Pöytätennis – Benedek Olah eteni EM-kisoissa jo 16 parhaan joukkoon

Suomen pöytätenniksen suurin tähti Benedek “Pentti” Olah jatkoi loistavia otteitaan Unkarissa pelattavissa EM-kisoissa. Olah voitti toisella kierroksella maailmanlistan sijalla 37 olevan Slovenian Bojan Tokicin erin 4-2 ja eteni näin ollen jo 16 parhaan joukkoon.

Embed from Getty Images

Olah aloitti ottelun vähän hermostuneesti, mutta pystyi silti viemään kaksi ensimmäistä erää itselleen. Slovenialainen kuitenkin ryhdistäytyi ja Tokic vei kaksi seuraavaa erää nimiinsä ja tasoitti näin ollen erät kahteen kahteen.

Rion olympialaisissa koko kansan tietoisuuteen pelannut Olah kuitenkin kokosi itsensä ja vei viidennen erän nimiinsä tiukan taistelun jälkeen luvuin 11-7. Kuudennessa erässä Tokicilla oli jo kaksi eräpalloa, mutta Olah nousi suomalaisella sisulla ja taisteli erävoiton itselleen ja vei samalla koko ottelun luvuin 4-2.

Embed from Getty Images

– Tein loppupalloissa rohkeita ratkaisuja, kuten pitääkin. On kiva pelata, kun koko halli tuntuu olevan takana. Huolena on kuitenkin jalka, sillä jo olympialaisissa aristanut vasemman jalan hermovaiva sattuu välillä aika kovasti, Olah kertoi Pöytätennisliiton tiedotteessa.

– Fantastista, meillä on pelaaja maanosan 16 parhaan joukossa, hehkutti sen sijaan valmentaja Mattias Bergkvist.

Olahin saavutus on todella kova ja hän sivuaa Sonja Grefbergin 34 vuotta sitten tekemää Suomen kaikkien aikojen parasta kaksinpelisuoritusta EM-tasolla.

Seuraavaksi Olah saa vastaansa puolalaisen Daniel Gorakin, joka on maailmanlistalla sijalla 67, kun taas Olah on samalla listalla sijalla 70.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.