Scroll Top

Salibandy – Suomi kohtaa puolivälierässä Tanskan

Suomen miesten salibandymaajoukkueella alkavat tosipelit tänään perjantaina, kun puolivälierässä vastaan asettuu pirteästi kisoissa esiintynyt Tanska.

Ottelun lähtökohdat

Tanska pelasi alkusarjassa toisella puolella kaaviota niin sanotulla helpommalla puolella. Joukkue voitti kaikki kolme alkulohkon otteluaan ja lunasti näin ollen paikan pudotuspeleihin. Karsintaottelussa  puolivälierä paikasta vastaan tuli kisaisäntä Latvia. Tanska oli ottelussa jo kolme maalia tappiolla, mutta joukkue näytti luonteensa ja nappasi lopulta voiton rankkareiden jälkeen lukemin 6-5.

Tanska on suurelle yleisölle vielä varsin tuntematon joukkue, mutta muutama hyvä pelimies joukkueesta kuitenkin löytyy. Erityisesti kaksikko Andreas Glad PedersenStefan Hedorf on esiintynyt kisoissa todella väkevästi. Duo oli isosti esillä edellisessä Latvia kamppailussa ja Pedersen on paukuttanut neljässä pelaamassaan ottelussa tehot 7+2. Nähtäväksi jää onnistuuko kaksikko myös Suomea vastaan.

Embed from Getty Images

Suomi lähtee perjantain otteluun suurena ennakkosuosikkina ja muu kuin voitto olisi ison luokan yllätys. Suomi on esiintynyt kisoissa vakuuttavasti ja erityisesti otteluiden alut ovat olleet joukkueella vahvoja. Jos pientä miinusta joukkueen tekemisestä hakee niin jäähyjä joukkueen ei parane ottaa, siitä esimerkkinä Sveitsi kamppailu, jossa joukkue menetti kolmen maalin johdon turhien jäähyjen ja huonon alivoiman takia.

Suomen joukkueesta esiin pitää nostaa Peter Kotilainen, joka on pelannut vahvat kisat tähän mennessä. Mies on pystynyt ottelusta toiseen pelaamaan hyvällä tasolla ja olemaan hyökkäyssuuntaan todella iso uhka. Kotilainen on tehnyt kolmessa pelissä hurjat 5+5 tehot eli noin kolme pinnaa per ottelu.

Vedonlyöjille Gee veikkaa otteluun yli 12 maalia.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.