Jääkiekon MM-kisojen toinen päivä starttasi iltapäivällä kahden ottelun voimin. Sveitsi avasi taipaleensa turnauksessa Italiaa vastaan, kun taas toisen lohkon kamppailussa vastakkain olivat Tanska ja Ranska.
Viime keväänä hopealle kurkottanut Sveitsi sai otteluun salama-alun, kun joukkue iski heti avauserään neljä osumaa. Punapaitojen 9-0 voittoon päättyneissä murskajaisissa tehokkaana hääri erityisesti Kevin Fiala, joka kasasi tehopisteet 3+1.
Hattutempun ja neljän tehopisteen myötä NHL-hyökkääjä nousi turnauksen pistepörssin kärkipaikalle. Sveitsille isonumeroinen voitto tiesi väliaikaista ykköstilaa B-lohkossa.
Hissijoukkueena tunnettu Italia taistelee tänäkin vuonna putoamista vastaan. Lohkon viimeiseksi jäänyt joukkue tipppuu luonnollisesti sarjaporrasta alemmas.
Suomen kanssa samassa lohkossa taistelevat Ranska ja Tanska avasivat kisaurakan pitkän kaavan kautta. Ratkaisua haettiin aina voittolaukauksista saakka.
Tanska nousi heti ottelun alussa kuskin paikalle, mutta johtoasema tyrehtyi toisessa erässä Ranskan iskiessä kolmesti kiekon ohi Sebastian Dahmin.
Kahden maalin takaa-ajoasemasta huolimatta juutit kampesivat takaisin otteluun mukaan ja lopulta aina voittoon asti. Voittolaukauksissa 5-4 ratkaisuosuman veivasi Frederik Storm.
Seuraavat ottelut Slovakiassa käynnistyvät klo 17:15. Suomen taival puolestaan jatkuu klo 21:15 kisaisäntä Slovakiaa vastaan.