Scroll Top

Liiga – Mitkä joukkueet vahvistuivat siirtomarkkinoilla eniten??

Jääkiekon SM-liigassa siirtoraja meni kiinni keskiviikkona, joten on aika katsoa mitkä joukkueet vahvistuivat kevättä ajatellen parhaiten. Pelkästään pienellä vilkaisulla voi todeta, että isot olivat isoja myös siirtomarkkinoilla ja haalivat isoimmat kalat riveihinsä

Mitkä joukkueet vahvistuivat

HIFK

Helsingin IFK:n kausi on ollut kokonaisuudessa vaikea, joten ei ollut suuri yllätys, että joukkuetta vahvistettiin siirtomarkkinoilla. HIFK hankki kovan kolmikon Kouvolasta, kun Jarkko Malinen, Kai Kantola ja Ryan O”Connor tulivat vahvistamaan punapaitoja. Varsinkin kaksikolta Malinen O”Connor odotetaan Helsingissä paljon ja miesten todellinen panos mitataan, kun kevään ratkaisupelit alkavat. Myös Kantola on hyvä vahvistus joukkueelle vaikka mies ei tulekkaan olemaan se käänteentekevä ratkaisupelaaja IFK:lle.

Embed from Getty Images

Lisäksi HIFK täydensi maalivahti palettia tekemällä Jere Myllyniemen kanssa loppukauden kattavan sopimuksen.

Tappara

Tappara on pelannut vahvan kauden ja joukkue ei suurempia hankintoja enää viime hetkillä tehnyt, koska siihen ei ollut tarvetta. Joukkue keskittyi hankkimaan määrän sijaan laatua nappaamalla viime kauden tähtipelaajansa Kristian Kuuselan loppukaudeksi riveihinsä. Kuusela tulee olemaan iso palanen Tapparan joukkueessa ja tuo varmasti tehoja joukkueeseen varsinkin ylivoimalla. Kuusela on SM-liigan mittapuulla todella kovan luokan vahvistus.

Embed from Getty Images

TPS

TPS on monen heikomman kauden jälkeen ollut tällä kaudella käytännössä koko ajan neljän parhaan joukossa. Joukkueen materiaali on hyvä, mutta joukkue hankki silti muutaman täsmä vahvistuksen kevättä ajatellen. TPS:n siirtyivät SaiPa:sta Curtis Hamilton ja Per Savilahti-Nagander. Hamilton tuo joukkueeseen maalintekovoimaa ja on hyvä kahden suunnan pelaaja. Savilahti-Nagander sitä vastoin on hyvä peruspuolustaja ja tuo osaamisellaan laatua oman pään pelaamiseen. Näillä kahdella hankinnalla turkulaiset varmistivat sen, että joukkueen menestys ei ainakaan jää materiaalista kiinni, kun mitaleita keväällä ratkotaan.

Embed from Getty Images

Kärpät

Kärppien kausi on ollut todella vaikea, mutta viimeisen kuukauden aikana joukkue on pelannut todella vahvasti ja noussut taistelemaan, jopa suorasta pudotuspelipaikasta. Kärpät on monena vuonna ollut aktiivinen siirtomarkkinoilla ja myös tänä vuonna joukkue hankki laatua. Kärpät hankki puolustukseen isokokoisen slovakialais puolustajan Ivan Svarnyn, joka pelasi tämän kauden KHL:ssä Slovan Bratislavan riveissä. Svarny on ollut tuttu näky myös Slovakian maajoukkueessa ja miehellä on alla neljät MM-kisat, joten kovan luokan kaverista on kyse.

Hyökkäystä Kärpät vahvisti SaiPasta tulleella Brock Trotterilla. Trotter tuli kesken kauden SaiPaan ja ehti pelata lappeenrantalais ryhmässä yhteensä 33 ottelua. joissa syntyi tehot 8+11. Trotter tuo varmasti Kärppien hyökkäyspelaamiseen ratkaisuvoimaa ja miehestä on apua varsinkin ylivoimalla.

Embed from Getty Images

Pelicans

Lahden Pelicans vahvisti maalivahti-osastoa kovan luokan hankinnalla, kun monta kautta NHL:ssä pelannut Karri Rämö liittyi lahtelais ryhmään. Rämö tuo ammattimaisuutta joukkueeseen ja miehestä voi olla iso apu keväällä mikäli mies vain pysyy terveenä.

Embed from Getty Images

Tässä oli esiteltynä siirtomarkkinoiden kovimmat ja merkittävimmät siirrot. Kärkiseurat tekivät hankinnoillaan eroa keskikastin seuroihin, mutta kevät sitten lopulta näyttää miten isoja apuja uudet hankinnat lopulta olivat. Esimerkiksi hyvin viimeiset kuukaudet esiintynyt Jyp ei joukkuetta vahvistanut, mutta ei siihen toisaalta ollut mitään syytäkään. Uudet pelaajat voivat olla hyviä vahvistuksia, mutta toisaalta ne voivat myös rikkoa joukkuehenkeä. Uusista pelaajista ja vahvistuksista huolimatta SM-liigassa on tulossa mielenkiintoinen kevät eikä olisi suurikaan ihme jos finaalissa nähtäisiin tänä vuonna yllättäjä.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.