Scroll Top

Tulihan se sieltä! – Bottakselle uran ensimmäinen paalupaikka!

Embed from Getty Images

Valtteri Bottas on ajanut hetki sitten päättyneissä Bahrainin GP:n aika-ajoissa Formula 1 -uransa ensimmäisen paalupaikan.

Bottaksen kellottama kärkiaika 1.28,769 tuli hänen viimeisellä vedollaan, johon tallikaveri Lewis Hamilton ei enää pystynyt vastaamaan pitkälti huonon kakkossektorinsa vuoksi ja näin Hamilton jäi lopulta suomalaiskuskin taakse kahdella sadasosalla. Viimeksi suomalaisen nappaamaa paalupaikkaa on juhlittu vuonna 2008 Silverstonessa Heikki Kovalaisen ajamana, joten muutama kisa on tässä välissä ehditty ajaa.

Ferrarit jäivät lopulta aika kauaksi Mersuista, kun Sebastian Vettelin ero kärkeen kolmospaikalta venähti reiluun 0,4 sekuntiin ja Kimi Räikkösen puolestaan noin 0,8 sekuntiin. Kimin lähtöruutu on huomenna vasta viides, kun eteen kiilasi Red Bull -kuljettaja Daniel Ricciardo kahden sadasosan turvin. Toista Red Bullia ajanut Max Verstappen kellotti puolestaan vasta kuudenneksi nopeimman ajan, mikä oli ehkä pienoinen yllätys, sillä mies oli ennen viimeistä aika-ajo-osiota hyvässä vireessä aivan kärkikolmikon tuntumassa.

Aika-ajojen tulokset kokonaisuudessaan:

1. Valtteri Bottas, Mercedes
2. Lewis Hamilton, Mercedes
3. Sebastian Vettel, Ferrari
4. Daniel Ricciardo, Red Bull
5. Kimi Räikkönen, Ferrari
6. Max Verstappen, Red Bull
7. Nico Hülkenberg, Renault
8. Felipe Massa, Williams
9. Romain Grosjean, Haas
10. Jolyon Palmer, Renault
11. Daniil Kvjat, Toro Rosso
12. Lance Stroll, Williams
13. Pascal Wehrlein, Sauber
14. Esteban Ocon, Force India
15. Fernando Alonso, McLaren
16. Carlos Sainz, Toro Rosso
17. Stoffel Vandoorne, McLaren
18. Sergio Perez, Force India
19. Marcus Ericsson, Sauber
20. Kevin Magnussen, Haas

Huominen Bahrainin GP pyörähtää käyntiin suomen aikaa klo 18:00.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.