Scroll Top

Liigan pörssikärjet tarkastelussa

Runkosarja loppuu huomenna, joten nyt on hyvä aika tutkia hieman pistepörssikärkiä. Liigan ykköstähtenä on tuikkinut tällä kaudella Tapparan Henrik Haapala.

 Henrik Haapala
Lempääläinen väkkärä on totuttu näkemään isojen pelien ratkasijana, mutta tällä kaudella Haapalalla on kulkenut jo runkosarjassakin. Pitkään vaivannut lonkka on vihdoin kunnossa ja tämä on näkynyt entistä liukkaampana liikkeenä. Haapala onkin tehnyt tällä kaudella valtavaa tuhoa pyörittämällä laidan läheisyydessä omaa huvipuistoaan. Kun vastustaja on pyörällä päästään vispauksesta, ajaa Haapala röyhkeästi avautuneesta tilasta luukulle. Haapala viimeistelee joko itse, tai ketjukaveri siirtää kakkoskiekon maaliin. Kolmas vaihtoehto on että vastustaja joutuu rikkomaan joko Haapalaa tai irtokiekkojen lapioijaa.

Tapparan kannattajat epäilivät ennen kautta Haapalan taitoja pyörittää ylivoimaa Kristian Kuuselan paikalta. No, miten Haapala on onnistunut? Loistavasti! Haapala on ollut Liigan ylivoimaisesti vaarallisemman ylivoiman priimusmoottori. Toki Tapparan ykkösylivoimassa on valtava määrä erikoisosaamista myös muilla vitjan jäsenillä

Embed from Getty Images

Haapala teki kuluvalla kaudella A-maajoukkue debyyttinsä.

Mika Pyörälä
Kärppien tärkein pelaaja kapteeni Lasse Kukkosen ohella. Monipuolinen Pyörälä on pelannut yhtä uransa parhaista kausista, vaikka Kärppien kausi ei ole edennyt odotusten mukaisesti. Monipuolisuudesta kertovat pistepörssin (26+29) ja maalipörssin kakkossijat, unohtamatta kuitenkaan Pyörälän tunnollista esimerkin näyttämistä puolustusalueen puolustus-, että hyökkäyspelaamisessa. Pyörälä on ajoittain jopa kääntänyt yksinään pelejä Kärpille.

 

Veli-Matti Savinainen
Taitoluistelutreenit olivat selvästi oikea valinta Savinaiselta. Savinaisen liike on parantunut viime kaudesta huomattavasti. Mies on nykyään myös loistava esimerkki ammattimaisesta huippu-urheilijasta. Savinaiselta löytyy voimaa, käsiä, nopeutta sekä taistelijan- ja taiteilijanluonnetta. Tapparan pääkäskijä Jussi Tapola voi huoletta heittää, ja on heittänyt, Savinaisen jäälle oli tilanne mikä hyvänsä.

Savinainen pystyy maalaamaan melkeinpä mistäpäin tahansa hyökkäysaluetta: maalin edestä, viivalta, pisteiden välistä, pisteen kaarelta. Bravuurina toimii kuitenkin nousu omasta päästä kiekollisena ja limpun ampuminen nuottaan b-pisteen kaarelta karmealla lämärillä.

Tomi Kallio
TPS:n uuden tulemisen kasvot. Kapteeni Kallio saapui Turkuun viime kaudeksi, jolloin turkulaiset palasivat playoffeihin, joissa tie kuitenkin nousi pystyyn Kärppiä vastaan. Vaikka Kallio onkin todellinen huippu-urheilija, oli hänellekin liikaa viime kauden peliajat. Palautuminen ei Kallion ikäisillä pelaajilla ole enää nuorempien tasolla.

Kuluvalla kaudella Kallio on saanut pelata maltillisimmilla minuuteilla ja tämä on piiskannut TPS-ikonin entistä hurjempaan liekkiin. Tämä on tietänyt hunajata turkulaisille ja huonoa vastustajille.

Ville Vahalahti
TPS-kasvatti on jokaisella neljällä Rauman kaudellaan ollut joukkueensa kantavia voimia. Vaikka ikää on jo melkein neljääkymmentä, tämä ei ole hidastanut Vahalahden pistetehtailua vaan hän on tehnyt takuuvarmasti tulosta kaudesta toiseen. Liike on hidastunut entisestään mutta Vahalahti korvaa tämän yhdellä Liigan parhammista pelisilmistä. Lukon alivoiman luottomiehiä.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.