SM-liiga – Miksi HIFK:n urheilutoimenjohtaja Tom Nybondas saa pitää suojatyöpaikkansa kaudesta toiseen ??

HIFK:n kausi on alkanut todella heikosti ja joukkue on sarjassa tällä hetkellä vasta sijalla 14. Niinpä moni fani on alkanut pelkäämään, että seurassa tehdään hätiköityjä johtopäätöksiä liian aikaisin ja annetaan totutusti väärän syntipukinkärsiä eli päävalmentajan niin kuin monta kertaa aikaisemmin.

Edellinen bussin alle heitetty päävalmentaja oli Antti Törmänen, joka kuitenkin kahden vuoden aikana vei joukkueen molempina kausina mitalipeleihin. Siksi sopiikin ihmetellä miksi urheilutoimenjohtaja Tom Nybondas saa pitää niin sanotun suojatyöpaikkansa kaudesta toiseen vaikka miehen meriitit ovat hyvinkin ohuet. Tähän väliin, joku vääräleuka voi sanoa, että voitti HIFK mestaruuden Nybondaksen aikakaudella eli keväällä 2011, mutta se mestaruus oli enemmän Kari Jalosen ja hänen valmennustiimin ansiota kuin Nybondaksen.

Embed from Getty Images

Lisäksi, kun mietitään millä resursseilla Nybondas pääsee kaudesta toiseen kasaamaan joukkuetta ja hankkimaan vahvistuksia täytyy ihmetellä miten paljon mies on onnistunut hankkimaan täysiä floppeja joukkueeseen. Samaan aikaan, kun verrataan miten työt on tehty esim Tapparassa tai vastaavasti Kärpissä, on menestys samoilla resursseilla ollut aivan toista luokkaa mitä HIFK:ssa. Samoin pelaajat, joita Tapparaan ja Kärppiin on hankittu ovat tehneet huomattavasti kovempaa tulosta ja huteja on tullut pelaajarintamalla huomattavasti HIFK vähemmän.

Toki kaikkea seuran menestyksettömyydestä ei voi laittaa Nybondaksen piikkiin, mutta iso vastuu miehellä siitä kuitenkin on ollut ja sitä hän ei ole pystynyt tarvittavalla osaamisella kantamaan. Mikäli HIFK haluaa pitkän tähtäimen suunnitelmalla menmestyä täytyy seuran tehdä lähitulevaisuudessa isoja puhdistuksia seuran sisällä ja yksi merkittävimmistä on urheilutoimenjohtaja Tom Nybondaksen vaihto uuteen mieheen. Moni saattaa heti kärkkäästi kysyä mistä saadaan pätevämpi mies tilalle, mutta siihen voi antaa nopean vastauksen eli vaikka lähipubin vessasta. Ainakaan yhtään huonommin ei tavallinen lätkän seuraaja voisi hommia hoitaa mitä Nybondas on omana aikanaan hoitanut.

 

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.