SM-liigassa pelataan tänään täysi seitsemän ottelun kierros. Hämeenlinnassa kohtaavat eilen tappiolla kautensa aloittaneet HPK ja Tappara. Samoin Lahdessa kohtaavat tappiolla aloittaneet Pelicans ja Lukko. Kärpät puolestaan aloittaa kautensa vasta tänään, kun Raksilaan saapuu vieraaksi KalPa. Eilen hienosti Tapparan yllättänyt Ilves lähtee hakemaan toista voittoaan, kun Hakametsässä vastaan asettuu JYP. Jukurit voitti eilen todella upeasti vieraissa KalPan, mutta tänään vastus kovenee entisestään, kun Mikkeliin saapuu vieraaksi HIFK, joka haki perjantaina voiton Jyväskylästä. Porissa kohtaavat myös kaksi voitolla kautensa aloittanutta joukkuetta, kun Ässät ja TPS kohtaavat toisensa.
Geen ennakossa pureudutaan Lappeenrannassa pelattavaan SaiPan ja KooKoon väliseen Kaakon Derbyyn. Joukkueet kohtasivat jo eilen Kouvolassa ja tuo ottelu tarjosi katsojille kaikkea mitä hyvä jääkiekko-ottelu pitää sisällään eli maaleja, draamaa ja eritoten tunnetta. KooKoo näytti ottavan ottelusta voiton ja kolme pistettä, mutta SaiPa oli eri mieltä ja Topi Nättinen tasoitti pelin ajassa 59:42 ja lopulta ottelu venyi aina voittolaukauksiin asti, jossa SaiPa oli parempi kahdella Emil Oksasen maalilla ja otti näin voiton lukemin 6-5.
Ottelun ennakkoasetelmat
SaiPa
SaiPa on pelannut pirteästi koko syksyn harjoitusotteluista lähtien, mutta eilen joukkueen puolustus oli pahasti tuuliajolla ja se päästi viisi maalia omiin ennen kuin ottelu oli ehtinyt edes puoliväliin. Osa syynä siihen oli iso jäähymäärä ja heikko alivoimapelaaminen, sillä viidestä maalistaan KooKoo teki kolme ylivoimalla.
Sitä vastoin SaiPan hyökkäyspelaaminen oli kiitettävällä tasolla ja varsinkin ylivoimapeli toimi hyvin ottaen huomioon, että eletään vasta runkosarjan alkua. SaiPalla oli ottelussa viisi ylivoimaa, josta joukkue teki kaksi maalia, joten ainakin ylivoima on hyvällä tasolla tämän päivän toiseen derbyyn lähdettäessä. SaiPan hyökkäyksessä on tähän kauteen lähdettäessä enemmän nopeutta sekä taitoa, mutta eilen se ei päässyt oikeuksiinsa, kun hyökkääjät joutuivat kuluttamaan voimiaan puolustuspelaamisessa, joten nopeat hyökkäyksiin lähdöt olivat vähissä.
SaiPan hyökkääjistä parhaiten onnistui David Goodwin, joka teki ottelussa tehot 1+2. Hyvin uransa SM-liigassa aloitti myös jenkkihyökkääjä Tyler Morley, joka saalisti ottelussa tehot 0+2. Silti ottelun hahmo oli nuori 19 -vuotias Emil Oksanen, joka teki varsinaisella peliajalla maalin ja ratkaisi ottelun voittolaukauskilpailussa, jossa nuorukainen teki kaksi tyylikästä maalia ja tarjosi SaiPa –
SaiPa saa tämän päivän otteluun tärkeitä pelaajia takaisin, kun eilen pelikiellossa ollut Cody Kunyk palaa takaisin kaukaloon, jonka lisäksi eilen sairaana ollut Ville Koho palaa myös kokoonpanoon, joten joukkue vahvistuu merkittävästi eilisestä.
KooKoo
KooKoo pelasi eilen tappiosta huolimatta vahvan pelin ja varsinkin ottelun kaksi ensimmäistä erää oli kouvolalaisilta vahvaa tekemistä. Erityisesti joukkueen ylivoimapeli pyöri iloisesti ja neljästä ensimmäisestä maalista kolme syntyi ylivoimalla. Erityisesti joukkueen kakkos ketju Kähkönen-Pitkänen-Strömwall oli vahvalla pelipäälle. Pitkänen teki ottelussa kaksi maalia, Kähkönen puolestaan saalisti kaksi syöttöpistettä ja ketjun kolmas lenkki Strömwall saalisti yhden syöttöpisteen. Myös Kouvolaan täksi kaudeksi palannut Juha-Pekka Haataja oli tehokas tehden ottelussa tehot 1+1.
KooKoo puolusti eilen ottelun alussa SaiPaa paremmin, mutta mitä pidemmälle ottelu eteni sitä enemmän joukkueen viisikkopelaaminen alkoi rakoilla ja erityisesti kolmas erä oli kotijoukkueelta vaisu ja se laski turhan helposti SaiPan otteluun mukaan ja näin ollen voitto lipui KooKoon käsistä. Toki joukkue sai yhden pisteen, mutta enemmänkin oli otettavissa.
Tänään joukkueen puolustuspelaamisen sekä viisikkopelin pitää parantua, koska nyt joukkue joutuu vieraskaukaloon, jossa KooKoo tunnetusti ei ole hyvin pärjännyt. Joukkue on hävinnyt kolme viimeistä ottelua Kisapuistossa, joten tänään olisi hyvä paikka muuttaa tilastoja.
Arvio
Eilisessä joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa tehtiin hurjasti maaleja, mutta tänään vastaavaa on tuskin odotettavissa, koska molemmat joukkueet lähtevät varmasti tiiviin puolustuspelaamisen kautta. Maalivahtipeli on myös isossa roolissa, koska eilen näytti siltä että niin SaiPan Frans Tuohimaa sekä KooKoon Samu Perhonen pelasivat epävarmasti tolppien välissä ja kiekot pomppivat turhankin paljon. Lisäksi ylivoimapelillä on iso merkitys varsinkin kauden avauskierroksilla, koska joukkueiden alivoimapelaaminen ei ole vielä samalla tasolla mitä se tulee esimerkiksi kauden edetessä olemaan. Gee veikkaa, että tänään tasaista ottelua, jossa ei jatkoaikaa nähdä eilisen tapaan vaan SaiPa ottaa kotikaukalossa niukan voiton ja jatkaa näin ollen voittoputkea joukkueiden keskinäisissä otteluissa Kisapuistossa.