Scroll Top

SM-liiga – Tänään alkaa TPS:n ja Tapparan välieräsarja paikasta finaaleihin

Tänään jatkuu SM-liigan pudotuspelit välierien toisella otteluparilla, jossa ensimmäisessä kohtaamisessa Turussa TPS isännöi kaksinkertaista peräkkäistä Suomen mestaria Tapparaa. TPS eteni välieriin voittamalla SaiPan otteluvoitoin 4-2 ja samoin 4-2 voiton eteni myös Tappara välieriin lyötyään KalPan. Runkosarjassa TPS kuritti tamperelaisia oikein huolella voittamalla kaikki neljä keskinäistä kohtaamista maalierolla 16-6.

 

Ennakkoasetelmat

TPS

TPS:n runkosarja sijoitus oli jälleen hienosti toinen viime kauden tapaan. Viime vuonna joukkue tosin tippui heti pudotuspelien avauskierroksella, mutta nyt joukkue eteni puolivälieristä jatkoon kaatamalla SaiPan voitoin 4-2. Ottelupari oli yllättävän tasainen ja oli lähellä, että oltaisiin menty seitsemänteen peliin, mutta TPS hoiti sarjan kuudennen ottelun jatkoerässä.

TPS pelasi puolivälierissä ajoittain todella hyvää jääkiekkoa niin kuin esimerkiksi kolmannessa puolivälieräottelussa, jossa joukkue voitti SaiPan peräti 7-0, mutta monessa ottelussa joukkueen pelaamisen laatu ailahteli liikaa eikä ehjiä 60 minuuttisia juuri tullut. SaiPa haastoi monessa ottelussa todella hyvin ja johti päätöerässä kahdella maalilla parissakin ottelussa, mutta turkulaisten hyvä kiri nosti joukkueen voittoon, mutta kovin monessa ottelussa ei TPS päässyt pelinpäälle ja hallitsemaan samalla ottelua.

Puolustus oli TPS:llä vähän hankalaa pudotuspelien alussa ja joukkue päästi kolmessa ekassa ottelussa yhteensä kahdeksan maalia, mutta vastaavasti noissa kolmessa ottelussa hyökkäys toimi todella hyvin tehden kolmeen peliin yhteensä 17 maalia, joka on ottelua kohden lähes 6 maalia. SaiPaa eniten kurittivat Oula Palve sekä Ilari Filppula, jotka tekivät ottelusarjassa tehot 1+7. Eric Perrin kunnostautui erityisesti maalinteossa tehden ottelusarjassa tehot 5+2.

Ottelusarjan loppua kohden puolustus jatkoi vahvaa pelaamistaan ja päästi sarjan kolmessa viimeisessä pelissä vain kuusi maalia, mutta vastaavasti hyökkäyspelaaminen rupesi tökkimään. Joukkue teki sarjan kolmessa viimeissä ottelussa vain kolme maalia, mutta eteni silti jatkoon. Tomi Kallio oli loukkaantuneena sivussa lähes koko puolivälieräsarjan, mutta palasi kehiin puolivälierien neljännessä ottelussa. En tiedä johtuiko pelkästään Tomi Kalliosta tai mistä, mutta tuntui, että miehen mukaan tulo enemmän sekoitti joukkueen hyökkäyspelaamista kuin auttoi sitä. Toki Kallio teki kahteen peliin kaksi syöttöä ja uskon, että mitä pidemmälle kevät etenee sitä paremmaksi miehen pelaaminen muuttuu, koska miehellä oli lähes kuukauden tauko peleistä ennen kuin mies palasi puolivälierissä kaukaloon.

Erikoistilannepelaaminen on turkulaisille toiminut kiitettävästi pudotuspeleissä. Prosenttien valossa TPS:n ylivoima on kaikista joukkueista parasta pudotuspeleissä  lähes 37 prosenttista. Joukkue on tehnyt 19 yrityksestä peräti 7 ylivoimamaalia. Ajallisesti TPS:llä on kulunut välieräjoukkueista selvästi vähiten yhden ylivoimamaalin tekemiseen vain vajaat 5 minuuttia, kun illan vastustaja Tapparalla on kulunut yhden ylivoimamaalin tekoon peräti 8,31 minuuttia.

Alivoimapelaaminen on ollut myös ihan hyvää kevään peleissä. TPS on ollut 20 kertaa alivoimalla ja päästänyt 3 alivoimamaalia prosenttien ollessa tasan 85,00. Kaikesta huolimatta joukkueen erikoistilannepelaaminen on sekä yli että alivoiman osalta parempaa kuin illan vastustaja Tapparalla.

Maalivahtipeli on elänyt yllättävän paljon turkulaisilla eikä puolivälierissä tuntunut löytyvän maalinsuulle selkeää ykköstä vaan siellä saattoi olla, joko Oskari Setänen tai Rasmus Tirronen. Nyt viime otteluissa tuokin osa-alue on rauhoitettu ja Setänen on vakuuttanut toistaiseksi ykkösmaalivahdin paikan itselleen ja aloittaa tänään kolmannen perättäisen ottelun TPS:n maalilla. Toki hieman ihmetyttää miksi TPS ei peluuta Rasmus Tirrosta, joka on pelkkien tilastojen valossa pelannut pudotuspelit huomattavasti paremmin kuin Setänen. Tirrosen torjuntaprosentti reilusta kahdesta pelistä olivat 96,61 ja mies on päästänyt keskimäärin alle maalin per kamppailu eli noin 0,88 maalia ottelua kohden. Setänen on taas pelannut maalilla noin puolet enemmän kuin Tirronen, mutta tilastot ovat todella paljon heikommat. Torjuntaprosentti on vain reilut 90,74 ja päästettyjen maalien keskiarvo on 2,39, joka on ihan kelvollista tasoa. Tosin ei noilla tilastoilla ole hirveästi merkitystä, koska niin kauan kuin Setänen torjuu joukkueelleen voittoja on kaikki Turussa tyytyväisiä seurajohtoa myöten.

 

Tappara

Jukka Rautakorven luotsaaman Tapparan kausi ja varsinkin sen runkosarja oli ylättävän tasainen ilman suurempia ailahteluja. Toki runkosarjassa oli muutamia 3-4 pelin heikkoja jaksoja, mutta niitä tulee jokaiselle joukkueelle. Tappara oli koko kauden 3-4 parhaan joukossa ja taisteli jossain vaiheessa kautta, jopa runkosarjan voitosta, mutta juuri ne heikot hetket ja varsikin 21 jatkoajalle mennyttä ottelua, joka oli kaikista joukkueista eniten pudotti Tapparan vähintäänkin kakkospaikalta pois.

Puolivälierissä Tappara sai vastaansa viime kauden finalistin KalPan, jonka joukkue voitti tasaisen taistelun jälkeen voitoin 4-2. Ottelusarjassa joukkue oli erityisesti vieraissa todella hyvä ja voitti kolmesta vieraspelistä kaksi, jotka olivat nimenomaan nämä sarjan kaksi tärkeää viimeisintä vieraspeliä, joissa joukkue teki yhteensä seitsemän maalia.

Kuva: Mikko Pylkkö

Tapparan puolustus toimi todella hyvin puolivälierissä ja se päästi kuudessa ottelussa 13 maalia omiin eli 2,1 maalia ottelua kohden, joka on todella hyvä lukema, kun miettii voittamista välierissä. Lisäksi Tapparan puolustuspelaaminen parantui mitä pidemmälle ottelusarja KalPaan vastaan eteni. Sarjan kolmessa viimeisessä ottelussa joukkue päästi vain 1,3 maali omiin per peli, joka on näin kovan tason otteluissa todella huikea lukema. Joukkueen puolustus on niin leveä, että turha yksittäisiä pelaajia juurikaan mainita, mutta pari nimeä voi kuitenkin nostaa esiin. Esimerkiksi Niko Mikkola on pelannut pakistossa todella hyvin vaikka pisteitä ei ole vielä tullut, mutta miehen +/-  +6 lukema kuitenkin kertoo paljon, joka on puolustuksen paras. Lisäksi pakkipari Veli-Matti Vittasmäki-Otso Rantakari on pelannut myös hyvällä tasolla pudotuspeleissä. Rantakari huolehtii kiekollisesta pelaamisesta ja pisteiden tekemisestä, kun taas Vittasmäki on enemmän puolustava puolustaja, joka onnistui tekemään myös pisteitä KalPa -sarjassa kahden syötön muodossa ja +/- lukema oli myös komea +5. Kokonaisuudessaan Tapparan pakisto on todella laadukas ja ehkä paras kaikista jäljellä olevista joukkueista varsinkin, kun takana on maalilla luotettava Dominik Hrachovina

Hyökkäys on Tapparalla myös kohdillaan vaikka joukkueesta ei löydy samalla tavalla tappavaa ykköskenttää kuin esim Kärpistä tai TPS:stä, mutta Tapparan hyökkäysmateriaali on todella leveä. Sen huomasi jo puolivälieriäsarjan jälkeen, kun katseli miten tasaisesti joukkueen tehot jakautuivat. Slovakki Tomas Zaborsky yllätti positiivisesti playoffien alkuun tehden ekassa kuudessa pelissä tehot 2+4 eli piste per tahti. Kristian Kuusela aloitti totutun varmasti tehden tehot 2+3 ja myös Jukka Peltola teki pisteet 1+3. Zaborskyn ohella yksi yllättäjä oli runkosarjassa pelinsä kanssa vielä takkuillut Matti Järvinen, joka teki tehot 1+3 puolivälieräsarjassa ja oli sen lisäksi joukkueen parhaita aloittajia reilulla 55 prosentilla.

Lisäksi hyökkäyksestä löytyy useita pelaajia, jotka voivat nostaa tasoaan kuten Niko Ojamäki ja Sebastian Repo. Yksi iso kevään pelaaja voi olla Jere Karjalainen, joka on erikoistunut useana kautena todella tärkeisiin maaleihin juuri keväällä. Tapparan onneksi sekä Henrik Haapala että Jere Karjalainen palaavat joukkueen kokoonpanoon tänään Turussa.

Arvio ottelusarjasta

Todella tasainen ottelusarja luvassa ja vaikka TPS:llä onkin kotietu niin puolivälierät, kun ottaa huomioon niin pelaamisen perusteella itse laittaisin Tapparan prosentein 53-47 suosikiksi. Koska Tappara on jo tänä keväänä näyttänyt, että pystyy hakemaan voittoja myös vieraissa. Lisäksi Tapparalla on paljon voittamisen kulttuuria seurassa ja lisäksi joukkue on tottunut menestymään viimeisten vuosien aikana, joten tämä välierissä pelaaminen ei joukkuetta ainakaan jännitä. Toisaalta TPS:ssä on sopivasti kokemusta sekä nuoruutta ja mikä tärkeintä niin kova halu voittaa jotain isoa eli mestaruus.Voittamisen halulla voi tässä sarjassa olla iso merkitys, kun miettii, että isolla prosentilla Tappara pelaajista on mestaruus tai vähintään mitali voitettuna, joten voiko olla, että tampereen suunnalla on maha jo täynnä. Gee veikkaa, että kokemus ja voittamisen kulttuuri näkyy ja Tappara etenee tästä parista jatkoon ja sitä kautta finaaleihin voitoin 4-2.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.