Scroll Top

Jääkiekon MM-kisat – Välierissä todellinen helmi luvassa kun Suomi kohtaa Ruotsin

MM2017 Jääkiekon MM2017 lätkä

Jääkiekon MM-kisat lähestyvät loppuaan ja tänään kisoissa pelataan paikoista finaaliin. Päivä alkaa Kanadan ja Venäjän välierä kohtaamisella, josta tuskin tunnetta tulee puuttumaan ovathan joukkueet olleet vuosikymmeniä viholliset toisilleen. Joukkueet kohtasivat edellisen kerran MM-kisoissa 2015 finaalissa, jossa Kanada murskasi Venäjän tylyin 6-1 numeroin. Päivän päättää todellinen välierien helmi, kun Suomi ja Ruotsi kohtaavat. Joukkueiden edellinen MM-kohtaaminen on 2013 kisoista, jolloin Ruotsi voitti Suomen samaisessa välierä vaiheessa puhtaasti lukemin 3-0 ja marssi lopulta aina mestaruuteen asti. Suomen edellinen voitto Ruotsista MM-tasolla on kuuluisa Bratislavan 2011 finaali, jossa Ruotsi murskattiin lukemin 6-1

Ennakkoasetelmat

Suomi

Leijonat pelasi turnauksen parhaan ottelunsa juuri oikeassa paikassa eli puolivälieräottelussa USA:ta vastaan. Joukkue pelasi todella ehjän 60 minuuttisen eikä antanut turnauksessa loistavasti esiintyneelle nuorisojengille mitään mahdollisuuksia. Samaa ehjää peliä ja laadukasta tekemistä vaaditaan myös tänään mikäli leijonalauma haluaa edetä loppuotteluun asti.

Suomi pystyi pelaamaan taktisesti edellisessä ottelussa todella loistavasti ja varsinkin tiivis keskialueen pelaaminen piti vastustajan poissa vaarallisilta maalipaikoilta. Edelliseen otteluun tehdyt ketjumuutokset näkyivät myös joukkueen otteissa ja varsinkin ykköskenttä, johon oli nyt nostettu Veli-Matti Savinainen piristyi huomattavasti.

Embed from Getty Images

Ruotsi otteluun lähdettäessä voittamiseen vaadittavat teesit ovat hyvin pitkälti samat kuin puolivälieräottelussa. Joukkue tarvitsee maailmanluokan maalivahtipeliä ja maalinsuulla olevalta Harri Säteriltä vaaditaan samanlaisia otteita mitä nähtiin USA:ta vastaan. Lisäksi erikoistilannepelaamisen pitää olla kunnossa. Suomi teki puolivälierässä voittomaalin ylivoimalla, mutta muuten ylivoima oli ottelussa vähän nihkeää. Jokatapauksessa Leijonien ykkös ylivoimakoostumus on pelannut kisoissa todella mallikkaasti ja varsinkin nuoriso-osasto Sebastian AhoMikko Rantanen ovat olleet ylivoimalla joukkueelle todella tärkeitä palasia.  Edellisessä ottelussa  päävalmentaja Lauri Marjamäki toi ylivoimaan uutta virtaa, kun mies nosti ylivoimalle KHL -jyrä Oskar Osalan. Osalan rooli ylivoimalla on olla maskimiehenä ja peittää sitä kautta maalivahdin näkökenttä.

Embed from Getty Images

Suomi pystyi puolivälieräottelussa pelaamaan jäähyttömästi ja samaa reseptiä olisi hyvä noudattaa myös Ruotsia vastaan. Mikäli alivoimalle joudutaan pitää alivoiman olla aktiivista, jotta Ruotsin tähtipelaajat eivät pääse pyörittämään peliä liian helposti. Onneksi tilastojen valossa Ruotsin ylivoima on, jopa Suomea heikompaa eikä joukkue ole tehnyt kuin kolme ylivoimamaalia, kun Suomi puolestaan on tehnyt puolet enemmän ylivoimamaaleja eli kuusi

Embed from Getty Images

 

Ruotsi

Rakas naapurimaa Ruotsi aloitti kisat vähän hapuillen, mutta nyt joukkueella on alla viisi peräkkäistä voittoa. Ruotsi sai näihin kisoihin todella nimekkään joukkueen, joka vain vahvistui kisojen edetessä. Puolivälierissä joukkue kaatoi kisoissa pirteästi esiintyneen Sveitsin maalein 3-1 ja ottelun suuria tähtiä oli nuori William Nylander, joka teki ottelussa tehot 1+1. Nylander on esiintynyt kisoissa muutenkin todella vahvasti ja nuorukainen on pistepörssissä kolmantena tehoin 6+6.

Embed from Getty Images

Ruotsin materiaali oli todella leveä sekä nimekäs ja varsinkin pakisto on kisojen ehdotonta eliittiä. Ykkösparissa joukkueella on Tampan kaksikko Victor Hedman-Anton Strålman. Kakkosparista löytyy Oliver Ekman-Larsson ja kolmos pariinkin on laittaa Dallasin John Klingberg, joka teki päättyneellä kaudella NHL:ssä 49 tehopistettä. Nyt, kun katsoi joukkueen puolustusta ei tarvitse ihmetellä miksi Ruotsi ei ole päästänyt kuin yhdessä ottelussa enemmän kuin kaksi maalia. Lisäksi joukkue sai kesken kisojen maalinsuulle kokeneen ja kaiken nähneen Henrik Lundqvistin, joten Leijonilla on kova työ murtaa tuota palettia.

Embed from Getty Images

Ruotsin hyökkäys on toiminut kisoissa loistavasti ja se on tehnyt tähän mennessä kolmanneksi eniten maaleja Venäjän ja Kanadan jälkeen. Puolivälierässä USA oli vaikeuksissa Suomen keskialueen puolustamisen kanssa, mutta Ruotsi on hyökkäyssuuntaan yhtenäisempi joukkue, joten se pystyy todennäköisesti selvittämään keskialueen sumpun jenkkejä laadukkaammin. Nopea kääntöpeli on myös yksi Ruotsin vahvuuksista ja se viljeleekin pitkiä laadukkaita avauksia, joten Leijona joukkueen on syytö olla hereillä. Lisäksi joukkueen pakistossa on todella paljon kiekollista taitoa, joten puolustajat pystyvät tukemaan hyvin hyökkäyksissä ja antamaan viivasta sekä laadukkaita vetoja että kovia ohjattavia syöttöjä.

Embed from Getty Images

Arvio

Kiekkofaneille on todellinen klassikko luvassa, joten tunnelmaa ja lätkä kiimaa on varmasti luvassa. Ruotsi lähtee välierään selvänä ennakkosuosikkina. mutta Suomi näytti jo puolivälierässä, että se pystyy hyvänä päivänä voittamaan kenet tahansa näissä kisoissa. Ottelun alku on tärkeä, jos Suomi pääsee otteluun hyvin mukaan ja se pystyy määräämään pelin tempoa on länsinaapureilla hikinen ilta luvassa. Gee veikkaa ja luottaa, että Lauri Marjamäen suojatit ottavat taktisella pelillä voiton ja marssivat toista kertaa peräjälkeen MM-finaaliin.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.