Scroll Top

Anfieldissa nähtiin uskomaton maali-ilottelu – Liverpool kaatoi Salahin johdolla AS Roman

UCL-mestarien-liiga

Mestarien Liigassa pelattiin tiistaina Anfieldissa Liverpool-AS Roma välierän ensimmäinen osaottelu.

Kotijoukkue Liverpool pelasi alun vaikeuksien jälkeen huimassa hurmostilassa. Loistavaa kautta pelaava Mohamed Salah iski entistä seuraansa vastaan kahdesti ensimmäisen puoliajan loppupuolella. Toisella puoliajalla Pool ja Salah jatkoivat hallintaa. Egyptiläinen syötti Sadio Manen ja Roberto Firminon maaleihin, jonka myötä koko hyökkäyskolmikko teki taas maaleja.

Firmino iski illan toisensa kulmapotkusta lähes 70 minuutin kohdalla. Siinä kohtaa Liverpool johti 5-0 ja näytti ratkaiseen otteluparin, mutta vierailijat tekivät vielä pienoisen loppukirin. Viimeisen kymmenen minuutin aikana Roma onnistui tekemään kaksi vierasmaalia. Ensin osui Edin Dzeko ja sen jälkeen Diego Perotti iski rangaistuspotkusta loppulukemat 5-2. Toinen osaottelu pelataan ensi viikon keskiviikkona Roomassa.

Edellisen kerran UCL-välierissä on tehty seitsemän maalia yhdessä ottelussa, kun Ajax voitti Bayernin 5-2 kaudella 1994-1995.

Huomenna ohjelmassa on Bayern Munchen-Real Madrid välierän avausosa.

 

Illan ottelun tulos

Liverpool – AS Roma  5-2 (2-0)

36 min 1-0  Salah

45+1 min 2-0  Salah

56 min 3-0  Mane

62 min 4-0  Firmino

69 min 5-0  Firmino

81 min 5-1  Dzeko

85 min 5-2  Perotti, rp

 

 

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.