Scroll Top

Ennakko illan Suomi – Saksa -peliin

LEIJONAT

Perjantaina Suomi ja Saksa ottavat toisistaan mittaa Espoossa, eli kyseessä on niin sanottu back-to-back -ottelu sillä joukkueet kohtasivat torstaina Lahdessa. Eilen Leijonat sai pelinsä rullaamaan toisessa erässä saksalaisten jäähyillessä. Kontiolan johtama YV-kenttä iski avausmaalin kahden miehen ylivoimalla. Vaikka torstaina kaikki menikin kuten Strömsössä, tänään on silti uusi päivä; Saksa on työteliäs, kovaa pelaava ja hyvän pelisysteemin omaava joukkue.Leijonien päävalmentaja Kari Jalonen oli tyytyväinen suojattiensa otteisiin.

Oltiin tosi kovia kamppailuissa, päävalmentaja summasi ottelun kokonaisuutena. Mikko Rantanen sopeutui hyvin ja Petri Kontiola on koko ajan parantanut, Jalonen kiitteli Leijonien ensimmäisen maalin aikaan kentällä häärinyttä kaksikkoa.

Leijonien paras pistemies eilisessä Saksa-voitossa oli Ossi Louhivaara. Sveitsiläisseura HC Lausannen hyökkääjä teki Lahdessa pelatussa Euro Hockey Challenge -ottelussa pisteet 1+1=2.

– Omaa tapaa toteutettiin koko pelin ajan, saatiin painetta vastustajan maalille, Louhivaara kertoi joukkueen edesottamuksista.

Saksa kaatui lopulta maalein 4-0 ja Louhivaaran maali syntyi kolmannessa erässä ylivoimalla.

– Samanalaista kuin joukkueen peli, alku kankeaa mutta toisessa erässä saatiin jo maalipaikkoja. Kolmannessa erässä sitten pari maalia, omaan peliinsä tyytyväinen Louhivaara luonnehti hyökkäysketjunsa otteita jossa pelaisivat hänen lisäkseen Oskar Osala laidalla ja Juha-Pekka Hytönen keskellä.

Hyökkääjä Tommi Huhtala toivottaa espoolaiset kiekkofanit tervetulleeksi kannustamaan Leijonia! Samalla kaikkia paikalle saapuvia kehoitetaan saapumaan paikalle siniväreissä :good: Ottelu alkaa Espoon Barona-arenalla kello 18:30.

Lähde: Leijonat.fi


Itse vedonlyönnin näkökulmasta Gee odottaa ottelusta lähes toisintoa eilisestä. Suomi on hioutunut vieläkin paremmin yhteen ja ketjut toimivat jo torstaina osaltaan kuin unelma. Saksa jää yksinkertaisesti jalkoihin, keep it simple!

Jääkiekko, harjoitusmaaottelu

Suomi – Saksa
Kello 18:30

Suomi -2 @ 1.91 Unibet

 

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.