä mielin.

Runkosarjassa Kärppien vahvuus oli hyvä puolustuspelaaminen ja joukkue päästi sarjassa neljänneksi vähiten maaleja. Puolustuksessa isoa roolia Lasse Kukkosen ohella kantaa Shaun Heshka, joka pelasi todella hyvän runkosarjan niin pisteiden kuin puolustuspelin osalta. Lisäksi Heshkan plus miinus tilasto oli joukkueen toiseksi paras + 16.

Embed from Getty Images

Hyökkäyspäässä Kärpät tarvitsee petrausta mikäli joukkue mielii mennä mitalipeleihin. Erityisesti tälle kaudelle hankituilta hyökkäyspään avainpelaajilta odotetaan selvää tason nostoa pudotuspeleissä.  Erityisesti isolla statuksella tulleelta Mikko Lehtoselta odotetaan hyökkäyspäässä nähtyä enemmän. Sitä vastoin helmikuussa hankittu Brock Trotter on osoittautunut hyväksi hankinnaksi ja mies on tehnyt yhdeksään peliin kovat tehot 4+8.

Embed from Getty Images

 

Erikoistilannepelaaminen on tällä hetkellä Kärpillä hyvin hanskassa. Runkosarjan lopussa joukkueella toimi sekä yli että alivoima varsin mallikkaasti ja prosenttien valossa alivoima oli, jopa liigan toiseksi parasta. Lyhyessä villi kortti sarjassa erikoistilannepelaamisella on iso merkitys ja sillä voidaan ratkaista, jopa kokonainen ottelusarja itselleen.

HIFK lähti kauteen yhtenä suurimmista mestari suosikeista. Ensimmäiset kymmenen peliä joukkue pelasi vielä varsin kelvollisesti, mutta tämän jälkeen suoritukset olivat todella heikkoja. HIFK:n materiaali ja pelaajabudjetti ovat SM-liigan eliittiä, joten runkosarjan yhdeksäs sija on todella suuri pettymys. Villi kortti kierros on seuralle todella tärkeä, koska putoaminen jo tässä vaiheessa kautta olisi joukkueelle katastrofaalinen suoritus. Runkosarjan lopussa HIFK esitti parempia otteita ja joukkue voitti yhdeksästä viimeisestä pelistään kuusi, joten sikäli HIFK voi lähteä pudotuspeleihin levollisin mielin.

Embed from Getty Images

Kärppien ohella myös HIFK:n parasta antia runkosarjassa oli puolustuspelaaminen. Joukkue päästi sarjassa seitsemänneksi vähiten maaleja, mutta esimerkiksi runkosarjan lopussa joukkueen puolustuspeli oli huomattavasti tiiviimpää. Joukkue päästi kymmenessä viime ottelussa yhdeksäntoista maalia eli alle kaksi maali ottelua kohden, joten tuolla puolustamisella on hyvä lähteä pudotuspeleihin. Toki päästettyjen maalien vähyyttä ei voi laittaa kokonaan puolustuksen piikkiin, koska maalivahti Kevin Lankinen pelasi todella hyvin runkosarjan lopussa ja mies onkin isossa roolissa mikäli HIFK mielii keväällä pärjätä.

HIFK:n suuri murheenkryyni on kauden aikana ollut todella heikko erikoistilannepelaaminen. Varsinkin ylivoima on ollut umpisurkeaa koko kauden vaikka paperilla joukkueella on hirveä nippu ylivoiman pyörittämiseen. Joukkueen ylivoima on prosenteissa ollut koko kauden sarjan heikointa ja esimerkiksi ero Tapparan ylivoimaan on tähtitieteellinen. Myös alivoiman kanssa riittää tekemistä vaikka se onkin huomattavasti ylivoimaa parempaa.

Embed from Getty Images

Arvio

Kauan odotetut pudotuspelit alkavat ja heti ensimmäisessä ottelussa on valtavat panokset, koska villi kortti kierros pelataan paras kolmesta systeemillä. Kärpät lähtee otteluun lievänä ennakkosuosikkina vaikka joukkueen kotipelaaminen ei olekaan ollut tällä kaudella takavuosien tasolla. Ottelu tulee ratkeamaan pieniin asioihin ja iso merkitys on sillä kumman joukkueen kärkipelaajat pystyvät suorittamaan paremmalla tasolla.  Äärimmäisen tasainen ottelu, koska molempien joukkueiden vire on viime aikoina ollut hyvällä tasolla. Gee veikkaa, että ottelussa haetaan voittajaa pitkän kaavan kautta.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.