RIO 2016 – Esittelyssä soutu

Soutu on yksi olympialaisten vanhimpia lajeja ja se järjestettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1900 eli historian toisissa olympiakisoissa. Soutu järjestetään Rion kisoissa nyt siis jo 27 kertaa. Naiset kilpailivat soudussa ensi kertaa mitaleista 1976 Montrealin olympialaisissa. Parhaiten soudussa on menestynyt edes mennyt Itä-Saksa, joka on saalistanut 33 olympiakultaa. Suomalaisista parhaiten on pärjännyt Pertti Karppinen, joka voitti kolme olympiakultaa peräjälkeen vuosina 1976, 1980 ja 1984. Suomen edellinen olympiamitali on vuodelta 2008, kun Sanna Sten ja Minna Nieminen ottivat olympiahopeaa kevyessä pariairokaksikossa

Embed from Getty Images

Soutu Riossa

Soutu on muuttunut paljon noin 100 – vuodessa, mutta pääpiirteet ovat edelleen samat. Nykyään olympialaisten soudussa on 14  lajia, joista kahdeksan on miehille ja kuusi naisille.  Rio:n olympialaisissa soutu kilpaillaan Lagoan stadionilla 6. -13. elokuuta. Lajeina on esimerkiksi yksikköä ja pariairokaksikkoa. Kisaradan pituus on nykyään 2 000 metriä ja tämä tuli vakituiseen käyttöön jo 1912 Tukholman olympialaisissa. Naisten rata oli aikaisemmin 1 000 metriä, mutta pituus muuttui miesten kanssa samaan 1988 Tokion olympialaisissa.

Embed from Getty Images

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.