Jalkapallo – Huuhkajat kohtaa EM-karsinnoissa Liechtensteinin, lue ottelun ennakko

Huuhkajat kohtaa tänään vieraskentällä jalkapallon EM-karsinnoissa pienen ja piskuisen Liechtensteinin. Suomi lähtee otteluun hyvästä tilanteesta sillä, joukkue voitti lauantaina upeasti Bosnian.  Liechtenstein sitä vastoin hävisi edellisessä karsintaottelussa Armenialle vieraissa maalein 3–0. Suomi ja Liechtenstein pelasivat samassa karsintalohkossa. kun joukkueet karsivat vuoden 2010 MM-kisoihin. Silloin Huuhkajat jäi vieraissa 1-1 tasapeliin, joten mihinkään ylimielisyyteen ei tämän illan ottelussa ole varaa.

Ennakkoasetelmat otteluun

Suomi  

Suomi on aloittanut EM-karsinnat loistavasti ja kolmesta pelistä joukkue on kerännyt yhdeksän pistettä, jolla se on lohkossa Italian jälkeen toisena ja tällä hetkellä EM-kisapaikassa kiinni.

Lauantaina Huuhkajat pelasi todella hyvän ottelun Bosniaa vastaan ja varsinkin toisen puoliajan esitys oli joukkueelta todella väkevä. Suomi pystyi iskemään vastaiskuilla tehokkaasti ja sai Bosnian puolustuksen tasapainon horjumaan. Suomen keskikenttäpelaajat Tim Sparv ja Glen Kamara pelasivat hyvän ottelun ja samanlaista pelaamista odotetaan myös tänään. Erityisesti syötönkatkoissa ja hyökkäysten estämisessä tulee tämä kaksikko olemaan isossa roolissa.

Embed from Getty Images

Yksi mielenkiintoinen teema illan ottelussa on miten Suomi pystyy pelaamaan suosikin asemassa ja varsinkin, kun joukkue joutuu tai saa pitää enemmän palloa. Miten pallonhallinta vaikuttaa joukkueen esitykseen kentällä, koska nyt vastustaja tulee iskemään enemmän vastaan kuin Suomi. Erityisesti murtautuminen viimeiselle hyökkäyskolmannekselle on ollut tunnetusti vaikeaa. Toki vastustajan puolustus ei ole ollut mikään järin pitävä karsintojen alussa ja se on päästänyt kolmessa ottelussa jo 11 maalia. Maalinteossa Teemu Pukin rooli tulee jälleen olemaan iso, mutta esimerkiksi lauantain ottelussa avauskokoonpanossa pelannut Simon Skrabb omaa myös hyvän potentiaalin maalintekoon ja esimerkiksi viime kaudella mies teki Ruotsin liigassa peräti seitsemän maalia

Embed from Getty Images

Päävalmentaja Markku Kanerva tuskin mitään isoja muutoksia joukkueen kokoonpanoon tekee, mutta mielenkiintoista on nähdä aloittaako Petteri Forsell toisessa pelissä putkeen avauksessa, koska ainakaan  Bosnia ottelussa mies ei mitenkään säväyttänyt ja yksi vaihtoehto hänen tilalleen voisi olla maajoukkueessa hyviä otteita aikaisemmin esittänyt Pyry Soiri

Embed from Getty Images

 

Liechtenstein

Liechtensteinia povattiin jo ennakkoon lohkon heittopussiksi ja sitä se onkin ollut ainakin ensimmäisten otteluiden perusteella. Joukkueen pelaaminen ei ole toiminut hyökkäys eikä puolustussuuntaan, josta kertoo myös joukkueen todella surullinen maaliero nolla tehtyä ja yksitoista päästettyä maalia. Toki joukkue saa tänään pelata kotonaan, joka lisää yllätyksen mahdollisuutta ja jo pelkästään tasapelin ottaminen olisi joukkueelta todella hyvä suoritus.

Edellisessä ottelussa se kohtasi lauantaina Armenian eikä ainakaan tuon ottelun perusteelle mitään kovin vahvaa kuvaa joukkueesta  jäänyt. Armenia ratkaisi ottelun jo alussa ja teki kaksi maalia Liechtensteinin verkkoon ennen kuin oltiin edes 20 minuuttia saatu pelattua, joten kamppailu oli nopeasti ohi.,

Embed from Getty Images

Vaikka Liechtensteinista ei hirveästi ennakkoon tiedetä niin joukkueessa on kuitenkin muutamia hyviä pelaajia, jotka pelaavat yllättävän kovissa sarjoissa, joten ei se sitä pidä liikaa aliarvioida. Esimerkiksi hyökkääjä Marcel Buchel on kirjoilla Serie A seura Empolissa, Keskikentällä pelaava Dennis Salanovic pelaa Sveitsin pääsarjassa Thun:ssa, joten ihan hyvissä sarjoissa joukkueen pelaajat pääsevät pelaamaan tai ainakin harjoittelemaan. Toki joukkueen heikoimmasta kohdasta puolustuksesta lähes kaikki pelaajat tulevat oman maan pääsarjasta ja tämä onkin sitten näkynyt karusti myös kentällä ja esimerkiksi Italia pyyhki joukkueella lattiaa lukemin 6-0.

Embed from Getty Images

Samankaltaiset kirjoitukset

Jätä kommentti

Sinun täytyy kirjautua kommentoidaksesi.