Kanada ja Ruotsi kohtaavat toisensa MM-finaalissa tänään illalla klo 21:15. Kanada on voittanut kaksi maailman mestaruutta peräjälkeen, Ruotsi viimeksi vuonna 2013.
Ennakkoasetelmat
Kanada
Vaahteralehdet tuskailivat maalinteon kanssa puolivälieräpelissä isäntämaa Saksaa vastaan. Joukkue sai luotua paikkoja, mutta pelistä irtosi ainoastaan nihkeä 2-1 voitto. Osat saattoivat jo epäillä, että kun Venäjä luistelee seuraavaksi vastaan, se tulee koitumaan Kanadan tähtisikermän kohtaloksi. Ja siltä se myös välieräottelun ensimmäiset kaksi erää näyttikin, kunnes sitten esiin astui se Kanada, mitä viime vuodet ollaan totuttu näkemään. Neljä maalia viimeiseen erään ja tuloksena finaalipaikka.
Joukkueesta löytyy siis valtava määrä luonnetta ja sisukkuutta. Lisäksi kokemusta ei puutu, kun muun muassa Coloradon kaksikon Ryan O’Reillyn sekä Matt Duchenen kaulaan on ripustettu jo kaksi kultaista mitalia näistä karkeloista ja lisäksi yhden kullan miehiä on useampia. Kanadalta löytyy jokaisesta kentästä maalintekoon pystyviä pelaajia, joten Kanada pääsee pyörittämään loppuun asti neljän kentän rotaatiota hyökkäyksen osalta. Hyvänä esimerkkinä muun muassa nelosketjussa pelaava Wayne Simmonds, joka menneellä kaudella nakutti NHL:ssä 31 maalia. Puolustusta johtaa kaksikko Marc-Edouard Vlasic–Colton Parayko. Jälkimmäinen on varsinkin paukuttanut koko turnauksen ajan kovia viivakuteja ja tehnyt ajoittain tuhoa ylivoimalla. Turhia jäähyjä täytyy Ruotsin välttää viimeiseen asti, sillä välierässä nähtiin, miten Venäjän kävi. Ei kovin hyvin.
Kanadan pistelinko on ollut tähän mennessä Nathan MacKinnon paukuttaen tehot 6+8. Hyvää taustatukea mies on saanut Toronton superlupaukselta Mitch Marnerilta (4+7) sekä Carolinan Jeff Skinneriltä (4+5). Tähän voisi toki luetella lisäksi myös kaikki Kanadan nimimiehet ja NHL:ssä miljoonia tienaavat, mutta nostaisin esiin neloskentän Travis Konecnyn. Mies pystyy pisteiden tekoon, josta osoituksena kahdeksan paunaa yhdeksään peliin. Mutta Konecny on myös hyvin ketinen pelaaja ja tulee varmasti pääsemään finaalipelissä ruotsalaisten ihon alle. Maalinsuulla Calvin Pickard on pelannut vähintäänkin kiitettävästi.
Ruotsi
Ruotsi selvitti puolivälieränsä sekä välieränsä rutiiniesityksillä. Sveitsi kaatui 3-1 ja Suomi 4-1 eikä näiden jälkeen ollut enää tietoakaan ailahtelevasti sujuneesta alkulohkosta. Ruotsalaiskannattajat saivat nyt vähän balsamia haavoihinsa, kun edellisenä kahtena vuonna joukkue on tippunut jo puolivälierävaiheessa.
Ruotsin joukkue on vain vahvistunut kisojen edetessä, kun mukaan hyppäsi muun muassa tähtimaalivahti Henrik Lundqvist. Materiaali on Kanadan tavoin leveä ja varsinkin pakisto on kisojen vahvin. Ruotsilla on heittää ykköspariin Tampa Bayn kaksikko Victor Hedman-Anton Strålman ja esimerkiksi kolmos paristakin löytyy vielä herra nimeltä John Klingberg, joka teki päättyneellä kaudella Dallasin riveissä 49 tehopistettä. Kovasta puolustuksesta kertoo se fakta, että joukkue on päästänyt vain yhdessä pelissä enemmän kuin kaksi maalia.
Hyökkäys on paperilla heikompi kun vastustaja Kanadalla, mutta on silti toiminut loistavasti läpi turnauksen. Joukkueen ehdottomiin tähtiin kuuluu hyökkäyksen osalta nuori William Nylander, joka on pistepörssissä jaetulla kakkossijalla tehoilla 7+7. Maaleja on tehtaillut myös Elias Lindholm viiden osuman verran. Ruotsi on yhtenäinen joukkue ja pakit pystyvät tukemaan hyökkäystä hyvin. Ruotsi kääntää lisäksi nopeasti peliä viljelemällä pitkiä ja laadukkaita avauksia.
Arvio
Hyvätasoinen, vauhdikas sekä tulinen kamppailu tuloillaan. Kumpikaan ei lähde otteluun selvänä ennakkosuosikkina ja Gee uskookin, että minkäänlaista maali-iloittelua ei tulla näkemään. Kanadan kokeneet kehäketut tulevat varmasti olemaan ratkaisuhetkillä isossa roolissa, mutta Ruotsin todella vahvaa alakertaa ei ole helppo murtaa. Ottelu voi kääntyä kummalle tahansa, eikä jatkoajalle venynyt ottelu olisi suurikaan yllätys.