Scroll Top

Jääkiekon MM-kisat -Leijonat kohtaa tänään Ranskan, lue ottelun ennakko

Jääkiekon MM 2019 Leijonat Slovakia

Jääkiekon MM-kisoissa Suomi kohtaa tänään Ranskan, joka on ollut tilastojen valossa Suomelle varsin suotuisa vastustaja MM-tasolla. Toki edellisessä kohtaamisessa Ranskan omissa kotikisoissa vuonna 2017 joukkue suorastaa teurasti Suomen maalein 5-1, joten mihinkään löysäilyyn ei todellakaan ole varaa. Leijonat on aloittanut kisat todella pirteästi ja voittanut viidestä ottelustaan peräti neljä ja kärsinyt vain yhden jatkoaikatappion USA:lle. Mikäli Suomi pystyy tänään Ranskan kaatamaan varmistaisi joukkue ainakin lohkon kakkospaikan itselleen.

 

Ennakkoasetelmat illan otteluun

Ranska

Ranskalle Slovakian MM-kisat ovat olleet suuren suuri pettymys ja joukkue on hävinnyt tähän asti kaikki pelaamansa viisi ottelua. Ainoan pisteen joukkue pystyi nappaamaan avausottelussa Tanskalta, kun joukkue taipui voittolaukausten jälkeen maalein 5-4. Ranska pelasi edellisen ottelun perjantaina, kun se taipui isäntämaa Slovakialle maalein 6-3. Ranska oli ottelussa hyvin mukana kaksi ensimmäistä erää ja päätöserään lähdettäessä tilanne oli vain 3-2 Slovakialle. Ranskan jänne katkesi lopullisesti päätöserän alussa, jossa Slovakia mätti viidessä minuutissa kolme maalia ja karkasi turvalliseen neljän maalin johtoon.

Embed from Getty Images

Ranskan joukkueesta parhaiten kisoissa on esiintynyt hyökkääjät Damien Fleury ja Anthony Rech. Suomessakin pelannut Fleury sekä Saksassa ammatikseen kiekkoileva Reck ovat kumpikin tehneet kisoissa tehot 3+1. Ranskan joukkueessa silti kovimman statuksen omaa, huikean kevään pelannut Alexandre Texier, joka pelasi vielä maaliskuun alussa SM-liigaa KalPassa, mutta oli silti loppukaudesta vielä pelaamassa NHL:n pudotuspelejä Columbuksen riveissä. Texierin kehitys viimeisen puolen vuoden aikana on ollut huikeaa, joten nuori ranskalainen saattaa aiheuttaa paljonkin harmaita hiuksia Suomen puolustukselle.

Embed from Getty Images

Ranskan maalivahtitilannetta on vähän vaikea ennakoida, koska Suomen tapaan joukkueen kaikki kolme maalivahtia ovat pelanneet näissä kisoissa muun muassa suomensukuinen Sebastian Ylönen oli joukkueen maalinsuulla USA -kamppailussa. Silti todennäköisin vaihtoehto on, että Ranskan liigassa Angersissa kiekkoja torjuva kokenut Florian Hardy aloittaa joukkueen maalilla.

Embed from Getty Images

Suomi

Suomi on pelannut jo tähän mennessä todella loistavat kisat, mutta totuus on, että puolivälierä lopulta ratkaisee, tuleeko kisoista menestys vai pannukakku. Toki mikäli Suomi pystyy nämä alkusarjan loput niin sanotut helpommat maat kaatamaan saisi joukkue puolivälierissä vastaansa todennäköisesti Sveitsi.

Suomi pelasi edellisen kerran perjantaina ja vaikka avauserä olikin vaikea ei Leijonat antanut Britannian yllättää vaan korjasi rutiinilla makoisan 5-0 voiton. Ilo oli myös huomata, että joukkueesta alkoi löytyä ratkaisijoita laajalla rintamalla ja kaikki Britannia kamppailun maalintekijät olivat eri pelaajia. Silti Toni Rajalan tekemä 1-0 voittomaali oli ottelun kannalta todella tärkeä, sillä se tuli aivan toisen erän alkuun ja antoi näin Suomelle todella lentävän lähdön toiseen erään. Suomeen joukkueesta esiin pitää nostaa myös puolustaja Mikko Lehtonen, joka on ollut MM-kisoissa todella loistava ja miehen kiekollisesta taidosta on ollut valtava hyöty hyökkäyspäässä. Viime pelissä Lehtonen teki tehot 1+1 ja koko kisoissa mies on saalistanut viidessä pelissä tehot 1+4 eli piste per peli tahtia. Toki tehojen lisäksi hän on suoriutunut loistavasti myös puolustuspäässä.

Embed from Getty Images

Tänään pitää seurata ehdottomasti Suomen erikoistilannepelaamista. Ylivoima on ollut hyvää käytännössä koko kisojen ajan, mutta alivoimaa pitää vielä hitusen petrata ennen kuin tärkeä puolivälierä koittaa. Toki alivoima on ollut hyvää eikä Suomi ole päästänyt kisoissa kuin kaksi maalia alivoimalla, mutta tuossa osa-alueessa on silti aina varaa parantaa. Ylivoima on ollut Suomella hyvää, mutta jäähyjä olisi pystyttävä hankkimaan vastustajille lisää.. Esimerkiksi lohkon huippumaita vastaan Leijonat pääsi pelaamaan kaksi -kolme kertaa ylivoimalla per ottelu, joka on eittämättä liian vähän. Mikäli hyökkääjät pystyisivät tämän päivän Ranska -ottelussa haastamaan vastustajan puolustajia enemmän, jotka joutuisivat varmasti useasti myös rikkomaan, joka tietäisi enemmän myös ylivoimaa.

Embed from Getty Images

Suomen maalivahtipeluutusta on ollut hieno katsoa. Edellisessä Britannia kamppailussa vastuuta sai myös kolmosmaalivahti Jussi Olkinuora, joka torjuikin kamppailusta nollapelin. Toki torjuntoja ei hirveästi tullut, mutta muutamat vaaralliset paikat mies torjui silti mallikkaasti. Tänään kuitenkin palataan normaaliin päiväjärjestykseen ja näin ollen ykkösmaalivahti Kevin Lankinen hyppää tolppien väliin.

Ketjuissa ei isoja muutoksia nähdä, mutta loukkaantumiset ovat laittaneet Suomen sentteriosaston todella kapeaksi ja se tietää sitä, että viime pelin huilannut Jere Sallinen hyppää kolmosketjun sentteriksi. Sallinen on pelannut kisoissa pääosin nelosketjun laidassa, mutta kyllä mieheltä luonnistuu myös keskushyökkääjän rooli.

Embed from Getty Images

 

Alkusarja – Lohko A

Suomen lohkon tilanne sekä ottelut tänään

Ottelut

klo 17:15 Saksa vs USA

klo 21:15 Ranska vs Suomi

Lohkon tilanne – kaikki pelaavat 7 ottelua

 1. Suomi 5 ottelua – 13 pistettä

2. Kanada 5 ottelua – 12 pistettä

3. Saksa 5 ottelua – 12 pistettä

4. USA 5 ottelua – 11 pistettä

5. Slovakia 6 ottelua – 9 pistettä

6. Tanska 5 ottelua – 5 pistettä

7. Ranska 5 ottelua – 1 piste

8. Iso-Britannia 6 ottelua – 0 pistettä.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.