Jääkiekon MM-kisat – Suomi kohtaa iltapelissä heikosti esiintyneen Saksan

Leijonat on taas tänään kehissä eilisen murskaavan 5-1 Kanada voiton jälkeen. Tänään joukkue kohtaa Saksan ja tuon ottelun voittamalla ja ottamalla kamppailusta kolme sarjapistettä  Leijonat varmistaa samalla lohkon kolmospaikan ennen lohkon päätöskamppaluita. Saksalla ei paineita ole, koska joukkueen haaveet puolivälieräpaikasta ovat jo menneet.

Ennakkoasetelmat illan otteluun

Saksa

Saksa lähti MM-kisoihin kohtalaisen kovin odotuksin olihan maa ollut talven olympialaisissa hopealla ja vajaan minuutin päässä olympiakullasta. Näissä Tanskan MM.kisoissa menestys on jäänyt vaisuksi ja joukkue on voittanut viidestä pelistään vain yhden, joten ei tarvitse ihmetellä miksi joukkue on lohkon häntäpäässä vain Norjaa ja Etelä-.Koreaa edellä.

Silti on muistettava, että Saksa on pitänyt Suomen tiukoilla móinissa arvokisoissa, joten illan pelistä voi tulla yllättävän tiukka.

Embed from Getty Images

Saksan hyökkäyspelaaminen lepää pitkälti kakkosketjun eli niin sanotun ykkösketjun varassa, jossa pelaa joukkueen supertähti Leon Draisaitl, joka on tehnyt lähes kaksi pistettä per peli eli 5 otteluun on syntynyt tehot 2+7. Ketjun toinen laituri Yasin Ehliz on pelannut myös hyvät kisat tehden viiteen peliin tehot 3+2, mutta muilta ketjuilta ei apuja juuri ole tullut  ja joukkue on päästänyt tasan kolme maalia ottelua kohden on voittoja vaikea saada. Lisäksi myös joukkueen esitykset ailahtelevat liikaa ottelun sisällä, joka on maksanut pisteitä tässä turnauksessa ja vienyt osan peleistä juuri sen takia jatkoajalle

Ylivoima on toiminut joukkueella kohtuullisen hyvin ja se on tehnyt kisoissa viisi maalia ylivoimalla, joka on vain kaksi vähemmän kuin Suomella. Sitä vastoin alivoima on ollut umpisurkeaa ja se prosenttien valossa turnauksen kolmanneksi heikointa ja vain Ranskalla ja Etelä-Korealla on ollut heikompaa alivoimaa kuin Saksalla.

Embed from Getty Images

 

Suomi

Leijonat palasi eilen komeasti voittojen tielle Tanska tappion jälkeen, kun Kanada kaatui murskaavasti 5-1. Ottelu oli Suomelta kokonaisuutena todella hyvää pelaamista lukuunottamatta aivan ottelun alkua. Positiivista ottelussa oli, että jokainen ketju pääsi maalien makuun ja ykkösketjun Mikko Rantanen teki kamppailussa kaksi maalia. Kanada peliin mukaan tullut Eeli Tolvanen sai hyvän startin MM-kisoille, kun nuorukainen teki ottelussa tehot 1+1.

Embed from Getty Images

Ylivoima toimi Suomella eilen myös hyvin ja joukkue teki kaksi yv-maalia, joka on Kanadan tasoista joukkuetta vastaan todella hyvin, koska Kanada ei ollut päästänyt ennen eilistä vielä yhtään maalia alivoimalla.

Tänään Suomelta odotetaan ehjää 60-minuuttista, jossa ei juuri heikkoja pätkiä saisi tulla. Suomi on kunnostautunut turnauksessa hyökkäyssuuntaan pelaavana joukkueena, mutta eilen nähtiin, että kyllä joukkueen puolustuspelaaminen kestää myös isoja maita vastaan. Lisäksi maalivahti Harri Säteri pelasi hyvän pelin Suomen maalilla. Tosin tänään Suomen maalilla aloittaa Ville Husso.

Embed from Getty Images

Arvio

Suomi lähtee otteluun suurena suosikkina, jonka lisäksi Saksan mentaalipuoli on koetuksella, koska joukkue tietää jatkopaikan karanneen ja kisat tulevat päättymään alkulohkoon. Mikäli Suomi saa samanlaisen alun kuin eilen niin isotkin numero voivat olla taululla. Gee veikkaa Leijonille 3-4 maalin voittoa

Kirjoittaja: Aki Pennanen

Jaa Sosiaalisessa mediassa

Kommentoi tätä kirjoitusta

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Siirry työkalupalkkiin