Tänään on suomalaisessa jalkapalloilussa juhlapäivä, kun HJK kohtaa Mestareiden liigan toisen karsintakierroksen toisessa osaottelussa valkovenäläisen BATE Borisovin. HJK:n kannalta ottelussa on isot panokset, koska joukkue pystyi viime viikolla hakemaan vieraista maukkaan 0-0 tasapelin, joten voitolla HJK etenisi hienosti seuraavalle eli kolmannelle karsintakierrokselle. Lisäksi Klubin kannalta ottelusta tekee entistä hienomman se, että illan ottelu on loppuunmyyty jo ennakkoon, joten tunnelmasta ja kannustuksesta ei jatkopaikan pitäisi jäädä kiinni.
Ennakkoasetelmat illan otteluun
Valko-Venäjän seurajalkapallon ylpeys BATE Borisov lähti HJK:ta vastaan pelattaavaan ottelupariin selkeänä ennakkosuosikkina, mutta puntit tasoittuivat huomattavasti avausottelun maalittoman tasapelin johdosta. BATE on kyllä vieläkin pienoinen suosikki menemään otteluparista jatkoon, mutta kotikentällä HJK:lla on loistavat saumat ottaa voitto ja edetä sitä kautta seuraavalle karsintakierrokselle. Toki BATE:n etua lisää se, että joukkue sai huilata v-loppuna ja keskittyä pelkästään tähän otteluparin toiseen osaan, kun vastaavasti HJK joutui pelaamaan tiukan kamppailun Honkaa vastaan Veikkausliigassa.
Avausottelu oli Valko-Venäjällä yllättävän tasaisen vaikka kotijoukkue painoikin alussa hurjasti päälle ja osui kertaalleen, jopa ylärimaan. Mitä pidemmälle kamppailu eteni sitä paremmin HJK pääsi otteluun mukaan, mutta muutamista paikoista huolimatta tärkeää vierasmaalia ei syntynyt, joten kaikki jäi auki tänään pelattavaan toisee otteluun.
HJK joutuu tänään pelaamaan hivenen hyökkäävämmin kuin vieraissa, koska HJK:lle ei tasapeli riitä jatkoon ja vain 0-0 tasapeli veisi joukkueen jatkoajalle. HJK:n vahvuus piilee siinä, että joukkue jaksaa pelata kurinalaisesti ja luottaa siihen, että joukkue saa jossain vaiheessa ottelua omat paikkansa, josta se tekee tarvittavan maalin, joka veisi joukkue jatkoon. Vaikka Klubin pitää tänään astetta aktiivisemmin hyökätä niin tuskin vielä ensimmäisellä puoliajalla mitään muutosta joukkueen pelaamisessa nähdään viime viikkoon verrattuna ellei sitten vastustaja onnistu tekemään maalia, joka pakottaisi HJK:n aktiiviseen hyökkäämiseen jo ensimmäisellä puoliajalla.
Vaikka HJK:lla on todella upeat saumat edetä jatkoon niin pitää kuitenkin muistaa, että vastassa on rutinoitunut eurojoukkue, joka on pelannut viimeisen 10 vuoden aikana niin Mestareiden liigassa kuin Eurooppa-liigassa, joten haaste on kova. BATE pääsee pelaamaan lähes parhaalla kokoonpanolle, mutta HJK:n onneksi valkovenäläisten riveistä mitä ilmeisimmin puuttuu joukkueen tähtikaksikko Mikhail Gordejchuk sekä Nemanja Milunovic, jotka ovat olleet joukkueen kokoonpanon ulkopuolella jo keväästä saakka. Erityisesti Gordejchukin poissaolo on joukkueelle paha takaisku, sillä valkovenäläislaituri teki joukkueelle kahden edellisen kauden aikana peräti 33 maalia ja voitti kummallakin kaudella sarjan maalipörssin, joten kovanluokan kaveri on HJK:n onneksi mitä ilmeisimmin tänään sivussa. BATE:n riveissä nähdään myös suomalaisväriä, koska joukkueessa pelaa viime vuonna Valko-Venäjälle siirtynyt Jasse Tuominen. Tuominen aloittanee tänään penkillä, mutta voi hyvin olla, että mies pääsee kentälle toisen puoliajan aikana.
HJK:n ja BATE:n välinen ottelu alkaaa Telia 5G-Areenalla kello 19.00. Otteluparin voittaja etenee siis kolmannelle karsintakierrokselle, jossa vastaan tulee joko azerbaidžanilainen Qarabağ FK tai albanialainen FK Kukësi.