Scroll Top

Tunnelma katossa – HIFK ja HJK tasasivat pisteet

Stadin Kingit marssilla

Kauden ensimmäinen kamppailu HIFK:n ja HJK:n välillä pelattiin täyden Sonera Stadiumin edessä. Yleisöä oli saapunut katsomaan Veikkausliigan historian parhaimpaan tunnelmaan äitynyttä ottelua 10 070 katsojaa. Yleisö sai haluamansa eikä lopputulos 1-1 ollut vääryys.

Tunnelmaa pelissä riitti alusta päätösvihellykseen asti ja molemmissa päissä olevat kannattajaryhmät pistivät parastaan. Kannustuksiin ajoittain mukaan lähtivät myös sivuilla olevat katsojat ja meno tuntui välillä jopa siltä kuin peli olisi pelattu jossain muualla kuin Suomessa.

– En ikinä ole pelannut tuollaisen huutomyrskyn edessä, fiilisteli HIFK:n Joni Korhonen.

Korhonen oli yksi illan sankareista, sillä hän vastasi IFK:n tasoitusmaalista. Maalihan syntyi rangaistuspotkusta tilanteessa 1-1. Korhonen pääsi tälläämään maalin omien kannattajiensa edessä, joka sai miehen tunteet pintaan.

– Uskomaton fiilis oli mennä tuulettamaan omien fanien eteen, Korhonen myönsi.

HJK meni neljän pelatun minuutin jälkeen ottelussa johtoon Mike Havenaarin maalilla. Maali oli aistittavissa, sillä Klubilla oli ennen tuota osumaa kova paine IFK:n päädyssä. Hetken aikaa näytti siltä, että sinivalkoiset menisivät menojaan mutta toisin kävi.

HIFK:n tehdessä tasoituksen kääntyi myös pelin hallinta enemmän heille. Punaisilla oli monta hyvää paikkaa tehdä myös johtomaali ja ottelun lopussa tuli vielä kulmapotku, josta HIFK ei onnistunut kuitenkaan maalia tekemään. Pisteet jaettiin lukemin 1-1.

Ottelun suurin voittaja oli Veikkausliiga, sillä peli oli äärettömän hyvää mainosta jalkapallolle. Suomalaisen jalkapallon pääsarja on vuosia ollut aliarvostettua, joka johtuu juuri tunnelmattomista otteluista. Tänään sitä tunnelmaa riitti yllin kyllin. Tämän ottelun tunnelma ei kalpene edes jääkiekko-ottelun tunnelmalle, vaan oli jopa parempaa.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.