Pitäisikö Juuse Saroksen olla Suomen ykkösmaalivahti kun joukkue kohtaa tiistaina Kanadan? Siinä kysymys mitä moni kiekkofani pohtii. Kari Jalonen sanoi ennen kisoja, että Mikko Koskinen on Suomen ykkösmaalivahti MM-kisoissa. Kisojen alussa myös näytti siltä, että Koskinen tulee pelaamaan kisat ykkösvahtina mutta sitten tuli vastaan Unkari ja Saros pääsi maaliin. Saros pelasi varman ottelun ja torjui nollan. Sama toistui sunnuntaina Slovakia vastaan eli varma suoritus ja nollapeli. Mikko Koskinen on pelannut kisoissa ihan hyvin mutta Saros on vain ollut parempi ja varmempi maalivahti. Lisäksi Saros on lyönyt kovat näytöt pöytään. Aina kun Saros on ollut MM-kisoissa maalilla tuloksena on ollut nollapeli. Okei otanta on pieni mutta siitä huolimatta.
Toinen iso ero on maalivahtien kehon kielessä. Saros huokuu itsevarmuutta kun mies pelaa maalilla ja kaikki torjunnat näyttävät helpon näköiseltä. Koskinen isona miehenä näyttää välillä kuin bambi olisi liukkaalla jäällä ja torjunnat ovat epävarmoja. USA:ta vastaan Koskinen imaisi USA:lais pelaajan laukauksen aivan liian helposti.
Tänä vuonna on muutenkin erikoinen tilannen MM-kisoissa. Yleensä Suomi on tunnettu siitä, että kisoissa on rautainen ja kokenut maalivahti kaksikko tai peräti kolmikko. Tänä vuonna kenttäpelaajat on rautaa ja maalivahdit vähän arpoja maajoukkuetasolla. Joukkueen kolmosmaalivahti Niklas Bäckström on pelannu edellisen arvokisaottelun vuonna 2010 Vancouverin olympialaisissa. Koskinen ja Saros ovat vielä vähän arpoja maajoukkuetasolla kun puhutaan pudotuspelipelaamisesta. Molemmilla maalivahdeilla on kokemusta MM-kisoista mutta vain alkusarjassa pelaamisesta. Saroksella on kuitenkin etu puolellaan, sillä mies oli vuonna 2014 nuorten maajoukkueen ykkösmaalivahti ja torjui kultaa Ruotsissa pelatuissa kisoissa.
Kari Jalosella on mielenkiintoinen tilanne edessä. Jalonen lupasi ennen kisoja julkisesti, että Mikko Koskinen on kisojen ykkösmaalivahti. No ei olisi ensimmäinen kerta kun Jalonen pettää lupauksensa. Lupasi mies Markus Granlundille kisapaikan mutta miten kävikään.
On mielenkiintoista seurata miten tilanne kehittyy. Pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa vai tekeekö Jalonen nuoresta Saroksesta ykkösmaalivahdin. Nykyisten näyttöjen perusteella Saros pitäisi ehdottomasti laittaa tiistaina lohkon päätöspeliin Kanadaa vastaan maalille. Se kuka pelaa torstaina kuoleman pelissä eli puolivälierässä onkin ihan kokonaan toinen juttu.