Scroll Top

Valioliiga raportti – Manchester United kaatoi sarjakärki Chelsean

Gamblers valioliiga

Jalkapallon Valioliigassa ei pääsiäisenä taukoa pidetty vaan pelattiin tuhti kierros huippufutista lauantaina sekä sunnuntaina. Kierros tarjosi paljon maaleja ja taistelu mestaruudesta sekä putoamisesta käy edelleen todella kuumana ja myös europaikkojen kohtalo on sarjassa vielä täysin auki.

Tottenham jatkaa hurjassa vireessä

Viikonloppu alkoi lauantaina Tottenhamin ja Bournemouthin kohtaamisella. Hurjassa vireessä viime kuukaudet ollut Tottenham aloitti pelin vahvasti ja johti tauolla ottelua jo maalein 2-0. Sama meno jatkui puoliajan jälkeen, kun Harry Kane vei lontoolaiset 3-0 johtoon kauden 20 maalillaan. Vincent Janssen kaunisteli lopussa vielä lukemia ja kotijoukkue otti murskaavan 4-0 voiton ja kavensi Chelsean johtoa sarjan kärjessä neljään pisteeseen. Voitto oli Tottenhamille jo seitsemäs peräkkäinen ja noissa otteluissa joukkueen maaliero on ollut murskaava 22-4.

http://gty.im/475249598

Lauantai jatkui vielä mielenkiintoisilla otteluilla, kun Crystal Palace ja Leicester kohtasivat putoamistaistelun kannalta tärkeässä ottelussa. Viime aikoina pirteästi pelannut Leicester meni ottelussa jo 2-0 johtoon Robert Huthin ja Jamie Vardyn maaleilla. Kotijoukkue ei kuitenkaan luovuttanut vaan kampesi vielä tasoihin Yohan Cabayen ja Christian Benteken maaleilla. Ottelu myös päättyi 2-2 numeroihin, joten molemmat joukkueet parantelivat hieman asemiaan sarjataulukossa ja erityisesti Leicesterin tilanne sarjapaikan kannalta näyttää hyvältä ja eroa viimeiseen putoajaan on jo yhdeksän pistettä.

Embed from Getty Images

Lauantai päättyi Southamptonin ja Manchester Cityn kohtaamiseen. Vieraat hallitsivat hienokseltaan avaus puoliaikaa, mutta tauolle mentiin maalittomissa nolla-nolla lukemissa. Toisen puoliajan City aloitti vahvasti ja siirtyi ottelussa johtoon, kún toista puoliaikaa oli pelattu noin kymmenen minuuttia David Silva antoi kulman ja puolustaja Vincent Kompany puski voimalla sisään ja vieraat siirtyi ottelussa 1-0 johtoon. Tämän jälkeen ottelu pysyi tasaisena kunnes vieraat saivat vahvan kolmen minuutin jakson reilut kymmenen minuuttia ennen loppua, jonka aikana se teki kaksi maalia kotijoukkueen verkkoon. Ensiksi osui Leroy Sane ja heti perään Sergio Aguero, jonka jälkeen ottelu oli taputeltu. Voitto piti Cityn sarjassa neljäntenä ja mukana taistelussa ensi kauden Mestarien liigan paikoista.

http://gty.im/455881978

Muissa lauantain otteluissa Everton voitti Burnleyn 3-1 ja Stoke voitti Hullin samoin 3-1 lukemin. Sarjan viimeisenä oleva Sunderland pelasi kotonaan 2-2 tasapelin West Hamia vastaan ja Watford puolestaan voitti kotistadionillaan Swansean 1-0 ja joukkue jatkaa sarjassa kymmenentenä. Lauantain tulokset eivät muuttaneet sarjasijoituksia juuri mihinkään, joten asetelmat säilyivät loppukauden kierroksiin lähdettäessä todella jännittävinä.

 

Manchester United kaatoi vakuuttavalla esityksellä Chelsean

Sunnuntaina pelattiin todellinen huippuottelu, kun Manchester Unitedin vieraaksi saapui sarjakärki Chelsea. United lähti otteluun haastavasta tilanteesta, koska joukkueella on todella tärkeä Eurooppa-liigan ottelu ensi torstaina, joten oli arvoitus millä miehistöllä joukkue lähtee tärkeään Chelsea otteluun. Jose Mourinho lähti kuitenkin otteluun lähes parhaalla miehistöllä ja vain Zlatan Ibrahimovic ja Henrikh Mkhitaryan aloittivat penkillä.

Embed from Getty Images

United tuli kamppailuun todella väkevästi ja siirtyi ottelussa johtoon, kun 7 minuuttia oli pelattu. Ander Herrera syötti Marcus Rashfordin puolittain läpi ja mies laittoi pallon varmasti ohi Chelsea-vahti Asmir Begovicin. United hallitsi avaus puoliaikaa selvästi eikä antanut Chelsealle minkäänlaisia mahdollisuuksia, mutta lisämaaleja ei kuitenkaan nähty ja tauolle mentiin 1-0 numeroissa. Heti tauon jälkeen nähtiin ottelun toinen maali. Ashley Youngin kuljetuksen jälkeen pallo tuli boksissa Ander Herreralle, joka laukoi tulisesti ja pallo kimposi Chelsea puolustajan kautta maaliin. Maali oli Herreran kauden avausmaali Valioliigassa ja tuolla osumalla United siirtyi ottelussa 2-0 johtoon. Tämän jälkeen kotijoukkue antoi pallonhallinnan vieraille, mutta mitään vaarallista Chelsea ei saanut aikaan, joten Manulle todella tärkeä voitto taistelussa kolmen joukkoon pääsystä, joka tietäisi sille Mestarien liigan paikkaa ensi kaudeksi.

Embed from Getty Images

Käytännössä koko kauden Valioliigaa johtanut Chelsea  puolestaan menetti etumatkaansa Tottenhamiin ja eroa kaksikon välillä on enää 4 pistettä, kun sarjaa on vielä kuusi kierrosta pelaamatta. Toki Chelsean etuna on se, että sen sarjaohjelma on huomattavasti Tottenhamia helpompi. Ensi viikolla Chelsea ja Tottenham kohtaavat FA Cupissa, joten tuossa ottelussa voidaan hakea henkisiä asetelmia loppukauteen lähdettäessä.

 

Sunnuntain iltapäivä-ottelussa hyvää kautta pelaava West Bromwich isännöi sarjakolmosta Liverpoolia. Avaus puoliaika oli pallonhallinnan osalta Liverpoolin hallintaa, mutta maalipaikoilla ei avaus puoliajalla juhlittu. Lisäajalla James Milner antoi vapaapotkun, jonka Lucas Leiva jatkoi päällään maalille ja Roberto Firmino puski pallon varmasti verkkoon ja Liverpool pääsi tauolle maukkaassa 1-0 johdossa.

http://gty.im/508742444

Toisella puoliajalla kotijoukkue yritti vimmatusti tasoitusta, mutta tuloksetta. Paras paikka tuli Matt Phillipsille, jonka laukauksen Liverpoolin maalivahti Simon Mignolet kuitenkin torjui. Vaarallisia tilanteita ei enempää nähty, joten Liverpoolilla arvokas 1-0 vierasvoitto. Voiton ansiosta Liverpool vankisti asemiaan kolmen parhaan joukossa ja se on sarjassa tällä hetkellä kolmantena. Tosin joukkue on pelannut yhdestä kahteen ottelua haastajiaan enemmän, joten kolmos paikka ei ole joukkueella vielä läheskään varma vaan  voittoja pitää tulla myös jatkossa, jotta kaudesta tulee onnistunut.

 

Valioliiga kierros päättyy huomenna, kun häntäpään Middlesbrough isännöi sarjassa jo seitsemänneksi tippunutta Arsenalia. Tosin Arsenal on pelannut edellä meneviä selvästi vähemmän ja esimerkiksi kuudentena oleva Everton on pelannut kolme ottelua lontoolaisia enemmän. Arsene Wengerin suojatit ovat pelanneet viime aikoina heikosti, joten voittoja pitäisi alkaa tulemaan muuten edellä menevät karkaavat. Viime maanantaina joukkue kärsi tylyn 3-0 tappion Crystal Palacelle, joten samanlaiseen nöyryytykseen ei joukkueella ole varaa. Kotijoukkue tarvitsee myös pisteitä mikäli se mielii vielä sarjapaikan säilyttää. Voitolla Middlesbrough nousisi kolmen pisteen päähän Hullista, joka on juuri putoamisviivan paremmalla puolella sijalla 17.

Embed from Getty Images

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.