SM-liiga – Tappara isännöi Hakametsässä Kärppiä, lue ottelun ennakko

Jääkiekon SM-liigassa pelataan tänään neljän ottelun kierros. Geen ennakossa pureudutaan viime kauden finalistien uusintaan, kun Tappara isännöi Kärppiä. Finaaleissa Kärpät oli Tapparaa parempi, mutta runkosarja kohtaamiset tamperelaiset vei viime kaudella voitoin 3-1.

Ennakkoasetelmat illan otteluun

Tappara

Tapparan alkukausi on ollut todella haasteellinen, mutta tähän iltaan joukkue lähtee kahden ottelun voittoputkessa. Tapparan hyökkäyskalusto on alkanut pikkuhiljaa heräilemään ja joukkue on tehnyt kahdessa viime ottelussa yhteensä kahdeksan maalia. Hyökkääjistä Tomas Zaborsky on ollut hurjalla pelipäällä ja mies on tällä hetkellä viiden ottelun pisteputkessa, jonka aika on syntynyt tehot 4+5. Toki muiltakin hyökkääjiltä tarvitaan tehoja mikäli Tappaa haluaa pitkässä juoksussa nousta takaisin kärkikahinoihin. Täksi kaudeksi Tapparaan palannut Antti Erkinjuntti vaeltaa varjojen mailla ja mies on tehnyt kahdeksaan otteluun vasta tehot 0+2.

Vaikka Tappara on parantanut viime otteluissa otteitaan riittää joukkueella silti pelinsä kanssa tekemistä. Varsinkin erikoistilannepelaamisessa on isoja parannuskohteita, koska joukkueen yli ja alivoimapelaaminen on prosenttien valossa sarjan häntäpäätä. Erityisesti alivoimapelaamisen pitää ola tänään aivan eriluokkaa mitä se on tähän asti ollut, koska muuten joukkueelle uhkaa tulla todella pitkä ilta Kärppiä vastaan. Tapparan alivoima on tällä hetkellä tilastoissa liiga heikointa prosentin ollessa vain 68,18, kun esimerkiksi illan vastustaja Kärpillä vastaava luku on 89,66 eli yli kaksikymmentä prosenttia parempi.

Embed from Getty Images

 

Kärpät

Kärpät aloitti kauden tuloksellisesti nihkeästi, mutta viime viikot se on ollut hurjassa lennossa ja joukkue lähtee tähän iltaan neljän ottelun voittoputkessa. Puolustuspelaaminen on ollut oululaisten isoin vahvuus viime kamppailuissa ja se on päästänyt viidessä edellisessä ottelussa omiin vain kolme maalia ja pitänyt noissa kamppailuissa maalinsa puhtaana peräti kolmesti. Kärppien pelaaminen on toiminut myös tasaviisikoin todella mallikkaasti, sillä se on laukonut kaikista joukkueista eniten vastustajan maalia kohti tasaviisikoin ja puolestaan Kärppien maalia kohti on lauottu kolmanneksi vähiten, joten tuo tilasto avaa hyvin sitä miksi Kärpät on tällä hetkellä todella vahvassa iskussa.

Vaikka Kärpät on pelannut viime ottelut todella hyvin ja joukkueen puolustus sekä maalivahtipeli on iskussa niin kyllä oululaisten pelissä on myös parannuskohteita. Joukkueen ylivoima ei ole toiminut toivotulla tavalla ja se on prosenttien valossa vasta liigan 13 parasta. Hyökkäyspelaaminen kaipaa muutenkin otteisiin tasaisuutta, koska joukkue on tenyt viime aikoina välillä kuutta maalia, mutta heti seuraavassa pelissä joukkueen on ollut vaikeuksia maalinteon kanssa kuten viime pelissä Pelicansia vastaan. Toki niin kauan voittoja tulee ei joukkueen otteista liikaa moitittavaa löydy, mutta pitkässä juoksussa pelejä harvoin voittaa yhdellä tehdyllä maalilla.

Embed from Getty Images

Arvio

Mielenkiintoinen ottelu luvassa, johon kumpikin joukkue lähtee pienessä voittoputkessa. Vaikka Tappara onkin saanut viime otteluissa hyviä tuloksia niin illan vastustaja Kärppien pelaaminen on isossa kuvassa paljon paremmassa kuosissa. Gee veikkaa illan ottelussa tasaista ja vähämaalista, josta kuitenkin Kärpät nappaa itselleen niukan vierasvoiton

Samankaltaiset kirjoitukset

Jätä kommentti

Sinun täytyy kirjautua kommentoidaksesi.