Nokian KrP eteni kolmantena joukkueena Salibandyliigan välieriin kaataessaan kotonaan SPV:n 2-1 latvialaispuolustaja Morics Kruminsin jatkoaikamaalilla. Nokialaisten historian ensimmäinen semifinaalipaikka aukesi voitoin 4-1.
Jo maaliton avauserä kertoi SPV:n saaneen maalijuhliin tottuneilta nokialaisilta vauhtia pois, eikä isäntien Mikko Laakson pelin puolivälissä laukoma maali riittänyt voittoon. SPV:n Jyrki Holopainen tasoitti pelin heti päätösjakson avausminuutilla Mikko Kohosen onnistuneen karvauksen jälkeen. Varovaista oli jatkoaikakin, kunnes Morics Krumins kiskaisi ratkaisun takakulmaan ja pysäytti pelikellon lukemiin 72.55.
Ottelun alkua viivästyttivät valaistusongelmat, ja kentän toisen päädyn jäätyä toista hämärämmäksi vaihtoivat joukkueet poikkeuksellisesti pelipäätyjä kolmannen erän puolivälissä.
Kymmenettä liigakauttaan pelaava Nokian KrP pelaa pudotuspeleissä nyt neljättä kertaa ja ylsi ensi kertaa välieriin. Ennen tätä kautta KrP oli voittanut vain yhden pudotuspeliottelun.
Westend Indiansilla on huomenna kotonaan Espoossa mahdollisuus edetä Classicin, Happeen ja Nokian KrP:n seuraksi neljän joukkoon. Indians johtaa ottelusarjaansa EräViikinkejä vastaan 3-2.