Viikonloppuna kohistiin videopätkästä, jonka perusteella KalPan Jonne Tammela näytti sylkäisevän Lukon Eetu Koskea päin Lukon ja KalPan toisessa pudotuspeliottelussa.
Tilanne eteni Rauman Lukon aloitteesta Liigan kurinpitäjälle, jolta tuli ratkaisu maanantaina: Tammela ei sylkenyt Kosken päälle.
– Videotallenteen perusteella voidaan todeta, että Tammelan kehon liikkeet ovat tilanteessa samankaltaiset kuin syljettäessä. Toisaalta videokuvan tarkastelun perusteella Tammelan suusta ei lennä mitään. Lisäksi tilanteessa lähimpänä olleen linjatuomarin sekä Lukon pelaajan kuulemisen perusteella asiassa ei ole tullut aihetta epäillä sylkemistä tapahtuneen. Asiassa hankitun aineiston perusteella totean, että tilanteessa ei ole tapahtunut sylkemistä, Liigan kurinpitäjä Sampo Liusjärvi kertoo päätöksessä.
Asiassa oli kuultu Lukon Eetu Koskea sekä lähellä ollutta linjatuomaria Masi Puolakkaa. Tilanteesta oli myös hankittu HD-laadun videotallenne.
Näin ollen Tammela on pelikelpoinen, kun KalPa kohtaa Lukon raumalla tiistaina joukkueiden kolmannessa puolivälieräottelussa.