Scroll Top

Jukurit puhtaalla pelillä välieriin

Mestiksen puolivälierien neljännet ottelut pelattiin maanantai-iltana, jolloin miteltiin Keuruulla, Savonlinnassa, Lempäälässä ja Jyväskylässä. Mikkelin Jukureista tuli ensimmäinen joukkue, joka eteni välieriin kukistettuaan neljännen kerran KeuPa HT:n. Muut ottelusarjat jatkuvat keskiviikkona.


jukuritKeuPa-HT--logo

Jukurit – KeuPa HT 5-1 (otteluvoitot 4-0)

 

 

 

Runkosarjan voittanut Jukurit selätti runkosarjan Keuruu-peikkonsa ja onnistui pudotuspeleissä hakemaan Keuruulta peräti kaksi otteluvoittoa. Puolivälieräsarjan ratkaisevan neljännen voiton Jukurit haki maanantaina lukemin 5-1, ja kaikkiaan neljän pudotuspeliottelun maaliero oli 22-2. Maanantaina mikkeliläisten tehomies oli vahvaa pudotuspelikevättä pelaava Iivo Hokkanen, joka syötti kaksi maalia ja teki itse yhden rangaistuslaukauksella. Hokkasen tehot neljän pudotuspeliottelun jälkeen ovat 1+7=8.

Jukurit porskutti välieriin jo viidennellä peräkkäisellä kaudella ja kaikkiaan kolmannentoista kerran viidentoista Mestis-kautensa aikana. KeuPa HT:n debyyttikausi Mestiksessä päättyi tappioon, mutta sarjanousijalle pudotuspelipaikka oli hyvä saavutus.

 

 

sapko

kookooSaPKo – KooKoo 0-5 (otteluvoitot 2-2)

 

 

 

 

KooKoo ei antanut kaksi edellistä ottelua voittaneen SaPKon enää yllättää vaan haki Savonlinnasta murskaavan 5-0-vierasvoiton. KooKoon maalitykkinä toimi hattutempun iskenyt Teemu Rinkinen, jonka kaikki maalit syntyivät ylivoimalla. Laitahyökkääjä voitti Mestiksen maalipörssin 26 runkosarjaosumallaan, ja iski viimeisessä runkosarjaottelussa hattutempun. Ennen maanantai-iltaa hän ei ollut pudotuspeleissä vielä onnistunut maalia tekemään, joten Rinkinen sai nyt onnistumisia hyvään aikaan, ja KooKoo tasoitti otteluvoitot. Ottelusarja jatkuu keskiviikkona Kouvolassa.

 

 

leki-logotutoLeKi – TUTO Hockey 5-2 (otteluvoitot 3-1)  

 

 

 

 

LeKi on pistänyt TUTO Hockeyn todella ahtaalle joukkueiden puolivälieräsarjassa, ja lempääläläisjoukkue on pakottanut TUTO Hockeyn kolmeen peräkkäiseen pakkovoittoon, jos TUTO Hockey meinaa selvitä välieriin. Maanantai-iltana LeKi pommitti 20 minuutissa vaihtoon turkulaisvieraidensa ykkösmaalivahti Kaapo Kähkösen. LeKin tehomiehenä hääri Roope Ranta, joka syötti LeKin toisen ja kolmannen maalin ja viimeisteli itse neljännen ja viiden osuman. LeKillä on ensimmäinen tilaisuus ottelusarjan katkaisemiseen keskiviikkona Turussa.

 

jyp akatemiamestis-kajaaninhokkiJYP-Akatemia – Hokki 2-3 ja. (otteluvoitot 1-3)

Miska Humaloja nousi Kajaanin Hokin sankariksi maanantai-iltana, jolloin Hokki haki Jyväskylästä voiton maalein 3-2. Ottelu ratkesi toisessa jatkoerässä ajassa 85:44, jolloin Humaloja sivalsi ratkaisuosuman. Varsinaisella peliajalla Niklas Näppi teki Hokille tehot 1+1, ja JYP-Akatemialta kahteen tehopisteeseen ylsi Topi Nättinen, joka merkkautti kaksi syöttöpistettä. Hokki voi katkaista ottelusarjan ja kuitata nimiinsä välieräpaikan keskiviikon kotiottelussaan.

Puolivälierät, välierät ja loppuottelut pelataan paras seitsemästä -järjestelmällä. Välierien hävinneet joukkueet kohtaavat pronssiottelussa. Puolivälierien pelipäivät: 11.3, 13.3, 14.3, 16.3, (tarvittaessa 18.3, 20.3*, 21.3). Välierien pelipäivät: 23.3, 25.3, 27.3, 28.3, (tarvittaessa 31.3, 2.4, 4.4). Loppuotteluiden pelipäivät: 7.4, 10.4, 11.4, 14.4, (tarvittaessa 17.4, 18.4, 21.4). Pronssiottelu pelataan 8.4. Lauantaisin ja sunnuntaisin ottelut alkavat kello 17. Muulloin ottelut alkavat kello 18.30.

* Hokin ja JYP-Akatemian ottelusarjan mahdollinen kuudes kamppailu pelataan Jyväskylässä 19.3, jotta vältetään päällekkäisyys JYPin Liiga-ottelun kanssa.

 

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.