Jääkiekon SM-liigassa pelataan tänään vuoden viimeinen kierros täydellä seitsemän ottelun kattauksella. Geen ennakossa käydään läpi Raumalla pelattava Lukon ja Tapparan välinen kamppailu. Ottelu on molemmille joukkueille tärkeä, koska Lukko taistelee tiukasti suorasta pudotuspelipaikasta, kun taas vierailija Tappara mittelee vielä tosissaan runkosarjan voitosta. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti ja voitot ovat menneet tasan yksi-yksi. Silti joukkueiden kohtaamiset muistetaan viime vuosilta parhaiten eeppisistä pudotuspelisarjoistaan, joten sähköä varmasti riittää myös tämän illan ottelussa.
Ennakkoasetelmat
Lukko
Lukko aloitti kautensa varsin vahvasti, mutta joukkueen pelaaminen takkusi pahasti marras-joulukuussa pitkälti loukkaantumisten takia. Viime viikkoina on näkynyt jo parempaa suorittamista, josta osoituksena eilinen 3-1 kotivoitto paikallisvastustaja Ässistä.
Lukko sai pitkään jatkuneen heikon vireensä poikki kreivin aikaan ja nyt joukkue taistelee tosissaan kuuden joukkoon pääsystä. Isoin tekijä joukkueen piristyneissä otteissa on puolustuspelin parantuminen.Toki TPS vastaan joukkue päästi viisi maalia, mutta muuten puolustuspelaaminen on ollut todella tiivistä ja neljässä viime ottelussa joukkue on pitänyt kahdesti maalinsa puhtaana ja ottanut yhteensä kolme voittoa. Eilisessä Ässät ottelussa Lukko puolusti todella hyvin ja viisaasti koko joukkueen voimin eikä raumalaisten voitto ollut oikeastaan missään vaiheessa uhattuna. Lisäksi Kaapo Kähkönen on pelannut maalilla varmoin ottein, joten joukkueelta voi odottaa hyviä tuloksia myös jatkossa.
Lukko sai eilen hyökkäykseen tärkeän palasen lisää, kun yli kuukauden sivussa ollut Arttu Ilomäki palasi joukkueen hyökkäykseen. Ilomäki tekikin heti paluuottelussaan maalin ja mies tuleekin varmasti auttamaan isosti joukkueen hyökkäyspelaamista erityisesti ylivoimalla.
Tappara
Tappara lähtee Rauman lauantai-iltaan kolmen ottelun voittoputkessa. Muutenkin joukkueen tekeminen on ollut todella väkevää koko joulukuun ja kahdeksasta viime ottelusta Tappara on hävinnyt vain yhden. Torstaina joukkue voitti todella tärkeässä ottelussa Kärpät maalein 3-2 ja nousi samalla taistelemaan tosissaan runkosarjan voitosta. Ero sarjakärki Kärppiin ennen tämän illan otteluita on vain yksi piste.
Tapparan pelaamisessa on tällä hetkellä käytännössä jokainen osa-alue kunnossa. Erityisesti hyökkäyspelaaminen on parantunut ja tulosta on tullut laajalla rintamalla. Joukkue on tehnyt viime viikkoina käytännössä, joka ottelussa 3-4 maalia, joten ei tarvitse ihmetellä miksi voittoja on tullut kovalla prosentilla. Hyökkääjien ohella myös puolustus on antanut hyvin taustatukea hyökkäyspelaamisessa ja esimerkiksi torstain ottelussa joukkueen kolmesta maalista kaksi teki puolustaja. Erityisesti Otso Rantakari on parantanut huomattavasti otteitaan alkukaudesta ja mies on pisteiden valossa, jopa lähellä uransa parasta kautta.
Tapparan erikoistilannepelaaminen ja varsinkin ylivoima on ollut tällä viikolla todella hyvää. Kahdessa pelatussa ottelussa Ilvestä ja Kärppiä vastaan joukkue on tehnyt kolme ylivoimamaalia. Vahvan ylivoimansa ansiosta joukkue voi pysyä voitossa kiinni heikonpanakin iltanana, joka on valtava voimavara jatkoa ajatellen. Lisäksi joukkueen materiaali on todella vahva ja leveä verrattuna moneen muuhun joukkueeseen ja taitoa löytyy paljon myös alemmista ketjuista, joten ratkaisuvoimaa joukkueessa riittää.
Arvio
Todella jännittävä ottelu näin ennakkoon ajatellen. Molemmat joukkueet ovat viime kierroksilla pelanneet vahvasti, joten varsinaista suosikkia on vaikea nimetä. Molempien joukkueiden puolustus ja maalivahtipeli on sillä tasolla, että mitään maalijuhlaa tuskin on luvassa. Gee ennakoi vähämaalista ottelua, jossa voittajaa haetaan jatkoajan kautta.