Scroll Top

Jääkiekon MM-kisat – Leijonat kohtaa päätöskamppailussa Kanadan

MM2017 Jääkiekon MM2017 lätkä

Jääkiekon MM-kisoissa pelataan tänään alkulohkojen päätös kamppailut. A-lohkossa USA ja Venäjä ratkaisevat omassa ottelussaan lohkovoiton, kun taas B-lohkossa Tshekki ja Sveitsi taistelevat keskenään lohkon kakkospaikasta. Suomi puolestaan kohtaa omassa päätöspelissään lohkovoittaja Kanadan. Leijonien puolivälieräpaikka on jo varma, mutta Tshekki-Sveitsi ottelun lopputulos määrittelee sen mistä alkulohkon sijoituksesta joukkue illan ottelussa pelaa. Suomi ja Kanada eivät ole kohdanneet juurikaan 2010-luvulla, mutta viime vuoden kisoissa joukkueet kohtasivat ,jopa kahdesti. Alkulohkossa Leijonat oli parempi maalein 4-0, mutta finaalissa Kanada otti 2-0  voitolla mestaruuden itselleen. Ennen 2016 kisoja joukkueet kohtasivat Suomen kotikisoissa vuonna 2012. jolloin Kanada oli parempi maalein 5-3.

Ennakkoasetelmat

Suomi

Suomen peli on ollut tukkoista käytännössä koko MM-kisojen ajan, mutta siitä huolimatta joukkue lähtee Kanada kamppailuun kolmen ottelun voittoputkessa. Leijonien puolivälieräpaikka on jo varma ennen illan ottelua, joten joukkue voi lähteä lohkon päätöskamppailuun vapautuneesti.

Leijonien teema illan otteluuun lähdettäessä voisi olla se, että joukkue pelaa tuloksellisesti ja pelillisesti paremman avauserän mitä viime otteluissa on nähty. Leijonat on pelannut toki hyviä avauseriä turnauksessa, mutta tuloksellisesti joukkue on ollut tappiolla kolmessa viime ottelussa avauserän jälkeen. Tämän illan Kanada ottelussa sekä torstaina pelattavassa puolivälieräottelussa joukkue tarvitsee hyvän startin eikä Leijonilla ole varaa antaa maalia tai kahta etumatkaa vastustajalle.

Embed from Getty Images

Vaikka turnauksen alku oli Leijonille hankala niin esimerkiksi erikoistilannepelaaminen on parantunut huomattavasti turnauksen edetessä. Sveitsi ottelussa Suomi nousi peliin mukaan juuri hyvän ylivoiman ansiosta. Ylivoiman ohella myös alivoima on toiminut hyvin eikä joukkue ole laskenut viime otteluissa vastustajaa juurikaan hyville maalipaikoille. Tilastot myös tukevat joukkueen parantunutta erikoistilannepelaamista. Leijonien ylivoima on noussut turnauksessa jo viidenneksi parhaaksi ja myös alivoima on turnauksen seitsemänneksi parasta.

Tämän illan ottelu on myös sikäli hyvä tason mittari, että se kertoo missä tilanteessa joukkue on torstain puolivälieräottelua silmällä pitäen. Mikäli joukkue haluaa taistella Kanadan kanssa tasapäisesti voitosta pitää maalintekotehokkuuden parantua huomattavasti ja tehdä sitä kautta kovemmalla prosentilla maaleja. Mielenkiintoista on myös seurata miten Suomen ykköskenttä Aho-Filppula-Rantanen pärjää vertailussa Kanadan vastaavalle.

Embed from Getty Images

 

Kanada

Kanada on pelannut MM-kisoissa vahvasti ja joukkue on suurimpia suosikkeja voittamaan Maailmanmestaruuden. Joukkue on varmistanut lohkovoiton jo ennen Suomea vastaan pelattavaa päätösottelua. Kanadan hyökkäys sekä puolustuspelaaminen on ollut kaikista B-lohkon joukkueista selvästi parasta. Joukkue on tehnyt 4.5 maalia ottelua kohden ja päästänyt omiin vain noin yhden maalin per ottelu.

Kanadan erikoistilannepelaaminen on ollut todella väkevää koko turnauksen. Varsinkin joukkueen ylivoima on ollut todella tehokasta ja se onkin turnauksen toiseksi parasta heti Venäjän jälkeen. Joukkue on pelannut 20 ylivoimaa ja tehnyt niissä 10 maalia, joten tehokkuus on 50 prosenttista. Myös alivoima on toiminut joukkueella hyvin, mutta siinä eroa esimerkiksi Suomeen ei juurikaan ole.

Embed from Getty Images

Kanadan ykkösketju on pelottavan vaarallinen ja esimerkiksi Coloradon supertähti Nathan MacKinnon on ollut turnauksessa pelipäällä. Mies on tehnyt tulosta ottelusta toiseen ja on tällä hetkellä pistepörssin jaetulla kakkospaikalla tehoin 6+5. Myös ketjun muut pelaajat Jeff Skinner ja Mark Scheifele ovat pelanneet turnauksessa hyvin ja antaneet mukavasti taustatukea.

Kanadan maalivahtipeli on myös ollut turnauksessa hyvällä tasolla. Varsinkin Calvin Pickard on pelannut tolppien välissä kiitettävästi ja mies on prosenttien valossa turnauksen parhaita maalivahteja. Pickard on pelannut turnauksessa kolme ottelua torjuntaprosentilla 94.12 ja päästettyjen maalien keskiarvon ollessa 1.31.

Embed from Getty Images

Arvio

Ottelu on sikäli merkityksetön, koska kummallakaan joukkueella ei ole juurikaan panosta. Leijonat voi toki voitolla taistella, jopa lohkon kakkospaikasta, mutta lohkon kolmospaikka on joukkueelle enemmän realismia. Vaikka Kanadalla ei panosta illan ottelussa ole niin joukkue lähtee illan kamppailuun silti selvänä suosikkina. Ottelun alku on Leijonille tärkeä, koska joukkue on pelannut monessa ottelussa avauserän tuloksellisesti täysin vihkoon. Mielenkiintoista on myös nähdä näkyykö pelaajien otteissa panoksettomuus ja pystyykö Leijonat tämän jotenkin hyödyntämään. Gee veikkaa tasaista ottelua, jossa voittajaa haetaan jatkoajan kautta niin kuin Suomen kahdessa edellisessäkin ottelussa.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.